NUTS Ylläs-Pallas 160 km 8.-9.7.2022

UTTF-kiertueen (Ultra Trail Tour Finland) toinen osakilpailu kolmesta paketissa, jes! Toukokuun lopussa olleen Karhunkierroksen jälkeen tein lähinnä kevyitä treenejä, ja parit lyhyet vetotreenit löytääkseni kadonneen hermotukseni.

Lähdin keskiviikkoiltana yöjunalla Kolariin. Kaikki makuuhytit olivat varattu, joten tiedostaen riskin unettomasta yöstä ennen kisaa varasin sitten vain istumapaikan. Jollain asteella sain torkuttua siinä istualteni. Seuraava kisaa edeltävä yökin meni huonosti, kun kävin kierroksilla ja jännitin.

Kisa-aamuna matkattiin bussilla Äkäslompolosta Hettaan, jossa oli ensin 66 km lähtö ja sen jälkeen oma lähtö klo 12.20. Hetta-Pallas väli oli turhan reipasta menoa, kun Pallaksen 66 km huollossa oli ensimmäinen ”välikuolema”. Siellä huollossa minua auttoivat Pasi ja Camilla. Aina olen itse itseni huoltanut, joten tällainen ”luxushuolto” oli huippua! Kiitos avustanne Pasi ja Camilla! Tankkauksen jälkeen juoksu alkoi taas kulkea ja matka Yllästä kohti jatkui. Metsäpolut tuntuivat mukavan juostavilta verrattuna edellisiin kivikkoihin. Vähän polut alkoivat kaventumaan ja sai väistellä risuja ja oksia. Lippiksen lippa oli liikaa silmillä ja katsoin alaviistoon, joten juoksin polun päällä vaakatasossa ollutta puuta päin. Otsa kolahti siihen ja vauhti loppui kuin seinään. Vähän aikaa kuulostelin, että alkaako pyörryttää/särkeä päätä. Siinä sitten itkin, kirosin ja mietin, että sehän olisi surkuhupaisaa, jos tämän takia tulisi keskeytys. No, onneksi oli kova kallo ja pystyin jatkamaan matkaa. Lippa kääntyi samalla taakse, koska se haittasi esteiden havaitsemista. Huolto huollolta etenin ja neljäkymmentä viimeistä kilsaa tuntuivat loputtoman pitkiltä ja kaikki porhalsivat ohi joko kävellen tai juosten. Yksi perusmatkalaisista huikkaisi ohi mennessään, että minun kannattaisi ottaa 15 minuutin pikatorkut. Olin samaa mieltä, mutta väsymys oli sitä luokkaa, etten uskonut herääväni herätyskelloon vartin päästä vaan jatkoin matkaa. Ennen Yllästä ”hyppäsin” 100 km matkalla olleen sauvakävelijän peesiin, ja sain uutta virtaa, mutta Ylläksen rinteen nousussa paukut eivät riittäneet pysymään perässä. Siinä yli 2 km rakkakivikkonousussa vietin 45 minuuttia. En halunnut, että väsynyt jalka lipsahtaa kivikossa ja pahimmillaan reissu katkeaa siihen. Rinne vastaavasti piti päästä myös alas ja sen jälkeen matka jatkui kohti Pirunkurun nousua, joka sekin oikein ”kivaa” rakkakivikkoa. Olin saanut seuraa toisesta perusmatkalaisesta, Harrista ja loppumatka jatkui kimpassa maaliin asti. Tavoite oli ehtia lauantaina klo 00.00 mennessä maaliin, jolloin se sulkeutuu. Aikaa jäi vielä ruhtinaallisesti, kun lauantaina iltaseitsemän jälkeen ylitettiin maaliviiva. Kokonaismatka oli 164 km ja aikaa siihen meni 30:45:24. Lokakuussa on seuraava ja viimeinen osakilpailu Kolilla. Jos sen läpäisee, niin UTTF-finisherin liivi on ansaittu.

