XV Hauhon jokamiestriathlon 2.8.2017

Ultrajuoksu on ja pysyy sydämessä, mutta kaikkea muuta on kiva kokeilla. Tällä kertaa kokeilussa oli taas ”mini” triathlon: Hauhon jokamiestriathlon ke 2.8., jossa uintia 200 m, pyöräilyä 10 km ja juoksua 3 km.

Koko päivän oli satanut, mutta kilpailun ajan oli poutaa ja aurinkokin välillä pilkisteli. Paikalle saavuttuamme haimme Samin kanssa kilpailunumerot, vietiin fillarit yms. tavarat paikoilleen ja vaihdettiin tuttujen kanssa kuulumisia. Hollolan maastotriathlon oli vielä tuoreessa muistissa, joten valmistautuminen sujui kivuttomasti. Jalat olivat vielä vähän väsyneenoloiset Pallaksen 134k juoksun ja Viron 380k pyöräilyn jäljiltä, joten aikaodotuksia minulla ei ollut.

Uintiin en pukenut märkkäriä, koska siitä kuoriutuminen vie minulla turhaa aikaa sekä vesi oli huomattavasti lämpimämpää kuin Hollolassa ja matka lyhyempi. Tällä kertaa uin koko matkan vapaauintia. Jälkikäteen totesin, että Hollolassa meni rintauinnilla nopeammin kuin vapaauinnilla nyt… Uintisuorituksessa ei ollut kehumista.

Uinnin jälkeen vaihtoalueelle: pyöräilykengät jalkaan, kypärä päähän ja pyörän selkään! Pyöräilyn keskari oli vähän päälle 30 km/h, johon olin tyytyväinen. Ikinä en ole kymppiä ajanut noin ”kovaa”: pyöräily on ollut minulle lähinnä palauttelua juoksuista. Pyöräilyyn olin tyytyväinen, kun takana ei ollut ainuttakaan vauhtitreeniä.

Ja taas oltiin vaihtoalueella: lenkkarit jalkaan ja kypärä pois päästä (tällä kertaa muistin ottaa sen pois). Olin varautunut juoksemaan asfaltilla, mutta reitti olikin pururataa, hiekkatietä tms. Ensimmäiset 800 metriä oli ylämäkeä ja matkaan mahtui muitakin mäkiä. Juoksun koin kaikista haastavimmaksi väsähtäneillä jaloilla, ja se oli Pallaksen jälkeen vasta toinen juoksu. Kyseisillä räpylöillä ihan ok suoritus.

Sen enempää ajattelematta olin taas mukana kilpasarjassa. Sijoitus oli 13/24, mikä oli ihan jees suoritus näillä taustoilla triathlonistien joukossa.

Hauhon jokamiestriathlon oli oikein kiva, sellainen kylätapahtuma-henkinen, matalankynnyksen tapahtuma.

Ja mitäs kivaa seuraavaksi… …ensi viikko piti lomailla ja ”chillailla” Nizzassa ja sen lähiympäristössä, mutta ei tiikeri raidoistaan pääse, joten Samin kanssa ilmoittauduttiin Tre Rifugi Val Pellice Trail alppiultraan Italiaan. Matka on 54k, nousua 3818m. Nizzasta kisapaikalle on parin tunnin ajomatka. Muuta ei sitten vielä tiedetäkään vaan ollaan pyydetty kilpailuohjeet englanniksi, Elämä on ❤

Mainokset

Viikko Virossa maantiepyörällä

Ensi kesän tavoitteeksi oli noussut Lahden Ironman 70.3 ja johonkin väliin pitäisi treenailla juoksun lisäksi myös uintia ja pyöräilyä. Mikäs sen sopivampi kuin yhdistää (maantie)pyöräily lomaan ja tehdä se Virossa. Tilasimme laivaliput matkalla NUTS Pallakselta kotiin, kun ensin olimme todenneet jalkojen olevan pyöräilykunnossa 134k ultrajuoksun jälkeen. Reilu viikko juoksusta oltiin jo pyörän selässä. Reitiksi oli piirtynyt Tallinna-Keila-Riisipere-Haapsalu-Pusku-Rohuküla-Heltermaa (Hiidenmaa)-Sõru (Hiidenmaa)-Triigi (Saarenmaa)-Kuressaare (Saarenmaa)-Kuivastu (Muhu)-Virtsu-Pärnu.

preitti

Suuntaa antava reitti.

1. Päivä: Tallinna-Keila-Riisipere-Haapsalu-Pusku n. 123 km.

Tavarat oli pakattu minimalistiseen tyyliin pyörän kyytiin, mm. hiusharja vaihtui kampaan, desin shampoo pienempään jne. Laivaliput oli varattu Linda Linelta, jolla pääsee pyörän kanssa (pyörä 4 euroa per suunta) nopeasti ja vaivattomasti Tallinnaan.

Perinteiseen tapaan lähdettiin Samin kanssa ihan (toiseksi) viimeisellä mahdollisella hetkellä polkemaan kohti asemaa ehtiäksemme Helsingin junaan. Minulla tipahti ketjut heti kättelyssä vaihteita vaihtaessa: edessä vaihdevipujen välissä ollut tankolaukku esti niiden vaihtumisen kunnolla, joten ketjut veks. Se siitä ekasta junasta, mutta ehdittiin lähtöselvitykseen 7 minuuttia ennen sen sulkeutumista, mutta siihenkin matkaan mahtui yksi kävelijä, jolla ei ollut aikomustakaan väistää minua ja käveli suoraan eteeni. Jarrut check! Toinen episodi sattui Samille, kun koira yritti jyräytyä fillarin alle johtuen koiranulkoiluttajan hallitsemattoman pitkästä talutushihnasta.

 

 

Laiva saapui satamaan vähän ennen puolta päivää. Tallinnassa kaivettiin Google Maps esille: Keilan kautta kohti Riisipereä. Ajan (ja hermojen) säästämiseksi suosittelen parempaa perehtymistä kuin pelkkä mielikuva ”Tallinnasta Google Mapsilla Riisipereen”. Google Mapsissa ei ole Virossa pyöräilyvaihtoehtoa saataville, mutta paperisen version olisi voinut ostaa 10 eurolla. Reittivaihtoehtoja tsekatessa käytimme sekä auto- että kävelykarttoja, mutta kävelykarttoihin ei kannata luottaa 100%. Nimim. pari kilometriä polkua maantiepyörillä.

