Ensimmäinen triathlon: Hollolan maastotriathlon

Annoinko Samille ”vapaan valtakirjan” ilmoittaa minut ”minne tahansa?” Kyllä, ja mistähän löysin itseni? No, Hollolan maastotriathlonista keskiviikkona 28.6. klo 18.30. Matka: uinti 300 m, pyöräily 10 km ja juoksu 3 km.

Sami tuli hakemaan minua töiden jälkeen kotoa. Pyörä kyytiin ja menoksi. Päivä oli aurinkoinen. Olin kyykännyt ja kontannut terassin kaideprojektin parissa koko päivän ja ensimmäinen tauko tapahtui istuessani autoon. Samia jännitti, mutta omat ajatukset olivat vielä kesken jääneessä projektissa ja voipuneessa olotilassa. Valmistautuminen oli .. ..vai oliko sitä ollenkaan? En ollut ehtinyt testaamaan pyörän renkaiden ilmanpaineita, satulan nostin silmämääräisesti oikealle korkeudelle ja ketjutkin jäivät rasvaamatta.

Hollolaan saavuttiin ajoissa ja haettiin numerolaput sekä vietiin varusteet paikoilleen. Sen jälkeen katsottiin pidemmän matkan lähtö, uinti. Seuraavana hetkenä tajusin, että kohtahan siellä pitäisi itsekin olla, ja kaikille oli märkkärit. Omat (käyttämättömät) märkkärit jätettiin autoon, kun ajateltiin, että pärjätään hyvin ilmankin. Opetus1: Jälkikäteen ajateltuna märkkäri olisi kuitenkin kannattanut pukea. Uinti on heikoin lenkkini: kesäkuun alussa käytiin vapaauinnin tekniikkakurssi ja sen jälkeen piti käydä avovesiuintikurssi, mutta se ei sopinutkaan aikatauluihin. Oma avovesiuintikokemukseni on tasan se, että saunan lauteilta laiturille ja uimaan 10 metriä. Sanottakoon myös, että uimalassa 30 asteinen vesi on minusta kylmää.. Lähdössä vesi tuntui tosi kylmältä, vaikka järjestäjien mukaan se oli 22-asteista. Tiesin, että varmasti selviän 300 metristä jollain etäisesti uintia muistuttavalla tavalla. No, niinhän siinä kävi: ensimmäiset 50 metriä vapaauinnin kaltaista räpiköintiä ja loput rintauinnilla. Uidessa ei pelottanut, koska tiesin matkan olevan lyhyt ja oman uimataidon olevan riittävä, vaikken ole uintia harrastanut kuin satunnaisesti lasten kanssa uimalareissuilla.

Samin kanssa siirryttiin samaa matkaa vaihtoalueelle hakemaan pyörät ja varusteet. Totesin, että kylläpä uinti tuntui jaloissa. Minulla oli pyöränä fatbike, jolla tiesin jääväni nopeiden  maastopyörien jalkoihin, mutta en antanut sen haitata vaan poljin omaa tahtiani. 116 kisaajan joukosta bongasin yhteensä kolme fatbikea. Fätilläkin pääsee kovaa.. ..alamäessä: max nopeus oli 42,2 km/h, Jyrkissä ylämäissä takarengas alkaa sutimaan, jolloin pääsee kävelyttämään pyörää. Näitä matkalle osui kolme. Tulihan käytyä pyörällä Etelä-Suomen korkeimmalla kohdalla, Tiirismaalla. Opetus2: jos haluat pysyä muiden vauhdissa hiekkaisella latupohjalla, käytä maastopyörää.

Sitten saavuin taas vaihtoalueelle. Jätin pyörän ja vaihdoin lenkkarit jalkaan ja menoksi taas. Vaihtoalueelta päästyäni tajusin, että taisi jäädä jotain ylimääräistä päähän.. 😀 😀 Kypärä. Heitin sen tien sivuun. Ennen lähtöä Samin kanssa vitsailtiin, että kumpi lähtee pyöräilemään uimalakki päässä ja kumpi juoksemaan kypärä päässä. Valitsin sitten jälkimmäisen. Jalat olivat hapoilla ylämäistä ja niillä tuntui oudolta ottaa juoksuaskeleita heti pyöräilyn perään. Muutama sata metriä lähdöstä totesin, että ehkä se kypärä olisikin ollut hyvä lisävaruste: kuperkeikka. Juostessani potkaisin vahingossa juurakkoon kuten joskus normilenkeilläkin, mutta nyt kompastuin. Yritin korjata horjahdusta, mutta en hallinnut itseäni mitenkään. Jännä tunne, kun lihakset eivät tottele käskyä vaan antavat periksi ja tapahtuu kaatuminen. Löin säären joko kiveen tai juureen. Hetken mietin, että kävelenkö loppumatkan, mutta totesin, että juosten pääsen nopeammin hoidatuttamaan itseäni ensiapuun. Illalla pelkäsin, että NUTS Pallas voi pahimmillaan jäädä väliin, kun konkkasin ja sääriluu oli kosketusarka (Samin kehotuksesta kävin seuraavana päivänä näyttämässä jalkaani, mutta kyllä tällä räpylällä vielä juostaan Pallaksella). Opetus3: vaikka juoksee ja pyöräilee, niin yhdistelmätreeni on avainsana.