Luottokenkinä toimivat jälleen Salomonin S/Lab Ultra 3. Juoksusää oli sopiva. Välillä paistoi aurinko ja välillä ripotteli vettä. Pieni raekuurokin yllätti ja sai hetkellisesti jäätymisefektin aikaiseksi. Kengät kuitenkin pysyivät pääosin kuivina, joten yhdellä rakolla (varpaan välissä) päästiin tällä kertaa. Energiana käytin Noshtin vauhtikarkkeja, High5-geelejä ja Tailwindin urheilujuomaa sekä huolloissa söin banaania ja suklaata. Heinäallergia ei vaivannut, vaikka pelkäsin sillä olevan vaikutusta, kun edeltävät viikot kasvatin ”kaktusta” kurkussani. Reitin maisemat ovat ihan ykkösluokkaa. Pari kuvaa nappasin yöllä klo 00.39 (ks. alla). Kolilla nähdään!

NUTS Karhunkierros 166 km 27.-28.5.2022

Huhtikuussa iski korona ja osallistuminen Karhunkierrokselle oli epävarmaa vielä toukokuussa. Parit testilenkit ennätin toukokuussa juoksemaan, mutta huhtikuulle ja toukokuulle suunnitellut avaintreenit jäivät tekemättä. Alkuvuosi oli myös mennyt harjoitusten suhteen enemmän nautinnon puolelle kuin, että se olisi ollut treeniksi kutsuttavaa tekemistä. Kevään pisin lenkki ennen koronaa oli 24 km. Sormet ristissä toivoin, että pohjatyö on tehty valmiiksi jo aiemmin ja viime vuoden kevään NUTS 300 treenit kantavat minut maaliin asti. Kisaa edeltävän yön kävin kierroksilla eikä nukkumisesta tullut mitään. Bonuksena siis silmät ristissä lähtöviivalla, jossa ei ollut tietoa nykykunnostani, joten tavoitteita en asettanut. Mielessäni toki toivoin, että ylitän maaliviivan, mutta henkisesti olin valmis ottamaan dnf:n vastaan ilman harmitusta. Yllätykseksi matka taittui Hautajärvelle (n. 82 km) oikein mukavasti, hyvä flow päällä. Ei mitään haasteita ja juoksu kulki. Hautajärven huollossa, ”Napapiiri”, tankkasin ja paluumatka alkoi kohti Rukaa. Silloin tiesin, että pääsen maaliin asti, jos ei tule loukkaantumista. Huollosta lähtiessä huomasin, että hyvä flow oli kadonnut ja askel alkoi muuttua raskaammaksi. Jossakin vaiheessa mietin, että onko hölkkävauhtini hitaampi kuin reipas sauvakävely ja päädyin siihen, että niillä ei isoa eroa voi olla. Reippaalla sauvakävelyllä kuormitan itseäni vähemmän ja palaudun nopeammin NUTS Ylläs Pallasta varten. Riippusillalle mennessäni jalkapöytäni luisti märkää puuta pitkin sillan alle ja hetken näkyi tähtiä, varpaat menivät tunnottomaksi ja mietin, että mitähän jalalle kävi. Onneksi taisi osua vain hermoon tms. eikä tullut vaurioita. Oulangan huollon jälkeen jatkoimme Kaijan kanssa samaa matkaa reipasta sauvakävelyvauhtia. Ennen kisan alkua teippaillessa sanoin Kaijalle, ettei minulla tule rakkoja varpaisiin. Tällä kertaa niitä ei sitten muualle tullutkaan kuin varpaisiin. Rakot kynnen alla ja vieressä olivat uutta (yleensä rakot tulevat minulla jalkapohjiin). Noin 50 kilometriä menin niiden kanssa ja viimeisessä huollossa päätin katsoa, että miltä näyttää ja ovatko kynnet tallella sekä vaihtaa kuivat sukat ensimmäistä kertaa. Tämän kun olisi tehnyt aiemmin, niin loppumatka olisi ollut mukavampaa jalkojen osalta. Muutoin ei ollut mitään kipuja tai orastavia rasitusvammoja, joten rakkokipu oli ”pikkujuttu”. Loppua kohti vauhti hidastui ja lopun mäet tuntuivat loputtoman pitkiltä. Kaijalla oli haasteita säären kanssa ja varaaminen jalalle oli kivuliasta, ja mietittiin 7 kilometriä ennen maalia, että miten saadaan Kaija sinne asti, mutta askel askeleelta edettiin ja lopulta maali häämötti. Mittariin tuli matkaa noin 172 kilometriä ja aikaa paloi vähän yli 33 tuntia.