Ensimmäinen kymmenen kilometriä Tallinnassa oli erittäin hidasta: jalka polkimelta irti koko ajan. Valitin klossin kireyttä ja sitä löystettiin, taas valitin kireyttä, ja seuraavana hetkenä miljoonannen jalan irroituksen jälkeen en saanutkaan enää kenkää irti polkimelta ja kaaduin. Eka kymmenen kilsaa ja tapahtuu reissun ainoa kaatuminen: oikea polvi otti iskua ja sai asfatti-ihottumaa osakseen. Sen jälkeen päästiin väljemmille vesille ja pyöräily alkoi tuntua pyöräilyltä. Noin 30 kilometrin paikkeilla pysähdyttiin Keilassa kahvilaan. Kello oli puoli kolme ja matkaa tehty 2,5h / 30 kilometriä reilusta 120 kilometristä. Vähän huolestutti tuossa vaiheessa, kun Riisiperessä odotti noin 53 kilometrin hiekkaosuus, ”Terveystie” Haapsaluun. Se oli kuitenkin tietoinen valinta. Riisipereen päästyämme söimme paikallisessa tienvarsiravintolassa, ”Pubi Mati Maja”, edullisen lounaan ja siitä jatkoimme matkaa Terveystielle, ”Tervisetee”, josta sanotaan seuraavaa (lähde):

”Läänemaan terveystie on Riisipere–Haapsalu–Rohuküla-radan ratapenkereelle rakennettu lähes 60 kilometrin pituinen tie jalankulkijoille ja pyöräilijöille. Tie on merkitty kilometripylväin ja 100 metrin välein merkkikivin.”

Tie on vanhaa, purettua rautatiepohjaa eikä siltä voi eksyä matkalla Haapsaluun. Tasaista, suoraa baanaa riitti. Matkalla on mm. vanhoja asemarakennuksia, purettuja ratapölkkyjä ja muistomerkki virolaisille, jotka kuljetettiin pakkotyöhön Neuvostoliittoon kuolemaan. Lisää Terveystiestä esim. täältä.

 

Huom. Tallinnasta pääsee myös junalla Riisipereen kolmella eurolla, jos haluaa lyhentää pyöräiltävää matkaa.

Oli jo ilta, kun saavutimme Haapsalun. Sieltä olisi vielä kymmenisen kilometriä yöpymispaikkaamme sataman lähelle, Puskuun. Siitä huolimatta poikkesimme Haapsalun keskustaan turistikierrokselle. Matka kohti majataloa jatkui. Käännyimme hiekkatielle. Kuulimme koiran haukuntaa ja sanoin Samille, että ”ai niin, täällä voi olla koiria irrallaan vahtimassa koteja” – ja 10 sekuntia siitä vedettiin reissun maksimisykkeet, kun poljettiin koiria karkuun: minä edellä, koira rinnallani iskemässä hampaansa nilkkaani, Sami takana ja toinen koira Samin perässä. Takanani kuulin Samin rajua ”mylvintää” koirien pelästyttämiseksi. Jälkimmäistä koiraa en huomannut, ja Samin kertoman mukaan minua jahtaava koira oli jo suu ammollaan käymässä kiinni, mutta luovutti ajojahdin viime hetkellä. Nurinhan se olisi vetäissyt sekä minut että pyörän ja kovassa vauhdissa jälki ei olisi ollut nättiä ja bonuksena koiran aiheuttamat jäljet.. Siitä olikin sitten enää minuutin matka majapaikkaan. Kello oli puoli kymmenen.

2. Päivä: Pusku-Rohuküla-Heltermaa (Hiidenmaa)-Sõru (Hiidenmaa)-Triigi (Saarenmaa)-Kuressaare (Saarenmaa) 102 km

Aamulla oli startti pelonsekaisin tuntein: olisiko uusi koirahyökkäys tiedossa, kun saman paikan ohi oli päästävä? Onneksi ei – ainakaan juuri sillä hetkellä, mutta päivää oli vielä jäljellä…

Edellisenä iltana olimme ostaneet lauttaliput verkosta (2 matkustajaa ja 2 pyörää, 10,20€). Rohukülan satama löytyi helposti. Lauttamatka Hiidenmaalle, Heltermaan satamaan kesti noin 1 h 15 min.

dav

Rohuküla-Heltermaa lautta.

Matkalla halki Hiidenmaan ihailimme maisemia ja poikkesimme katsomaan matkan varrella olevia nähtävyyksiä mm. Suuremõisan kartanoa. Sieltä jatkoimme Putkasten kartonoon Käinässä. Aika mitäänsanomaton raunio, jossa koiraepisodi 2: ihmettelimme, että mikä se kartano oikein näistä raunioista on. Sami lähti vähän takaisinpäin ja sanoin tulevani perässä napattuani muutaman kuvan. Seuraavana hetkenä en enää nähnyt Samia, mutta koiran kylläkin ja haukuntaa Samin suunnasta. Yritin soittaa, mutta ei vastausta puheluun. Ajatuksena, että koira on joko Samin kimpussa tai Sami on päässyt pyörällä sitä karkuun ja se on seuraavana vaanimassa minua. Ei auttanut muu kuin hypätä pyörän satulaan, polkea taas vimmatusti ja toivoa hyvää onnea. Taas oli onni onnettomuudessa: koira oli ollut hyökkäämässä Samin kimppuun, mutta omistaja oli ennättänyt väliin. Taas oli kyseessä ohi ajamamme talon vahtikoira. Toinen päivä peräkkäin. Maaseudulla kaikissa taloissa on vahtikoiria, jotka ovat vapaana eivätkä epäröi käydä kiinni. Tämä jäi reissumme viimeiseksi koirahyökkäykseksi. Koirariski rajoitti poikkeamista päätien varresta.

Ajoimme Hiidenmaan läpi ja olimme hyvissä ajoin Sõrun satamassa. Ruokapaikkoja Heltermaa-Sõru välille taisi mahtua yksi, ja sen ohitimme hyvissä ajoin, joten söimme laivan lähtöä odotellessamme satamaravintolassa ruoan, jonka hinta/laatu/määrä-suhde lähinnä huvitti. Lauttaliput Sõru (Hiidenmaa) – Triigi (Saarenmaa) maksoivat kahdelta hengeltä ja kahdelta pyörältä 8,40€. Lauttamatka kesti reilun tunnin.

 

Saarenmaalle päästyämme matkalla Kuressaareen poikkesimme katsomaan mm. Kaalin kraateria, joka on syntynyt meteoriitin iskusta.

dav

Kaalin kraateri.

Vedimme kaksi pitkää ajopäivää, jotta voisimme viettää kaksi yötä Kuressaaressa ja tutustua saaren pääkaupunkiin.

3. Päivä: Lepopäivä Kuressaaressa – ei pyöräilyä.

 

Kuressaaressa kiertelimme kaupungin pieniä kujia, nautimme kahviloista, makoilimme rannalla ja vierailimme linnassa. Illallisen söimme vanhassa tuulimyllyssä, Veskissä, joka oli vierailemisen arvoinen paikka.