Siinä se elämäni eka triathlon oli, vähän alle tunti sitä riemua! Hollolan maastotriathlon oli hyvin järjestetty matalan kynnyksen tapahtuma, jossa riittää haastetta myös konkareillekin. Hienot fiilikset jäivät! Tästä on hyvä aloittaa treenit kohti Lahden Ironman 70.3. tapahtumaa! Ironman tulee olemaan ”once in a lifetime” -juttu ja juokseminen on edelleen ”se mun juttuni”. Lahti on myös hyvä tekosyy opetella uimaan. Opetus4: opettele uimaan. Avovesiuinti on eri asia kuin uinti altaassa.

Homma paketissa ja nokka kohti kotia!

 

 

 

”Polkujuoksunoviisin” eka polkujuoksukisa Suomessa 26.-27.5.2017: NUTS Karhunkierros 160k

Nyt on hyvä aika kaivaa popparit esille: tämä on pitkä stoori alkaen taustoista. Kutsun itseäni noviisiksi, koska olen aloittanut juoksemisen vuonna 2013, ensimmäisen lenkin tein Tawastia Trail Clubin kanssa poluilla reilu vuosi sitten maaliskuussa 2016, jolloin polkulenkki vei sydämeni. Tätä aiemmin olin käynyt yhdellä pitkällä seikkailupolkulenkillä vuonna 2015 Mikkelissä, josta syttyi pieni kipinä. Lisäksi kokemusta on joistakin (maantie)ultrista. Viime vuoteen ”kisa”ultria mahtui mm. E24h helmikuussa 120k, Sorvan Satku 50k huhtikuussa, Masokistin Unelma 100k elokuussa ja Wiha 100k lokakuussa.

Karhunkierroksen ilmoittautumisen avauduttua olin onnekas ja sain paikan 80 kilometrille. Matka kohti Karhunkierrosta (80k) alkoi NUTS Köykkyrin kautta marraskuussa 2016. Olin ilmoittautunut neljän tunnin tunkkaussarjaan tarkoituksena hakea mäkikokemusta. Kuuden tunnin sarja ei ollut realistinen johtuen edelliskuun Wihan satasesta ja siihen liittyvästä palautumisesta sekä joulukuussa Dubaissa juostavasta maantiepuolikkaasta, jossa oli tarkoitus juosta enkka. ”Sosiaalisen paineen alaisena” muutin kisaa edeltävänä iltana NUTS Köykkyrin sarjan neljästä tunnista kuuteen. En ole kehdannut sanoa ääneen, että elämäni ainoa siihen mennessä tehty tunkkaus on ollut juuri vähän ennen Köykkyriä, Jättärillä (Malminkartanonhuippu) 45 minuuttia. Suureksi yllätyksekseni tunkkasin itseni naisten kuuden tunnin sarjassa kolmossijalle, Super-Saaran viereen podiumille. Treeni kohti Karhunkierrosta oli alkanut!

Kaverisuhde Sundtrömin Samin kanssa syveni seurustelusuhteeksi ja Sami alkoi ylipuhua minua seurakseen Karhunkierroksen ”perusmatkalle”, 160k. Tammikuussa tein päätöksen ja laitoin NUTS poppoolle viestin matkan vaihtamisesta 80k → 160k. Samassa yhteydessä se tarkoitti, että minun on peruttava osallistumiseni helmikuiseen E24h-juoksuun, koska siitä palautuminen olisi syönyt liikaa Karhunkierroksen treeniaikaa.