Happy finishers!

P.s. Meinasin unohtaa kirjailla reissuni blogiin, mutta juuri ennätin ennen seuraavaa kisaa. Palautuminen on sujunut hyvin. Illalla hyppään Kolarin junaan ja kohti uusia seikkailuja. Perjantaina (8.7.) on ohjelmassa NUTS Ylläs Pallas 160 km. Heinäallergia on piessyt jo kolme-neljä viikkoa, ja taas lähdetään matkaan ilman ennakko-odotuksia.

NUTS Distance 300 by Black Diamond heinäkuussa 2021

Taikasanat: Pisin. Erämaisin. Haastavin. Nutsin sivuilla kerrotaan ”NUTS Distance 300 by Black Diamond on ainutlaatuinen seikkailu Lemmenjoen kansallispuistosta Pöyrisjärven erämaa-alueelle ja Ylläs-Pallastunturin kansallispuiston läpi Äkäslompoloon.” 200 mailia. Se on pitkä matka.

Harjoittelin Ultra Trail Tour Finlandia varten ja maaliskuussa tapahtui mielenvikainen muutos ja ilmoittauduin NUTS 300 -tapahtumaan. Toivoin, että satamailista varten tehdyt treenit antaisivat pohjan myös kaksisataamailiselle ja ”viimeistelytyölle” ei jäänyt paljon aikaa. Siihen otin avuksi Jalanjälkivalmennuksen. Pisin matkani oli siihen mennessä NUTS Ylläs Pallas 134 km vuodelta 2017. Olin juossut lyhyempiä ultria, tehnyt juoksuvaelluksia, vaelluksia ja liikkunut luonnossa yksin, joten uskoin niistä olevan apua. Sanomattakin selvä itselle, että Via Dolorosa oli tiedossa ja tulevat haasteet pystyttävä taklaamaan yksi kerrallaan. Tavoite oli maaliinpääsy ja olin päättänyt, että ainoa syy keskeytykselle on cut-off, hengenvaara tai vamma, jonka vuoksi eteneminen olisi mahdotonta. Ultramatkoilla mentaalipuoli ja vatsa eivät ole koskaan pettäneet. Fysiikan kestäminen oli kysymysmerkki.

Lemmenjoki-Kalmankaltio 88 km

Bussi starttasi Äkäslompolosta maanantaiaamuna kohti Lemmenjoen Njurkulahtea, jossa startti klo 12. Reitti seuraili vaellusreittiä Morgamojan kultalaan, josta se jatkui kullankaivuualueiden ja erämaiden läpi Postijoen ja Vaskolompolon kautta Kalmankaltion huoltoon.

Erämaaosuus oli hidaskulkuinen. Kiviä, puskia ja soita sekä vettä riitti ja välillä matkanteko oli suotömpäreeltä toiselle hyppimisistä ja kerran olin siellä vesirajaa myöten upoksissakin. Siellä etenimme pienellä porukalla. Jossain kohtaa kantapäissä alkoi tuntua hiertymää ja onneksi kokeneemmat päättivät pysähtyä hoitamaan jalkojaan. Laitoin rakkolaastarit ja kuivat sukat jalkaan, kun pahimmat suo-osuudet oli ylitetty. Tässä kohtaa se oli varmasti osaltani kisan jatkumisen kannalta kaikista tärkein teko. Tiet erkanivat ja jatkoin matkaa yksin huoltoon, jonne saavuin joskus aamuyöstä. Siellä oli tarkoitus nukkua ja alunperin oli kerrottu, että teltoissa on nukkumismahdollisuus, mutta nyt sellaista ei enää ollutkaan. Yritin nukkua ahtaassa huoltoteltassa todeten sen täysin mahdottomaksi edes minun unenlahjoillani. Aikani kärvisteltyä makuupussissa pakkasin uudet kamat mukaan. Tankkasin vielä lisää ja jatkoin matkaa tiistaina-aamuna klo 7. Kalmankaltion cut-off olisi ollut klo 12.