4. Päivä: Kuressaare-Kuivastu (Muhu) 76 km 

Kuressaaresta jatkoimme 10-tietä pitkin kohti Muhua. Matkalla olisi ollut myös varsinaisia pyöräteitä, jotka olisivat kiertäneet rannikon kautta, esim. matkakyltissä Muhu 50 km 10-tie vs. Muhu 92 km pyörätie. Isoa tietä pitkin ajaminen sujui ongelmitta: autoilijat väistivät ja kunnioittivat pyöräilijöitä, ja tienpientareet olivat leveitä ja tiet hyväkuntoisia.

Matkalla Muhun saarelle poikkesimme viehättävään kahvilaan.

 

Matka jatkui ”sillalle”, joka yhdisti Muhun ja Saarenmaan saaret. Reissun ensimmäiset sateet alkoivat 20 minuuttia ennen saapumistamme Kuivastuun, joten pieni Muhun saari jäi tutkimatta. Poikkesimme saarella kuitenkin Liivaan syömään, kauppaan ja torille.

 

5. Päivä: Kuivastu-Pärnu 76 km

Majapaikkamme sijaitsi noin  kilometrin päässä Kuivastun satamasta. Lähdimme aamulautalla Kuivastusta Virtsuun (lautta maksoi kahdelta hengeltä ja kahdelta pyörältä 8,40€). Aamupäivälle oli luvattu vesisadetta. Ensin meitä oli vastassa kova vastatuuli ja sitten saatiin vielä sade niskaamme. Tämä päivämatka oli kaikista haastavin johtuen kovasta vastatuulesta.

Lähemmäksi Pärnua päästessämme sade helpotti ja nälkä alkoi vähän kurnia. Olimme varautuneet, että tällä osuudella saamme mahdollisesti ruokaa vasta Pärnussa. Joka etapille meillä oli energiaa (snickersiä, geeliä, energiapatukoita, pähkinää yms.) sen verran, että selviäisimme eväiden turvin. Ennen Pärnua löysimme kyläkaupan, josta toivoimme saavamme jotakin lämmintä sateen jäljiltä. Kahvia ei ollut myynnissä, mutta vedenkeitin laitettiin porisemaan tiskille ja kahvikupit tuotiin henkilökunnan tiloista. Ostimme veteen sekoitettavat pikakahvijauheet, lihapasteijat ja leivokset reilulla kahdella eurolla. Loistavaa asiakaspalvelua!

 

6. Päivä: lepopäivä Pärnussa.

Tiivistahtinen ajo mahdollisti kahden yön oleskelun Pärnussa, jossa vaan nautittiin olostamme: hölkkäilyä ja makoilua rannalla, leivoksia ja kahviloita, kävelyä kaupungilla jne. Kävimme myös syömässä paikallisissa ravintoloissa, joissa hinta-laatusuhde oli kohdillaan. Mainitsemisen arvoinen paikka oli Pizzeria Steffani, jonne sai jonottaa, mutta pizzat olivat maukkaita ja tuoreista raaka-aineista tehtyjä.

7. Päivä: Pärnu-Tallinna junaillen

Pärnun asemalta hyppäsimme Tallinnaan vievään junaan. Junaliput ostettiin edellispäivänä verkosta. Ykkösluokan lippu maksoi 8,06€ henkilöltä ja pyörien kuljetus junassa oli ilmaista. Pyörien osalta junavuorot on merkitty värikoodein (vihreä = paikkoja löytyy pyörille; keltainen = ehkä; punainen = ei ole paikkoja). Pyöränkuljetusvaunu oli samassa kuin ykkösluokka, joten fillareihin oli näköyhteys. Junamatka kesti 2 tuntia 24 minuuttia.

Yhteensä pyöräilykilometrejä kertyi reilu 380 km, ajopäiviä oli neljä. Sisäkumit kestivät hyvin eikä kummallakaan puhjennut. Olimme varautuneet renkaanpaikkausaineilla ja varakumeilla, mutta tällä kertaa niitä ei tarvittu. Majoitukset olimme varanneet Booking.comista muutama päivä ennen reissua. Kaikkiin majoituksiimme kävi maksuvälineenä ainoastaan käteinen. Ja maaseudulla kannattaa varoa koiria… Reissu oli kaikin puolin loistava, sää kohdillaan ja reissuseura parasta mahdollista. ❤

NUTS Pallas 134k 14.-15.7.2017

Toukokuun lopun Karhunkierroksen 160k DNF 140 kilometrin kohdalla jäi harmittamaan, mutta fiilikset NUTS Pallaksen 134k läpäisemisestä tuntuivat täysin mahdolliselta. Näiden välillä oli vain seitsemän viikkoa ja palautuminen otettiin varman päälle. Muutama täsmätreeni tuli tehtyä, mutta muuten lenkit olivat kevyttä ”höntsää”.

Team Satu ja Sami lähtivät ajelemaan pohjoista ja NUTS Pallasta kohti edeltävänä sunnuntaina. Matkalla poikkesimme Tahkolla, Saariselällä ja Levillä. Levillä meitä odotti NUTS Pallas fiilistelyä Kirsin ja hänen ystävänsä kanssa. Kirsiin tutustuimme Suomen Ladun polkujuoksuohjaajakurssilla, jossa hän kutsui meidät spontaanisti kylään Leville ja hetken mietittyämme olimme intopiukeina jo sopimassa kyläilyä. Kiitos Kirsi!

NUTS Pallas ei oikeastaan jännittänyt juuri yhtään ja juoksemaan oltiin vain menossa ihan kuin minne muualle tahansa. Automatkalla Sami jutteli puhelimessa, että ”majoituksemme on Hetassa, josta lähdemme bussilla Ylläkseltä”. Sana ”bussi” särähti korvaani: olin unohtanut hommata bussilipun ja varmasti lukenut puolihuolimattomasti saamani NUTSin meilit. Ostin NUTS Pallaksen osallistumisen NUTS Köykkyristä ja bussilippu olisi pitänyt ostaa erikseen, mutta olin autuaasti unohtanut koko asian. Onneksi Jokke myi minulle sellaisen supernopeasti, ettei ehtinyt vielä paniikki iskemään!