Tammikuussa 2017 minulla oli tiedossa parin viikon reissu Teksasiin, jossa osallistuin Big Bend Ultraan 50 kilometrin matkalle, Chihuahuan autiomaassa. Tämänkin mielsin treenilenkiksi Karhunkierrosta ajatellen. Kaikissa treeneissä, kisoissa yms. päällimmäisenä on ollut mielessä Karhunkierros. Palauduttuani Big Bend Ultrasta on treenattu niin paljon kuin se vaan ikinä on ollut mahdollista pitäen mielessä ylikunnon välttämisen ja paikkojen hajoamisen. Samin kanssa tehtiin huhtikuun lopussa viikon reissu Slovenian Alpeille, jossa tunkattiin mäkiä, patikoitiin sekä juostiin.

Sitten itse asiaan eli Karhunkierrokseen. 160+ km on kunnioitettava matka, jolla voi sattua ja tapahtua paljon, mikä aiheuttaa keskeyttämisen: loukkaantuminen, rakot, energian imeytysongelmat, pään ”hajoaminen” tms. Lisäksi lumitilanteen spekulointi toi lisäjännitystä/haastetta olosuhteisiin. Kaiken spekuloinnin jälkeen päädyimme ostamaan vedenkestävät sukat juuri ennen reissuunlähtöä tietoisella riskillä. Suunnitelma oli, että vedenkestävät sukat jalassa (kenkäni olivat Salomon S-Lab Sense 5 SG) lähdemme liikkeelle ja vaihdamme sukat merinovillaisiin Basecampin huollossa, noin 24 kilometrin kohdalla. Toimiva ratkaisu. Huollot hoidettiin ajan kanssa ja suunnitelmallisesti. Hautajärven 80k huollossa vaihdettiin kuivat sukat ja paremmin vaimennetut kengät, Salomon Sense Ultrat. Loistoratkaisu sekin. Hautajärven huollon jälkeen olo oli loistava ja tossu nousi. Parhaat ja helpoimmat kilometrit aamuauringon paisteessa. Välillä kolotti nilkkaa, välillä takareittä, välillä säärtä jne., mutta kaikki kiputilat menivät minulla ohi. Suurta huolta aiheutti Samin akillesjänne, joka alkoi oireilla. Se oli viime kesänä vienyt Samin telakalle juuri ennen osallistumista NUTS Pallaksen perusmatkalle ja samaa ei haluttu toistuvaksi tänä kesänä.

blogi-kkSäännöllisesti puolen tunnin välein tankattiin. Minulle upposi kaikki syötäväksi kelpaava, mutta jossakin vaiheessa Samilla alkoi olemaan imeytymisongelmia ja paha olo. Pariin kertaan jouduinkin sanomaan tiukasti, että energiaa nassuun tai reissu katkeaa. Paluumatkalla Oulangassa, n. 110 km kohdalla oltiin vielä aikataulussa ja maaliin pääsy oli aikarajojen (36 h) puitteissa mahdollista, mutta sitten alkoi vauhtia hiipua edelleen ja taaempana tulleet Paalijärven veljekset liittyivät seuraamme. Laskeskelimme, että kuuden tunnin aika ei riitä, jos Basecampin/Juuman huollossa ollaan cut-offin aikaan kuudelta, 30 tunnin kuluttua lähdöstä. Laskimme, että seitsemän tuntia pitää varata väsyneille jaloille välille Juuma-Ruka. Laskelmien jälkeen vauhti hidastui entisestään, kun tavoitteena oli enää päästä Juuman Basecampiin ja raatotaksin kyytiin. Cut off ja voimien väheneminen keskeytti matkan. Dnf:stä huolimatta oltiin tyytyväisiä: enkkakilometrit, reilut 140 kilsaa ja noin 30 tuntia. Upea seikkailu!

Heti seuraavana päivänä alettiin suunnittella NUTS Pallasta ja miettimään, että mitä tehtäisiin toisin. Positiivista oli myös se, että oloni oli seuraavana aamuna loistava: paikat vähän kankeat, ei rakkoja, ei irtoavia kynsiä ja raputkin pystyin kävelemään alas normaalisti. Polvet olivat vähän arat, samoin sääriluu, mutta eivät enää. Nyt vaan on levättävä riittävästi NUTS Pallasta, 134k, varten! Siellä nähdään!

Kiitokset NUTSin poppoolle ja talkooväelle: aivan supermahtava tapahtuma! Kiitokset myös kaikille ihanille tsemppareille! Ja erityiskiitos rakkaalleni, joka kulki vierelläni.