Kuva: Poppis Suomela

Kalmankaltio-Valkamapää-Vuontisjärvi-Hetta 108 km / 196 km

Matka jatkui Pöyrisjärven erämaa-alueelle, jossa riitti hiekkaa ja aurinkoa. Oli ihan Saharafiilis. Miettikääs, mikä voi olla lopputulema, kun ensin olet uittanut jalkoja noin vuorokauden soissa ja sen jälkeen lähdet vetämään hienohiekkaista baanaa? Etenin hitaasti yksin, kenkiä tyhjentäen ja jalkapohjia tuulettaen parin, kolmen tunnin välein. Paarmat pitivät seuraa. Matkalla osuneet jokien ylitykset vedin paljain jaloin, koska en halunnut märistä sukista ja kengistä hiekkamagneetteja ja sitä myöten lisää rakkoja. Ja jos tarkkaan katsoo joenylityskuvaa, niin yksi vaihtosukkapari on kuivumassa sauvoissa…

Sitten alkaa reissuni muuttumaan yhdeksi tiistain ja perjantain väliseksi yöksi ja muistikuvat hämärtyvät, koska unirytmi on mennyt sekaisin ja väsyttää, mutta uni ei tule lukuisista polunvarsiyrityksistä huolimatta. Kellosta katselen vain reittiä enkä kuljettua matkaa tai kellonaikaa. Niillä ei ole isompaa merkitystä: eteenpäin on vain mentävä. Pasi, Janne, Mika ja Tomi saivat minut kiinni ja lyöttäydyin joukkoon. Näistä hetkistä ei ole isompaa muistikuvaa. Matka jatkui taas yksin ja huomasin ukkosmyrkyn saapuvan ja jäin hetkeksi odottelemaan myrskyn laantumista ennen kuin lähden nousemaan ylös. Kohta tuttu porukka saavutti minut ja jatkettiin taas yhtä matkaa.

Päivä muuttui tiistain ja keskiviikon väliseksi yöksi ja ”yövyttiin” polun varressa. Yritin nukkua hätäbivyssä muutaman tunnin, mutta vaikka edelleen olin rättiväsynyt, niin en saanut kunnolla nukuttua, kun hyttysinvaasio inisi korvan juuressa. ”Aamupalaksi” söin kylmän kaurapuuron muutenkin koleaan oloon vesisateen jäljiltä. Tomi oli liikahtanut jo meitä muita aiemmin, ja Pasin, Mikan ja Jannen kanssa matka jatkui Hettaan asti. Matkalla juttelimme muiden menijoiden kanssa. Välillä seuraamme liittyi Keisteri. Pohkeessa alkoi tuntua lihaskipua ja yritin sitä välillä hieroa mutjuttimella. Viimeisen 17 kilometrin asfalttipätkä Hettaan oli reissun vaikein: pohje kivikova, jalka ei taivu kunnolla ja asfaltilla sauvoista ei saa kunnolla tukea. Henkisesti oli todella raskasta väsyneenä nylkyttää hiljalleen asfalttia pitkin ja miettiä, että pystynkö enää jatkamaan Hetasta eteenpäin. Cut-off oli Hetassa torstaina klo klo 13 ja olin saapumassa sinne keskiviikkona iltapäiväkahden jälkeen. Jäisi siis hyvin aikaa huoltaa itseään sekä antaa pohkeen levätä. Asfaltilla kävellässäni soittelin jo hädissäni paikalliselle hierojalle, joka olisi tarvittaessa hieronut pohjetta seuraavana aamuna. Lopulta jätin tämän option pois, koska se luultavasti olisi pahentanut tilannetta. Hettaan päästyäni menin heti syömään, koska ajattelin, että se voisi edesauttaa nopeampaa palautumista. Sen jälkeen suihku ja nukkumaan liikuntasalin lattialle koivet nostettuna dropbag-laatikon päälle. Ekaa kertaa nukuin kunnolla. Makuupussini oli pitkä toppatakki. En muista kauanko nukuin, mutta sitten heräsin taas syömään, laittamaan kamoja dropbagista juoksuliiviin ja hoitamaan rakkoja. Mikalta sain kantapään rakkoihini hydrokolloidilevyä. Se saattoi olla tämän reissun pelastus v.2! Kiitos Mika! Se oli hieno fiilis, miten kaikki puhalsivat yhteen hiileen toinen toistaan tukien ja auttaen! Vaikka minulla ei ollut huoltajaa, niin en ollut yksin: mm. Anna tuli juttelemaan, jeesaamaan ja toi suolaista syötävää ja Terho paketoi minun bivyyn ja sadevaatteet pussukoihin. Henkisesti iso merkitys. Kiitos! ❤ Pohje – se oli edelleen samassa tilassa. Väsymys nro 2 iski ja päätin, että jään vielä korjaamaan univajetta ja lepuuttamaan jalkaa. Ennen nukahtamista Laura tuli kysymään, että jatketaanko samaa matkaa ja sovittiin, että startataan illalla yhdentoista aikoihin. Päätin, että lähden kokeilemaan pohjetta ja, jos se menee huonommaksi, niin ennen Pyhäkeroa (7 km Hetasta) on vielä helppo soittaa raatotaksi hakemaan.