Ultramatkan valmistelut tehtiin aamulla Levillä Kirsin luona ja siihen ei liittynyt enää samanlaista säätämistä kuin Karhunkierroksella, kun mentiin suht samoilla säädöillä (lue: varusteilla ja energioilla). Nyt päädyimme käyttämään vain yksiä kenkiä, Salomon Sense Ultria. Muistan varmasti ikuisesti, kun teippasimme rakkoalttiita kohtia jaloista ja Sami laittoi kantapäähän teipit, johon totesin, ettei mulla ole koskaan ollut rakkoja kantapäissä. Virhe, virhe, virhe. Karhunkierroksella ei ollut rakkoja ollenkaan, mutta tällä kertaa niitä siunattiin ties kuinka monella teippauksista huolimatta. Taas sitä oppi uutta, ettei olettamuksia voi tehdä vaan kaikki on mahdollista. Samoin hiertymät: ikinä en ole kärsinyt niistä, mutta tällä kertaa jouduin käymään Samin Linola-tuubilla useaan otteeseen. Jos yksin olisin ollut liikkeellä, niin ”en mä ikinä ole tarvinnut” -rasvat olisivat jääneet kotiin.

Perjantaina klo 14.25 hyppäsimme Hetasta bussiin kohti Yllästä. Bussimatka sujui mukavasti ja siinä jutusteltiin kanssajuoksijoiden kanssa sekä syötiin viimeiset eväät. Lähdöstä haimme tarvittavat numerolaput yms. ja veimme dropbagit paikoilleen. Minä sain gps:n, mutta Sami ei. Klo 18 starttasimme kohti Ylläksen huippua. Seikkailu oli alkanut!

Kilometri kilometriltä etenimme suunnitelmien mukaan: ylämäet kävellen ja puolen tunnin välein energiaa. Joka toinen puoli tuntia geeli, ja joka toinen muuta naposteltavaa. Huolloissa nautimme huoltopöydän antimista ja täytimme vesipulloja mukaamme. Rauhalan jälkeen alkoi tulemaan selkiä vastaan ja aika moni oli oksennellut, mutta meillä Rauhala-Pallas väli sujui kivasti. Tähän asti olimme edenneet Samin kanssa pääosin kahdestaan. Otimme huonovointisen heimolaisen, Kaijan peesiimme ja hidastimme tahtia, jotta joukko pysyy koossa. Muutama kilometri ennen Pallaksen huoltoa pidimme pisutauon, joka päätyi siihen, että minä ja Sami seisomme suu auki toisiamme tuijottamassa: joku vetäisi housut jalkaan ja lähti raketin lailla liikkeelle sanomatta sanaakaan. Reissun hämmentävin tilanne. Matka jatkui kahdestaan.

Ennen Pallaksen huoltoa puhuimme Samin kanssa, että siellä maistuisi puuro, mutta jostain syystä tilasin pizzan. No, onhan siinä samaa se ensimmäinen p-kirjain.. Mikä lienee aivopieru. Pallaksen huollossa taisi vierähtää puolituntinen. Edistystä: Karhunkierroksella siihen meni tunti! Siitä sitten kohti Pallaksen valloitusta!  Matkalla Pallaksen huipulle oli sumua ja reittimerkkien kanssa sai olla tarkkana. Yksi onneton oli jo ehtinyt eksymään reitiltä, mutta oli onneksi löytänyt takaisin.

Pallakselta taapersimme hissukseen eteenpäin. Välillä satoi vettä ja välillä ei. Rihmakurun kohdalla Sami piti huussitauon. Odotellessa itsellä tuli heikoin hetki ja ärsytti, kun tuntui, että vaikka kuinka yritimme reippaasti edetä, niin matka ei edennyt kuin matelemalla. Siinä kohtaa siskokset ohittivat meidät. Matkamme jatkui hitaanoloisesti, mutta jotenkin onnistuimme saavuttamaan reippaasti askeltavat supersiskokset. Sitten alkoi 55k-juoksijoita ohittamaan meitä. Reitin varrella oli vanha työkaverini Jan tsemppaamassa meitä ja hän jäi meidän kävelyseuraksi Hannukuruun asti. Siistiä! Siskosten kanssa matka jatkui välillä samaa matkaa ja välillä eri matkaa, kunnes Hannukurun huollossa tiemme erkanivat. Jossakin kohtaa ennen Hannukurua Jukka liittyi joukkoomme. Samin kanssa välillä yritimme juosta, mutta Jukan reipas kävelyaskel sai meidät aina kiinni. Tässä vaiheessa juoksuyritykset koskivat enää pitkospuita. Ja sitten alkoi matka kohti Pyhäkeron huippua: loputtoman pitkän oloinen pätkä, jota 55k juoksijat etenivät niin tuorein askelein ja kevyen näköisesti samalla kun itseä harmitti etanavaihde. Fiilistä nosti kuitenkin se, että pirtsakoita 55k juoksijoita jäi juttelemaan ja tsemppaamaan meitä. Odotin Pyhäkeron huoltoa kuin kuuta nousevaa: siitä olisi maaliin enää vain 13 kilsaa! Pieni rutistus ja se olisi siinä! No, ei ollut pieni rutistus. Rakot jaloissa tuntuivat joka askeleella. Ensin loputonta hiekkatietä jokunen kilometri ja sitten päättymätöntä asfalttia 5 kilometriä, mutta me selvitettiin sekin yhdessä Samin kanssa! Päästiin maaliin ajassa 27:52:08! Maalissa meitä odotti Mikko onnittelemassa. Maalialueelta suoriuduttiin sopalle ja kuin taivaan lahjana Ali haki meille keitot, jotta kenkiä ei tarvinnut riisua pois, ja samoin dropbagit. Siinä vaihdettiin tuttujen kanssa kuulumisia, ja väsyneinä, mutta onnellisina käveltiin läheiseen Jussan Tupaan. We did it!

Jos vertaan Karhunkierroksella menemäämme 140 kilsaa Pallaksen 134 kilsaan, niin Karhunkierros tuntui ”piece of cake” DNF:stä huolimatta. Niin, ja kuulemma en ole ikinä kiroillut niin paljon kuin loppureissusta. Kuka? Minäkö kiroillut..? O:) Vatsa toimi kaikin puolin ok ja energiakin imeytyi hyvin. Matkan isoin ongelma oli rakot ja kipeät jalkapohjat. Sukat ja kengät kastuivat vähän väliä, joten rakot eivät olleet mikään ihme.

Kiitokset järjestäjille ja kaikille mukana olleille sekä ihanille tsemppareille matkan varrella!

Samin blogi löytyy täältä.

maalipusu nuts pallas

Maalipusu! Kuva: ONEVISION.fi

Ensimmäinen triathlon: Hollolan maastotriathlon

Annoinko Samille ”vapaan valtakirjan” ilmoittaa minut ”minne tahansa?” Kyllä, ja mistähän löysin itseni? No, Hollolan maastotriathlonista keskiviikkona 28.6. klo 18.30. Matka: uinti 300 m, pyöräily 10 km ja juoksu 3 km.