Ai niin, ja päästiin Samin kanssa myös useampaan Koillissanomien juttuunkin mukaan:

  • Video: Parisuhde todelliseen testiin – muutaman kuukauden seurustelleet Satu ja Sami lähtivät juoksemaan 160 kilometriä Kuusamon lumisiin vaaroihin

http://www.koillissanomat.fi/uutisetkoillismaa/video-parisuhde-todelliseen-testiin–muutaman-kuukauden-seurustelleet-satu-ja-sami-lahtivat-juoksemaan-160-kilometria-kuusamon-lumisiin-vaaroihin-6.226.243737.5d3bb31f19

  • Polku­juok­su­har­rastus on myös tätä: nännien teippausta ja sushi­pal­le­rojen pakkausta – H-hetken lähestyessä mieleen hiipi epäilys, onko kaikki tehty tarpeeksi hyvin:

http://www.koillissanomat.fi/urheilu/polkujuoksuharrastus-on-myos-tata-nannien-teippausta-ja-sushipallerojen-pakkausta-hhetken-lahestyessa-mieleen-hiipi-epailys-onko-kaikki-tehty-tarpeeksi-hyvin-6.226.244328.05668b23df

  • Näin pitkälle jaksaminen riitti:

http://www.koillissanomat.fi/urheilu/nain-pitkalle-jaksaminen-riitti-6.100.244326.bf2a6fa4ca (vain tilaajille)

  • Hullut juoksivat kahlasivat hangessa (kuvagalleria):

http://www.koillissanomat.fi/kuvagalleria/hullut-juoksijat-kahlasivat-hangessa–katso-kuvat-6.232.243777.0d6796e5fe

Wihan kilometrit 15.10.2016

Tätä juoksutapahtumaa olin odottanut kuin kuuta nousevaa! Edellisestä vuodesta jäi niin hyvät fiilikset tapahtumasta: ensimmäinen satasen juoksuni, hyvin järjestetty tapahtuma ja kaikki ne ihmiset, joihin siellä tutustuin! ❤

Wihan kilometrit juostiin Pirkkahallin ympäristössä 3,33 km kierroksella, mikä tarkoittaa 100 kilometrillä 30 kierrosta. Juoksumatkavaihtoehtoja oli puolimaraton, maraton, 50 km, 100 km sekä nonstop.

Flunssakausi jylläsi niin lasten koulussa kuin töissäkin, joten tunsin itseni pöpökauhuiseksi ja jotain pientä yrittikin tulla juoksua edeltävällä viikolla, mutta tällä kertaa selvisin pelkällä säikähdyksellä ja taisin juoda määrällisesti lopputalven teet kyseisellä viikolla ja viihtyä infrapunasaunassani enemmän kuin suositus on..

Lauantaiaamuna klo 5.30 soi herätyskelloni. Hitto, mikä päänsärky! Aamupalaksi oli puuroa Panadolilla höystettynä. Se auttoi. Kamppeet auton kyytiin ja Hämeenlinnan motarin varteen odottamaan kyytiä. Sen jälkeen poimittiin muitakin kyytiin.  Takarontin tavaramäärää katsoessamme nauroimme, että ollaanko tässä lähdössä jonnekin pidemmällekin reissulle. Tavallaan joo, kun jokaisella kyytiläisellä oli toiveena selvittää 100 km.

Perille päästyämme haimme numerolaput ja pystytimme omat huoltopöytämme. Tawastia Trail Club oli isolla porukalla liikkeellä eri matkoilla.

Tawastia Trail Club

Tawastia Trail Clubin innokkaita juoksijoita

Klo 9 lähtölaukaus kajahti ja lähdettiin juoksemaan.

Kohta mennään!

Kohta mennään!

Mikko jäi juoksukaverikseni. Juostessa seurasin sykkeitä, että pysytään pk-alueella. (Seuraavalla kerralla asetan sykerajan hälyttämään, jottei tarvitse kelloa koko ajan vilkuilla..). Joitakin kierroksia juostuamme huoltajat huusivat perääni, että nyt puuttuu tulostaulusta kierroksiani ja he jäivät selvittämään tilannetta. Onneksi olin siihen mennessä juossut koko ajan Mikon kanssa! Siinä kohtaa unohtui orastava vessahätä kokonaan. Järjestäjät saivat tilanteen haltuun ja juoksutietoni ajantasalle. Huh helpotusta!  Vuoron perään Mikon kanssa keulittiin ja jarruteltiin menoa. Homma toimi hyvin! Juoksu tuntui takareisissä heti alkuun, mutta en välittänyt siitä enkä enää oikeastaan kiinnittänyt siihen lopussa mitään huomiotakaan. Noin 60 km asti edettiin samaa matkaa ja sitten tiemme erosivat ja jatkoin matkaa yksin. Hetki sen jälkeen oli startannut klo 15 maraton 2, josta Mika oli alustavasti lupautunut peesiavuksi. Hetken jolkottelin yksin ja sain uutta intoa nähdessäni Mikan liittyvän seuraani. Uusi vaihde päälle! Siis ihan käsittämättömän paljon sain uutta virtaa tuntemattomalta ihmiseltä, jonka kanssa vaihdoin muutaman sanan ennen klo 9 lähtöä ja, joka lähti maratonillaan peesaamaan ja tsemppaamaan minua, täysin tuntematonta ihmistä!