Hetta-Ketomella-Pallas 65 km / 261 km

Oli huippua saada ihana Laura matkakaveriksi! Hetta-Pallas-välin maisemia jaksaa ihailla yhtä uudestaan ja uudestaan!

Liikkeessä pikkuhiljaa turvotus jalasta laski ja liikkuminen muuttui helpommaksi, vaikkei jalka täysin kunnossa ollutkaan. Ylä- ja alamäet sopivat pohkeelle paremmin kuin tasaiset pätkät ja onnekseni Hetasta Pallakselle olivat reitin isoimmat nousut.

Reitin loppupuolella, Montellin majan kohdalla Lauran mies soitteli ja varoitti tulevasta ukonilmasta. Yritettiin ehtiä ennen sitä Pallaksella. Tehtiin suunnitelma, että jos ukkonen osuu kohdalle, niin oman turvallisuutemme vuoksi homma ei etene ennen kuin ukkosrintama on mennyt ohi. Viimeinen nousu ennen Pallasta ja päästiin ”nauttimaan” myrskystä: sumu nousi, satoi kaatamalla, tuuli kovaa ja lämpötila laski. Ukkosrintama onneksi kiersi meidät. Päätettiin juosta pitkä alamäki Pallaksen huoltoon, jonne saavuttiin (muistaakseni) kahdeksan maissa torstaina illalla varsin märkinä. Cut-off olisi olisi ollut vasta perjantaina klo 13. Syötiin, käytiin suihkussa ja kymmenen aikoihin mentiin nukkumaan. Päätettiin nukkua kuusi tuntia ja laitettiin kello soimaan aamuneljältä. Oma lyhty sammui heti, kun pään laittoi tyynylle. Herätyksen jälkeen syötiin, laitettiin kamat kuntoon ja startattiin liikkeelle aamukuudelta. Olo oli suihkun, yöunien ja syömisten jälkeen kuin uudestisyntynyt. Hyvät lähtökohdat viimeiselle etapille!

Pallas-Ylläs 65 km / 326 km

Tässä kohtaa tiedettiin, että vedetään päätyyn asti. Askel askeleelta edettiin. Fiilis oli korkealla. Jalkohoitorutiinit jatkuivat säännöllisesti koko reissun ajan. Sen minkä ajassa menetti, niin tuskassa voitti, ja terveet jalkapohjat mahdollistivat etenemisen. Tavoitteena oli maaliinpääsy, joten ajalla ei ollut merkitystä.

Viimeiset 12 kilometriä alkoivat tuntua pitkiltä. Mielelläni kuuntelen heikoilla hetkillä musiikkia ja päätettiin alkaa soittaa voimabiisejä. Se toimi tälläkin kertaa. Tilannetta parhaiten kuvasi Roope Salminen & Koirat ja heidän biisinsä Madafakin Darra:

”Kello on kuusi ja kotiin en löydä.
Tiistain ja sunnuntain välisen yönä
Täs on ollu vähän kaikenlaista jyystöö
Viis päivää ihan luokatont ryystöö
Mä lupaan et ei ikinä, ei ikinä enää
Ei ikinä, ei ikinä”

Kellon mukaan kilometrejä kertyi 335. Gps tosin on voinut sisätiloissa mennä sekaisin, kun kello oli koko reissun päällä. Maaliviiva ylitettiin Lauran kanssa yhtämatkaa perjantaina puolenyön aikoihin. Sambajengi oli vastassa kilikelloineen väsyneitä matkalaisia. 65 matkaan lähteneestä pääsi maaliin 29.