Sami tuli hakemaan minua töiden jälkeen kotoa. Pyörä kyytiin ja menoksi. Päivä oli aurinkoinen. Olin kyykännyt ja kontannut terassin kaideprojektin parissa koko päivän ja ensimmäinen tauko tapahtui istuessani autoon. Samia jännitti, mutta omat ajatukset olivat vielä kesken jääneessä projektissa ja voipuneessa olotilassa. Valmistautuminen oli .. ..vai oliko sitä ollenkaan? En ollut ehtinyt testaamaan pyörän renkaiden ilmanpaineita, satulan nostin silmämääräisesti oikealle korkeudelle ja ketjutkin jäivät rasvaamatta.

Hollolaan saavuttiin ajoissa ja haettiin numerolaput sekä vietiin varusteet paikoilleen. Sen jälkeen katsottiin pidemmän matkan lähtö, uinti. Seuraavana hetkenä tajusin, että kohtahan siellä pitäisi itsekin olla, ja kaikille oli märkkärit. Omat (käyttämättömät) märkkärit jätettiin autoon, kun ajateltiin, että pärjätään hyvin ilmankin. Opetus1: Jälkikäteen ajateltuna märkkäri olisi kuitenkin kannattanut pukea. Uinti on heikoin lenkkini: kesäkuun alussa käytiin vapaauinnin tekniikkakurssi ja sen jälkeen piti käydä avovesiuintikurssi, mutta se ei sopinutkaan aikatauluihin. Oma avovesiuintikokemukseni on tasan se, että saunan lauteilta laiturille ja uimaan 10 metriä. Sanottakoon myös, että uimalassa 30 asteinen vesi on minusta kylmää.. Lähdössä vesi tuntui tosi kylmältä, vaikka järjestäjien mukaan se oli 22-asteista. Tiesin, että varmasti selviän 300 metristä jollain etäisesti uintia muistuttavalla tavalla. No, niinhän siinä kävi: ensimmäiset 50 metriä vapaauinnin kaltaista räpiköintiä ja loput rintauinnilla. Uidessa ei pelottanut, koska tiesin matkan olevan lyhyt ja oman uimataidon olevan riittävä, vaikken ole uintia harrastanut kuin satunnaisesti lasten kanssa uimalareissuilla.

Samin kanssa siirryttiin samaa matkaa vaihtoalueelle hakemaan pyörät ja varusteet. Totesin, että kylläpä uinti tuntui jaloissa. Minulla oli pyöränä fatbike, jolla tiesin jääväni nopeiden  maastopyörien jalkoihin, mutta en antanut sen haitata vaan poljin omaa tahtiani. 116 kisaajan joukosta bongasin yhteensä kolme fatbikea. Fätilläkin pääsee kovaa.. ..alamäessä: max nopeus oli 42,2 km/h, Jyrkissä ylämäissä takarengas alkaa sutimaan, jolloin pääsee kävelyttämään pyörää. Näitä matkalle osui kolme. Tulihan käytyä pyörällä Etelä-Suomen korkeimmalla kohdalla, Tiirismaalla. Opetus2: jos haluat pysyä muiden vauhdissa hiekkaisella latupohjalla, käytä maastopyörää.

Sitten saavuin taas vaihtoalueelle. Jätin pyörän ja vaihdoin lenkkarit jalkaan ja menoksi taas. Vaihtoalueelta päästyäni tajusin, että taisi jäädä jotain ylimääräistä päähän.. 😀 😀 Kypärä. Heitin sen tien sivuun. Ennen lähtöä Samin kanssa vitsailtiin, että kumpi lähtee pyöräilemään uimalakki päässä ja kumpi juoksemaan kypärä päässä. Valitsin sitten jälkimmäisen. Jalat olivat hapoilla ylämäistä ja niillä tuntui oudolta ottaa juoksuaskeleita heti pyöräilyn perään. Muutama sata metriä lähdöstä totesin, että ehkä se kypärä olisikin ollut hyvä lisävaruste: kuperkeikka. Juostessani potkaisin vahingossa juurakkoon kuten joskus normilenkeilläkin, mutta nyt kompastuin. Yritin korjata horjahdusta, mutta en hallinnut itseäni mitenkään. Jännä tunne, kun lihakset eivät tottele käskyä vaan antavat periksi ja tapahtuu kaatuminen. Löin säären joko kiveen tai juureen. Hetken mietin, että kävelenkö loppumatkan, mutta totesin, että juosten pääsen nopeammin hoidatuttamaan itseäni ensiapuun. Illalla pelkäsin, että NUTS Pallas voi pahimmillaan jäädä väliin, kun konkkasin ja sääriluu oli kosketusarka (Samin kehotuksesta kävin seuraavana päivänä näyttämässä jalkaani, mutta kyllä tällä räpylällä vielä juostaan Pallaksella). Opetus3: vaikka juoksee ja pyöräilee, niin yhdistelmätreeni on avainsana.

Siinä se elämäni eka triathlon oli, vähän alle tunti sitä riemua! Hollolan maastotriathlon oli hyvin järjestetty matalan kynnyksen tapahtuma, jossa riittää haastetta myös konkareillekin. Hienot fiilikset jäivät! Tästä on hyvä aloittaa treenit kohti Lahden Ironman 70.3. tapahtumaa! Ironman tulee olemaan ”once in a lifetime” -juttu ja juokseminen on edelleen ”se mun juttuni”. Lahti on myös hyvä tekosyy opetella uimaan. Opetus4: opettele uimaan. Avovesiuinti on eri asia kuin uinti altaassa.

Homma paketissa ja nokka kohti kotia!

 

 

 

”Polkujuoksunoviisin” eka polkujuoksukisa Suomessa 26.-27.5.2017: NUTS Karhunkierros 160k

Nyt on hyvä aika kaivaa popparit esille: tämä on pitkä stoori alkaen taustoista. Kutsun itseäni noviisiksi, koska olen aloittanut juoksemisen vuonna 2013, ensimmäisen lenkin tein Tawastia Trail Clubin kanssa poluilla reilu vuosi sitten maaliskuussa 2016, jolloin polkulenkki vei sydämeni. Tätä aiemmin olin käynyt yhdellä pitkällä seikkailupolkulenkillä vuonna 2015 Mikkelissä, josta syttyi pieni kipinä. Lisäksi kokemusta on joistakin (maantie)ultrista. Viime vuoteen ”kisa”ultria mahtui mm. E24h helmikuussa 120k, Sorvan Satku 50k huhtikuussa, Masokistin Unelma 100k elokuussa ja Wiha 100k lokakuussa.