juoksukuva

Hyvällä fiiliksellä mentiin!

 

Juoksun edetessä kerroin Mikalle, että edellisillä ultramatkoilla oli yleensä tapahtunut jonkinasteinen romahdus vauhdissa/kunnossa siinä 70-80 km paikkeilla ja pelkäsin sen odottavan kohta edessäni, mutta sitten alkoi ilmestyä tuttuja ihmisiä kannustusjoukkoihin ja ei tullutkaan mitään romahdusta vaan sitten mentiin henkisillä voimavaroilla! Askel oli ihmeen kevyt, mutta juttukaveriksi minusta ei enää ollut. Huomaamatta ilta oli pimentynyt ja järjestäjät sytyttelivät ulkotulia reitin varrelle. Seuraavana hetkenä tapahtui jotain odottamatonta: Mika vaihtoi juoksun kävelyyn ja käski minun jatkamaan matkaa. Jatkoin matkaani hieman epäuskoisena ja mietin, että kuinka tästä selviän YKSIN loppumatkan. Kannustusjoukot huutelivat perääni, että olen kolmantena ja kierros kierroksen jälkeen ”blokkasivat” minut pois omasta huoltopisteestä tarjoamalla geelin lennosta. 😀 Loppua kohden vähensin kävelyä huoltopisteen kohdalla: käytännössä nappasin geelin Marjukalta lennosta ja muutaman kävelyaskeleen otin yleisen huoltopisteen kohdalla juodessani. Ajattelin, että olen jo niin voiton puolella taipaleellani, että nyt viime metreillä en halua höllätä vauhtia enkä luopua kolmossijasta. Samaa ajatteli omakin huolto tarjoamalla geelin mukaani. 🙂 Kauaa ei tarvinnut yksin juosta, kun nonstopilla juokseva Kalevi lähti tsemppariksi. Toiseksi vikalle kierrokselle hän jäi jälkeeni. Omille huoltoporukoilleni hihkaisin, että nyt saatte kyllä lähteä vetureiksi viimeiselle kierrokselle! Ässät lähtivät peesaamaan ja juttelivat, että kuinka mukavaa täällä pimeässä, ulkotulien loisteessa on juosta. Siinä vaiheessa esitin asiasta eriävän mielipiteeni lähes sata kilsaa juosseena. Ihmetys oli suuri, kun näin Mikan selän viimeisellä kierroksella, kun hänen piti olla maratoniltaan kierros ennen minua maalissa. Samaan aikaan huomasin myös Kalevin odottavan minua reitin varrella. Otin loppukirin. Maalissa aikaan 11.02:35! Naisten 100 km SM-pronssi!

maalissa

Maalissa!

pokaali

Pokaali ja mitali

 

 

 

 

 

 

 

 

Juoksuun mahtui parit vessakäynnit, mutta muuten energiat imeytyivät hyvin ja energiansaanti meni nappiin. Joka kierroksella söin ja join jotakin yleisestä huoltopöydästä. Alkuun tarjoilu oli kevyempää: rusinoita, suolakurkkua tms., mutta iltaa kohden löytyi runsas valikoima purtavaa. Välillä otin omia geelejä ja suolatabletteja. Kahteen kertaan jäin syömään ruokaa huoltoon.

Omat eväät: geeliä ja suolatablettia. Osan geeleistä kaadoin juomapulloon.

Omat eväät: geeliä ja suolatablettia. Osan geeleistä kaadoin juomapulloon.

Entä ne vauriot juoksun jälkeen?
Saldona yksi rakko jalkapohjassa, irtoava varpaankynsi, urheiluliivien hiertymät edessä ja takana. Liivivauriot oli tiedossa ja odotettavissa, vaikka yritin ehkäistä edestä sitä urheiluteipillä. Selkääni en yltänyt teippiä laittamaan, joten liivit käytännössä nirhautuivat selkänahastani läpi yhdestä kohtaa (kuvakin löytyy, mutta se on vähän liian rujo julkaistavaksi).

Kengät: Asics Gel Nimbus.

Ajatuksia juoksun jälkeen:
Ylitin itseni paremmin kuin olisin ikinä uskonutkaan! Vuosi sitten juoksin ensimmäisen sataseni Wihalla aikaan 13:32:30. Nyt vuosi sen jälkeen 2,5 tuntia nopeammin! Elokuisesta Masokistin Unelmastakin (12:14:11) aikani parani yli tunnilla! Tällä kertaa kaikki meni putkeen ja treenit ovat tuottaneet tulosta! Juoksukin oli suht tasaista vauhdin suhteen eikä kävelyaskeleita tarvinnut ottaa muutoin kuin huollossa. Seuraava tavoite onkin alittaa 11 h.

kierrosajat

Kierrosaikani löytyvät kuvaa klikkaamalla. Ne on jaettu kierroksittain (3,3 / 6,7 / 10 / 13,3 / 16,7 km..)

Mikan blogipostaus löytyy täältä:
http://kevyetkilometrit.blogspot.fi/2016/10/wihan-kilometrit-2016-maraton-huoltajan.html

Kiitos teille kaikille, jotka olivat/ovat mukana kuvioissa!
Kannustajat, tsempparit, kanssajuoksijat, huoltojoukot yms. yms.! ❤ Te olitte mahtavia! You made my day!

Alkusyksyn juoksuja

Se olisi taas syksy! Aika rientää uskomatonta vauhtia!

Päivän sana on Vaarojen maraton Kolilla ja Spartathlon Kreikassa. Kolille olisi mukava osallistua vuoden päästä, mutta Spartathlonista voi vain haaveilla.

Olen ilmoittautunut Wihan sataselle, joka juostaan 15.10. Pirkkahallin läheisyydessä ja sitä varten tässä on juostu ja liikuttu oikein urakalla. Pääpaino on ollut juoksemisessa, mutta vähän siihen kaikkea muutakin mahtuu kuten pyöräilyä. Lisäksi sen verran jäi tämänvuotisesta E24h:sta hampaankoloon, että laitoin sinne ilmoittautumisen sisään, joten sisäradalla taas juostaan helmikuun lopulla.

6.8. kävin juoksemassa Masokistin unelman Helsingin Paloheinässä ja sain parannettua satasen aikaa rutkasti viime vuoden Wihasta. Nyt kello pysähtyi 12.12. Jos tuosta saisi vielä 12 minuuttia pois ja ajan alle 12 h , niin olisin tyytyväinen (kellon mukaan se 12 minuuttia on vietetty paikoillaan mm. puskavessassa). Ekat 30 km meni nimittäin tiuhaan tahtiin metsikössä, kun vatsa meni heti alkuun sekaisin, mutta kolmenkympin jälkeen se tokeni ja niin maistui letut kuin lohkoperunatkin. Kyllä huomasi juostessa, kun energia imeytyi oikeaoppisesti. Yksi kierros oli noin 2 km ja tankkasin joka toisella kierroksella. Päivä alkoi vesisateella, mutta sen jälkeen alkoi aurinko paistaa ja lämpimimmillään taisi mittari näyttää jopa +23 astetta. Ensimmäistä kertaa mikään paikka ei alkanut valittamaan itsestään kesken ultran. Se valitus tapahtui vasta seuraavana iltana: polvi alkoi narisemaan, joten kävin lääkärillä, joka totesi sen olevan jännetulehdus. Vähän lepoa, kylmähoitoa ja hierontaa sekä tulehduskipulääketta, niin ei montaa päivää mennyt sen parantumiseen. Rauhallisesti tosin otin tovin tapahtuneen jälkeen jo muutenkin, joten juoksukielto ei haitannut. Lisää Masokistin Unelmasta löytyy tästä.

3.9. oli Ruskamaraton Levillä. Siellä juoksin puolikkaan. Olin erittäin tyytyväinen siihen, miten juoksu kulki, kun siellä kuitenkin riitti mäkiä. Yleensä en tykkää puolikkaista, mutta tästä jäi kyllä hyvä muisto, vaikka tästäkään en selvinnyt ilman vatsan sekoamista ja vessareissua. Ensi vuonna uudestaan! Mökki on jo varattu. Juostessa oli muuten aivan ihana syyskeli: lämpöä noin 8 astetta ja aurinko paistoi. On ne Lapin maisemat vaan niin rauhoittavia!