Karhunkierroksen ilmoittautumisen avauduttua olin onnekas ja sain paikan 80 kilometrille. Matka kohti Karhunkierrosta (80k) alkoi NUTS Köykkyrin kautta marraskuussa 2016. Olin ilmoittautunut neljän tunnin tunkkaussarjaan tarkoituksena hakea mäkikokemusta. Kuuden tunnin sarja ei ollut realistinen johtuen edelliskuun Wihan satasesta ja siihen liittyvästä palautumisesta sekä joulukuussa Dubaissa juostavasta maantiepuolikkaasta, jossa oli tarkoitus juosta enkka. ”Sosiaalisen paineen alaisena” muutin kisaa edeltävänä iltana NUTS Köykkyrin sarjan neljästä tunnista kuuteen. En ole kehdannut sanoa ääneen, että elämäni ainoa siihen mennessä tehty tunkkaus on ollut juuri vähän ennen Köykkyriä, Jättärillä (Malminkartanonhuippu) 45 minuuttia. Suureksi yllätyksekseni tunkkasin itseni naisten kuuden tunnin sarjassa kolmossijalle, Super-Saaran viereen podiumille. Treeni kohti Karhunkierrosta oli alkanut!

Kaverisuhde Sundtrömin Samin kanssa syveni seurustelusuhteeksi ja Sami alkoi ylipuhua minua seurakseen Karhunkierroksen ”perusmatkalle”, 160k. Tammikuussa tein päätöksen ja laitoin NUTS poppoolle viestin matkan vaihtamisesta 80k → 160k. Samassa yhteydessä se tarkoitti, että minun on peruttava osallistumiseni helmikuiseen E24h-juoksuun, koska siitä palautuminen olisi syönyt liikaa Karhunkierroksen treeniaikaa.

Tammikuussa 2017 minulla oli tiedossa parin viikon reissu Teksasiin, jossa osallistuin Big Bend Ultraan 50 kilometrin matkalle, Chihuahuan autiomaassa. Tämänkin mielsin treenilenkiksi Karhunkierrosta ajatellen. Kaikissa treeneissä, kisoissa yms. päällimmäisenä on ollut mielessä Karhunkierros. Palauduttuani Big Bend Ultrasta on treenattu niin paljon kuin se vaan ikinä on ollut mahdollista pitäen mielessä ylikunnon välttämisen ja paikkojen hajoamisen. Samin kanssa tehtiin huhtikuun lopussa viikon reissu Slovenian Alpeille, jossa tunkattiin mäkiä, patikoitiin sekä juostiin.

Sitten itse asiaan eli Karhunkierrokseen. 160+ km on kunnioitettava matka, jolla voi sattua ja tapahtua paljon, mikä aiheuttaa keskeyttämisen: loukkaantuminen, rakot, energian imeytysongelmat, pään ”hajoaminen” tms. Lisäksi lumitilanteen spekulointi toi lisäjännitystä/haastetta olosuhteisiin. Kaiken spekuloinnin jälkeen päädyimme ostamaan vedenkestävät sukat juuri ennen reissuunlähtöä tietoisella riskillä. Suunnitelma oli, että vedenkestävät sukat jalassa (kenkäni olivat Salomon S-Lab Sense 5 SG) lähdemme liikkeelle ja vaihdamme sukat merinovillaisiin Basecampin huollossa, noin 24 kilometrin kohdalla. Toimiva ratkaisu. Huollot hoidettiin ajan kanssa ja suunnitelmallisesti. Hautajärven 80k huollossa vaihdettiin kuivat sukat ja paremmin vaimennetut kengät, Salomon Sense Ultrat. Loistoratkaisu sekin. Hautajärven huollon jälkeen olo oli loistava ja tossu nousi. Parhaat ja helpoimmat kilometrit aamuauringon paisteessa. Välillä kolotti nilkkaa, välillä takareittä, välillä säärtä jne., mutta kaikki kiputilat menivät minulla ohi. Suurta huolta aiheutti Samin akillesjänne, joka alkoi oireilla. Se oli viime kesänä vienyt Samin telakalle juuri ennen osallistumista NUTS Pallaksen perusmatkalle ja samaa ei haluttu toistuvaksi tänä kesänä.

blogi-kkSäännöllisesti puolen tunnin välein tankattiin. Minulle upposi kaikki syötäväksi kelpaava, mutta jossakin vaiheessa Samilla alkoi olemaan imeytymisongelmia ja paha olo. Pariin kertaan jouduinkin sanomaan tiukasti, että energiaa nassuun tai reissu katkeaa. Paluumatkalla Oulangassa, n. 110 km kohdalla oltiin vielä aikataulussa ja maaliin pääsy oli aikarajojen (36 h) puitteissa mahdollista, mutta sitten alkoi vauhtia hiipua edelleen ja taaempana tulleet Paalijärven veljekset liittyivät seuraamme. Laskeskelimme, että kuuden tunnin aika ei riitä, jos Basecampin/Juuman huollossa ollaan cut-offin aikaan kuudelta, 30 tunnin kuluttua lähdöstä. Laskimme, että seitsemän tuntia pitää varata väsyneille jaloille välille Juuma-Ruka. Laskelmien jälkeen vauhti hidastui entisestään, kun tavoitteena oli enää päästä Juuman Basecampiin ja raatotaksin kyytiin. Cut off ja voimien väheneminen keskeytti matkan. Dnf:stä huolimatta oltiin tyytyväisiä: enkkakilometrit, reilut 140 kilsaa ja noin 30 tuntia. Upea seikkailu!

Heti seuraavana päivänä alettiin suunnittella NUTS Pallasta ja miettimään, että mitä tehtäisiin toisin. Positiivista oli myös se, että oloni oli seuraavana aamuna loistava: paikat vähän kankeat, ei rakkoja, ei irtoavia kynsiä ja raputkin pystyin kävelemään alas normaalisti. Polvet olivat vähän arat, samoin sääriluu, mutta eivät enää. Nyt vaan on levättävä riittävästi NUTS Pallasta, 134k, varten! Siellä nähdään!

Kiitokset NUTSin poppoolle ja talkooväelle: aivan supermahtava tapahtuma! Kiitokset myös kaikille ihanille tsemppareille! Ja erityiskiitos rakkaalleni, joka kulki vierelläni.