Mukavia syyslenkkejä! 🙂 Törmäillään seuraavan kerran Wihalla!

 

Hämeenlinnan Linnahölkkä 8.7.2016

Minulle saapui vieras Dubaista ja hän oli halukas osallistumaan suomalaiseen juoksutapahtumaan. Katsahdin paikalliset juoksutapahtumat ja Hämeenlinnassa sattui olemaan Linnahölkkä, johon ilmoitin meidät. Se juostiin perjantaina 8.7. klo 19.

Hämeenlinnan Kisa järjesti Linnahölkän, mikä oli Kisan 100-vuotisjuhlajuoksu. Matka on virallisesti mitattu 10 km. Reitti oli suht tasainen ja se kulki pitkin rantareittiä. Myös sää oli mukavan pilvipoutainen.

20160708_185616 20160708_185205

Lähtö- ja maali oli Elenia Areenan vieressä. Osallistujia tapahtumassa oli noin 125. Mitalin sijaan sieltä sai t-paidan, mikä on käytännöllisempi kuin mitali laatikossa. Lisäksi osallistujat saivat pullakahvit kisan jälkeen eikä osallistumishintakaan päätä huimannut ja juoksijakortilla sai alennusta. Kiva tapahtuma, jossa taso oli kova! Oma enkkakin tuli siellä juostua: 10 km / 49.40.

Kuulumisia

Täällä sitä ollaan viipotettu joka suuntaan, niin että blogiaktiivisuus on ollut olematonta. Viipotuksista löytyy todistusaineistoa Instagramista. Onneksi on aktiivisia kavereita, jotka jaksavat muistutella/kaivata postauksia.

Maratonin jälkeisellä viikolla kävin juoksemassa yhden ei-niin-vakavamielisen kympin, josta nyt ei oikeastaan voi sanoa muuta kuin jalat painoi tonnin eikä kulkenut sitten mitenkään, mutta hauskaa oli siitä huolimatta. Huippuseura. ❤ Sen jälkeen otin vähän kevyemmin ja pidin reilun viikon loman juhannuksen jälkeen ja siihen väliin mahtui Saimaa, Lontoo ja Pallas-Hetta-vaellus 55 km. Käytännössä olen viipottanut siis melkein yötä päivää ehtiäkseni joka paikkaan. Pallas-Hetta-vaellus oli hieno kokemus. Tein sen yksin, mutta siellä yksin hiljaisuudessa alkoi kaivata jo seuraa. Vaelluksen jälkeen olen haaveillut juoksureissusta pohjoiseen: tavarat reppuun ja menoksi. Viimeinen vaelluspäivä tosin näytti tunturin karun puolen: lähtiessäni Sioskurusta kohti Hettaa satoi. Matkan edetessä kohti tunturia tuuli yltyi ja vaatetusta oli pakko lisätä ja takin laittaminen siinä tuulessa yhdistettynä sadetakkitaisteluun taisi kestää kymmenen minuuttia. Tunturissa oli niin sumuista, etten enää nähnyt reittimerkkejä, joten eksyin polulta. Onneksi löysin takaisin polulle, mutta olin aivan märkä ja jäässä. Olisin halunnut kuvata sitä keliä, mutta sormet olivat niin jäässä, että en vaan saanut kaivettua puhelinta takin taskusta. Lopulta, kun pääsin tunturilta pois, niin juoksin kylmissäni rinkka selässä Hettaan, ensimmäiseen ravintolaan, jonka näin. Kaikki vaatteet kenkiä myöten olivat litimärkiä. Pystyn hyvin samaistumaan NUTS Pallas -tunnelmaan..

20160704_104310 20160703_075859

Suoraan Lapista palasin takaisin töihin muutaman tunnin yöunilla ja heti töihin paluuta seuraavana päivänä vieraakseni saapui vieras Dubaista ja samana iltana oli juoksuklubini lenkki kotinurkillani. Lenkin jälkeen kotonani oli grillasta ja saunomista. Vieraani osallistui myös yhteislenkille. Häneen tutustuin marras-/joulukuussa Dubain reissullani. Hän halusi osallistua myös suomalaiseen juoksukisaan, joten katsahdin lähialueiden kisat ja Hämeenlinnassa sattui olemaan Linnahölkkä 8.7., joten sinne sitten suuntasimme (tästä seuraava postaus). Paikallinen juoksukulttuuri tuli ainakin tutuksi. Sen jälkeinen viikonloppu kierreltiin mm. Helsingissä nähtävyyksiä katsomassa. Viime viikonloppuna (16.7.) oli Mommilanjärven soutelut, jossa sekä juoksin että ex tempore kävin soutamassa kirkkoveneellä (tästäkin tulee vielä postaus). Vielä ensi viikko pitäisi pusertaa töissä (heinäkuu ja töitä riittää enemmän kuin ehtii tekemään!) ja sitten loma. Juoksutreenit ovat sujuneet loistavasti ja kympin enkkakin on juostu Hämeenlinnassa. Olen myös ilmoittanut itseni Masokistin Unelman (100 km) jonotuslistalle. Juoksu olisi 6.8. ja kovasti odottelen ilmoitusta, että paikka vapautuisi sinne.