Ai niin, ja päästiin Samin kanssa myös useampaan Koillissanomien juttuunkin mukaan:

  • Video: Parisuhde todelliseen testiin – muutaman kuukauden seurustelleet Satu ja Sami lähtivät juoksemaan 160 kilometriä Kuusamon lumisiin vaaroihin

http://www.koillissanomat.fi/uutisetkoillismaa/video-parisuhde-todelliseen-testiin–muutaman-kuukauden-seurustelleet-satu-ja-sami-lahtivat-juoksemaan-160-kilometria-kuusamon-lumisiin-vaaroihin-6.226.243737.5d3bb31f19

  • Polku­juok­su­har­rastus on myös tätä: nännien teippausta ja sushi­pal­le­rojen pakkausta – H-hetken lähestyessä mieleen hiipi epäilys, onko kaikki tehty tarpeeksi hyvin:

http://www.koillissanomat.fi/urheilu/polkujuoksuharrastus-on-myos-tata-nannien-teippausta-ja-sushipallerojen-pakkausta-hhetken-lahestyessa-mieleen-hiipi-epailys-onko-kaikki-tehty-tarpeeksi-hyvin-6.226.244328.05668b23df

  • Näin pitkälle jaksaminen riitti:

http://www.koillissanomat.fi/urheilu/nain-pitkalle-jaksaminen-riitti-6.100.244326.bf2a6fa4ca (vain tilaajille)

  • Hullut juoksivat kahlasivat hangessa (kuvagalleria):

http://www.koillissanomat.fi/kuvagalleria/hullut-juoksijat-kahlasivat-hangessa–katso-kuvat-6.232.243777.0d6796e5fe

Wihan kilometrit 15.10.2016

Tätä juoksutapahtumaa olin odottanut kuin kuuta nousevaa! Edellisestä vuodesta jäi niin hyvät fiilikset tapahtumasta: ensimmäinen satasen juoksuni, hyvin järjestetty tapahtuma ja kaikki ne ihmiset, joihin siellä tutustuin! ❤

Wihan kilometrit juostiin Pirkkahallin ympäristössä 3,33 km kierroksella, mikä tarkoittaa 100 kilometrillä 30 kierrosta. Juoksumatkavaihtoehtoja oli puolimaraton, maraton, 50 km, 100 km sekä nonstop.

Flunssakausi jylläsi niin lasten koulussa kuin töissäkin, joten tunsin itseni pöpökauhuiseksi ja jotain pientä yrittikin tulla juoksua edeltävällä viikolla, mutta tällä kertaa selvisin pelkällä säikähdyksellä ja taisin juoda määrällisesti lopputalven teet kyseisellä viikolla ja viihtyä infrapunasaunassani enemmän kuin suositus on..

Lauantaiaamuna klo 5.30 soi herätyskelloni. Hitto, mikä päänsärky! Aamupalaksi oli puuroa Panadolilla höystettynä. Se auttoi. Kamppeet auton kyytiin ja Hämeenlinnan motarin varteen odottamaan kyytiä. Sen jälkeen poimittiin muitakin kyytiin.  Takarontin tavaramäärää katsoessamme nauroimme, että ollaanko tässä lähdössä jonnekin pidemmällekin reissulle. Tavallaan joo, kun jokaisella kyytiläisellä oli toiveena selvittää 100 km.

Perille päästyämme haimme numerolaput ja pystytimme omat huoltopöytämme. Tawastia Trail Club oli isolla porukalla liikkeellä eri matkoilla.

Tawastia Trail Club

Tawastia Trail Clubin innokkaita juoksijoita

Klo 9 lähtölaukaus kajahti ja lähdettiin juoksemaan.

Kohta mennään!

Kohta mennään!

Mikko jäi juoksukaverikseni. Juostessa seurasin sykkeitä, että pysytään pk-alueella. (Seuraavalla kerralla asetan sykerajan hälyttämään, jottei tarvitse kelloa koko ajan vilkuilla..). Joitakin kierroksia juostuamme huoltajat huusivat perääni, että nyt puuttuu tulostaulusta kierroksiani ja he jäivät selvittämään tilannetta. Onneksi olin siihen mennessä juossut koko ajan Mikon kanssa! Siinä kohtaa unohtui orastava vessahätä kokonaan. Järjestäjät saivat tilanteen haltuun ja juoksutietoni ajantasalle. Huh helpotusta!  Vuoron perään Mikon kanssa keulittiin ja jarruteltiin menoa. Homma toimi hyvin! Juoksu tuntui takareisissä heti alkuun, mutta en välittänyt siitä enkä enää oikeastaan kiinnittänyt siihen lopussa mitään huomiotakaan. Noin 60 km asti edettiin samaa matkaa ja sitten tiemme erosivat ja jatkoin matkaa yksin. Hetki sen jälkeen oli startannut klo 15 maraton 2, josta Mika oli alustavasti lupautunut peesiavuksi. Hetken jolkottelin yksin ja sain uutta intoa nähdessäni Mikan liittyvän seuraani. Uusi vaihde päälle! Siis ihan käsittämättömän paljon sain uutta virtaa tuntemattomalta ihmiseltä, jonka kanssa vaihdoin muutaman sanan ennen klo 9 lähtöä ja, joka lähti maratonillaan peesaamaan ja tsemppaamaan minua, täysin tuntematonta ihmistä!

juoksukuva

Hyvällä fiiliksellä mentiin!

 

Juoksun edetessä kerroin Mikalle, että edellisillä ultramatkoilla oli yleensä tapahtunut jonkinasteinen romahdus vauhdissa/kunnossa siinä 70-80 km paikkeilla ja pelkäsin sen odottavan kohta edessäni, mutta sitten alkoi ilmestyä tuttuja ihmisiä kannustusjoukkoihin ja ei tullutkaan mitään romahdusta vaan sitten mentiin henkisillä voimavaroilla! Askel oli ihmeen kevyt, mutta juttukaveriksi minusta ei enää ollut. Huomaamatta ilta oli pimentynyt ja järjestäjät sytyttelivät ulkotulia reitin varrelle. Seuraavana hetkenä tapahtui jotain odottamatonta: Mika vaihtoi juoksun kävelyyn ja käski minun jatkamaan matkaa. Jatkoin matkaani hieman epäuskoisena ja mietin, että kuinka tästä selviän YKSIN loppumatkan. Kannustusjoukot huutelivat perääni, että olen kolmantena ja kierros kierroksen jälkeen ”blokkasivat” minut pois omasta huoltopisteestä tarjoamalla geelin lennosta. 😀 Loppua kohden vähensin kävelyä huoltopisteen kohdalla: käytännössä nappasin geelin Marjukalta lennosta ja muutaman kävelyaskeleen otin yleisen huoltopisteen kohdalla juodessani. Ajattelin, että olen jo niin voiton puolella taipaleellani, että nyt viime metreillä en halua höllätä vauhtia enkä luopua kolmossijasta. Samaa ajatteli omakin huolto tarjoamalla geelin mukaani. 🙂 Kauaa ei tarvinnut yksin juosta, kun nonstopilla juokseva Kalevi lähti tsemppariksi. Toiseksi vikalle kierrokselle hän jäi jälkeeni. Omille huoltoporukoilleni hihkaisin, että nyt saatte kyllä lähteä vetureiksi viimeiselle kierrokselle! Ässät lähtivät peesaamaan ja juttelivat, että kuinka mukavaa täällä pimeässä, ulkotulien loisteessa on juosta. Siinä vaiheessa esitin asiasta eriävän mielipiteeni lähes sata kilsaa juosseena. Ihmetys oli suuri, kun näin Mikan selän viimeisellä kierroksella, kun hänen piti olla maratoniltaan kierros ennen minua maalissa. Samaan aikaan huomasin myös Kalevin odottavan minua reitin varrella. Otin loppukirin. Maalissa aikaan 11.02:35! Naisten 100 km SM-pronssi!

maalissa

Maalissa!

pokaali

Pokaali ja mitali

 

 

 

 

 

 

 

 

Juoksuun mahtui parit vessakäynnit, mutta muuten energiat imeytyivät hyvin ja energiansaanti meni nappiin. Joka kierroksella söin ja join jotakin yleisestä huoltopöydästä. Alkuun tarjoilu oli kevyempää: rusinoita, suolakurkkua tms., mutta iltaa kohden löytyi runsas valikoima purtavaa. Välillä otin omia geelejä ja suolatabletteja. Kahteen kertaan jäin syömään ruokaa huoltoon.

Omat eväät: geeliä ja suolatablettia. Osan geeleistä kaadoin juomapulloon.

Omat eväät: geeliä ja suolatablettia. Osan geeleistä kaadoin juomapulloon.

Entä ne vauriot juoksun jälkeen?
Saldona yksi rakko jalkapohjassa, irtoava varpaankynsi, urheiluliivien hiertymät edessä ja takana. Liivivauriot oli tiedossa ja odotettavissa, vaikka yritin ehkäistä edestä sitä urheiluteipillä. Selkääni en yltänyt teippiä laittamaan, joten liivit käytännössä nirhautuivat selkänahastani läpi yhdestä kohtaa (kuvakin löytyy, mutta se on vähän liian rujo julkaistavaksi).

Kengät: Asics Gel Nimbus.

Ajatuksia juoksun jälkeen:
Ylitin itseni paremmin kuin olisin ikinä uskonutkaan! Vuosi sitten juoksin ensimmäisen sataseni Wihalla aikaan 13:32:30. Nyt vuosi sen jälkeen 2,5 tuntia nopeammin! Elokuisesta Masokistin Unelmastakin (12:14:11) aikani parani yli tunnilla! Tällä kertaa kaikki meni putkeen ja treenit ovat tuottaneet tulosta! Juoksukin oli suht tasaista vauhdin suhteen eikä kävelyaskeleita tarvinnut ottaa muutoin kuin huollossa. Seuraava tavoite onkin alittaa 11 h.

kierrosajat

Kierrosaikani löytyvät kuvaa klikkaamalla. Ne on jaettu kierroksittain (3,3 / 6,7 / 10 / 13,3 / 16,7 km..)

Mikan blogipostaus löytyy täältä:
http://kevyetkilometrit.blogspot.fi/2016/10/wihan-kilometrit-2016-maraton-huoltajan.html

Kiitos teille kaikille, jotka olivat/ovat mukana kuvioissa!
Kannustajat, tsempparit, kanssajuoksijat, huoltojoukot yms. yms.! ❤ Te olitte mahtavia! You made my day!

Alkusyksyn juoksuja

Se olisi taas syksy! Aika rientää uskomatonta vauhtia!

Päivän sana on Vaarojen maraton Kolilla ja Spartathlon Kreikassa. Kolille olisi mukava osallistua vuoden päästä, mutta Spartathlonista voi vain haaveilla.

Olen ilmoittautunut Wihan sataselle, joka juostaan 15.10. Pirkkahallin läheisyydessä ja sitä varten tässä on juostu ja liikuttu oikein urakalla. Pääpaino on ollut juoksemisessa, mutta vähän siihen kaikkea muutakin mahtuu kuten pyöräilyä. Lisäksi sen verran jäi tämänvuotisesta E24h:sta hampaankoloon, että laitoin sinne ilmoittautumisen sisään, joten sisäradalla taas juostaan helmikuun lopulla.

6.8. kävin juoksemassa Masokistin unelman Helsingin Paloheinässä ja sain parannettua satasen aikaa rutkasti viime vuoden Wihasta. Nyt kello pysähtyi 12.12. Jos tuosta saisi vielä 12 minuuttia pois ja ajan alle 12 h , niin olisin tyytyväinen (kellon mukaan se 12 minuuttia on vietetty paikoillaan mm. puskavessassa). Ekat 30 km meni nimittäin tiuhaan tahtiin metsikössä, kun vatsa meni heti alkuun sekaisin, mutta kolmenkympin jälkeen se tokeni ja niin maistui letut kuin lohkoperunatkin. Kyllä huomasi juostessa, kun energia imeytyi oikeaoppisesti. Yksi kierros oli noin 2 km ja tankkasin joka toisella kierroksella. Päivä alkoi vesisateella, mutta sen jälkeen alkoi aurinko paistaa ja lämpimimmillään taisi mittari näyttää jopa +23 astetta. Ensimmäistä kertaa mikään paikka ei alkanut valittamaan itsestään kesken ultran. Se valitus tapahtui vasta seuraavana iltana: polvi alkoi narisemaan, joten kävin lääkärillä, joka totesi sen olevan jännetulehdus. Vähän lepoa, kylmähoitoa ja hierontaa sekä tulehduskipulääketta, niin ei montaa päivää mennyt sen parantumiseen. Rauhallisesti tosin otin tovin tapahtuneen jälkeen jo muutenkin, joten juoksukielto ei haitannut. Lisää Masokistin Unelmasta löytyy tästä.

3.9. oli Ruskamaraton Levillä. Siellä juoksin puolikkaan. Olin erittäin tyytyväinen siihen, miten juoksu kulki, kun siellä kuitenkin riitti mäkiä. Yleensä en tykkää puolikkaista, mutta tästä jäi kyllä hyvä muisto, vaikka tästäkään en selvinnyt ilman vatsan sekoamista ja vessareissua. Ensi vuonna uudestaan! Mökki on jo varattu. Juostessa oli muuten aivan ihana syyskeli: lämpöä noin 8 astetta ja aurinko paistoi. On ne Lapin maisemat vaan niin rauhoittavia!

Mukavia syyslenkkejä! 🙂 Törmäillään seuraavan kerran Wihalla!