Okei, saanhan anteeksi blogihiljaisuuteni..?

Maraton Corkissa 6.6.2016

Kotiuduin Irlannista pari päivää takaperin. Viikon reissussa oli paljon nähtävää ja koettavaa. Perjantaina 3.6. lennettiin Dubliniin, jossa viikonloppu vietettiin ystävieni luona. Sunnuntaina lähdettiin ajelemaan Dublinista kohti Corkia, jonne oli kolmen tunnin ajomatka. Numerolappu yms. piti hakea sunnuntaina kuuteen mennessä Cork City Hallista.

20160605_205103.jpg

10. Cork City Marathon juostiin 6.6.2016. Juoksuvaihtoehtoina oli viesti, puolimaraton tai maraton. Osallistujia oli melkein 10000. Miesten maratonin paras aika oli 02:32:58 ja naisten 03:00:40. Sää oli suht lämmin: ”Conditions were a bit on the warm side for this years Cork City Marathon”, ja aurinkokin paistoi pilvien lomasta.

Maratonin lähtö oli maanantaina klo 9. Laitoin kellon soimaan kuudelta, jotta ehdin syömään kunnolla. Herätessäni aamuun totesin kurkussani olevan kaktuksen. Niin perinteistä! Yhden (= ensimmäinen) maratonin olen juossut terveenä, joten perinteitä kunnioittaen taas oltiin lähtöviivalla puolitehoisena. Tavoitteena oli neljän tunnin alitus. Kaksi viikkoa ennen maratonia juoksin Tuusulanjärven maratonilla puolikkaan aikaan 1:52, joten toiveikkaana lähdin reissuun, kunnes tuli tuo kaktusylläri.

20160606_084926

Heti alussa huomasin juoksun olevan pelkkää via dolorosaa. Puolivälissä olin ihan finaalissa ja en ollut saavuttanut edes puoliväliä kahteen tuntiin. Sen jälkeen ajattelin vain, että töppöstä toisen eteen, jotta pääsen pois täältä ja mitä nopeammin kipitän, niin sitä nopeammin tämä tuska on ohi. Juoksun jälkeen minulle valkeni, että Irlanti on vihreä saari, jossa kesä on jo pidemmällä kuin Suomessa ja heinät kukkivat iloisesti, joten se oli heinäallergia, joka veti minut tukkoon maratonaamuna, ja juostessakin tuli vedettyä muutama henkonen siitepölyä keuhkoihin.. Vesipisteitä oli kiitettävästi ja matkalla taisi olla pari pistettä urheilujuomillekin. Vesi tarjottiin vesipulloista ja siitä pidin kovasti: niistä oli helpompi juoda juostessa ja halutessaan sai lopun ottaa mukaansa. Appelsiinin siivuja oli tarjolla reitillä, mutta muuten oli syötävät vähissä. Minulla oli omat geelit matkassa, joten se ei haitannut.

IMG_1808

Maaliin raahauduin ajassa 4:04:43. Juostessa vannoin, etten enää juokse maratonia, mutta nyt jäi neljä minuuttia kaivelemaan sen verran paljon, että vielä joutuu tästä maratonille lähtemään.

20160606_132128

Maalissa ajassa 4:04:43. Kiitokset kannustusjoukoille!

Hyvin järjestetty tapahtuma ja mukava reitti, jossa tosin oli myös mäkiäkin mukana. Chip oli numerolapussa, mutta itse tulospalvelu saa ison miinuksen: vasta illalla löysin tulokset netistä. Suomesta tuli palautetta juoksuni seuraamisesta: ”on muuten universumin paskin tulospalvelu”. Suosittelen tätä kaupunkimaratonia! Tästä oli hyvä jatkaa matkaa kohti Kerryn kierrosta ja länsi-Irlannin hienoja maisemia:

cliffs of moher.jpg

Cliffs of Moher – vähän jänskättää seistä noin reunalla..