Finishers! Minä ja Laura Lakio maalissa.

Ikimuistoinen, unohtumaton, mieleenpainuva, sanoinkuvaamaton

Kokemus, joka jätti jälkensä ja kasvatti minua ihmisenä. Se, kun olet väsynyt, sinuun sattuu, olet alienerginen ja samalla sinua ympäröi upeat maisemat ja luonto, kanssaihmisten yhteisöllisyys koskettaa ja sinun matkaasi tsemppaavat tutut ja tuntemattomat. Ei sitä voi sanoin kuvailla, se pitää tuntea ja kokea itse. Elämäni haastavin ja antoisin matka. Matkalla Hettaan lueskelin saamiani tsemppiviestejä. Kiitos niistä kaikille! Ne antoivat uskoa pohjekivusta huolimatta, että maaliin asti tullaan. Jokainen tsemppausviesti oli arvokas. ❤

Ja hei, kuinka moni on yksin vienyt maaliin alle vuoden sisällä talonrakennusprojektin, kaksisataamailisen, pyörittänyt arkea ja tehnyt päivätöitä? Kisaa edeltävät päivät maalasin taloa, kannoin betonilaattoja, kestopuuta, laitoin pihaa yms. ja selkä oli kohtalaisen jumissa starttiviivalla. Sanotaan niin, että kynttilöitä on poltettu molemmista päistä ja tuskin yhtään enempää olisin tässä kohtaa saanut itsestäni irti joutumatta ”hermolomalle”. Nyt nautin tulevasta syksystä ilman suorituspaineita ja teen vapaa-ajalla niitä asioita, jotka tuntuvat hyvältä. Sitten alkaa valmistautuminen ensi kesän satamailiselle. 😀 P.s. Pohjekivustakin selvittiin ilman lääkärikäyntiä! Tässä oli vasta pintaraapaisu reissustani, mutta toivottavasti saitte siitä jonkin kuvan!

Kiitos NUTS-poppoo, että mahdollistitte tällaisen elämyksen! Kiitos Samille, joka piti pihani kasvit hengissä reissuni aikana! Kiitos teille kaikille, jotka olitte hengessä mukana ja kohtasin matkallani kohti tuntematonta. Kiitos Anskulle varakenkien lainaamisesta! Kiitos Lauralle seurasta, ja Arille ja Lauralle kaikesta vieraanvaraisuudesta ja huolehtimisesta maaliin saapumisen jälkeen.

Hikiultra 80k kotinurkilla 30.1.2021

”Ootko huomannut ensi lauantain 80 km ultran Facesta?”, Ilpo laittaa viestiä. En ollut ja ihan vielä kotini vierestä menisi. Olin juuri tullut 25 kilometrin lenkiltä, juoksua tammikuulta takana yli 40 tuntia + muut aktiviteetit päälle ja ultraan aikaa alle viikko. Slow down ja viestiä Luukon Esalle, että lähden messiin. Täytyyhän sitä lähteä mukaan, kun kotinurkilla järjestetään mieluisaa tekemistä! Hulluilla on halvat huvit ja idiooteilla ilmaiset vai miten se sanonta menikään…

Esalla oli tavoitteena juosta ensimmäinen 80 kilometrin matkansa (4 kierrosta 20 kilometrin lenkkiä Hikiä-Riihimäki-Hikiä) sekä saada porukka mukaan liikkumaan. Molemmissa hän onnistui! Tuli henkilökohtaisia ennätyksiä ja onnistumisia eri matkoilla! Oli kyllä oikea hyvänmielen juoksupäivä! Harvoinpa sinulle tarjoillaan lohikeittoa ilmaisessa ”omatoimiultrassa” joka kierroksen välissä ja puolessa välissä huoltoautosta saa lämmintä mehua! Huoltorakennuksena toimi Levypala Luukko Oy:n tilat. Lohikeitto oli muuten ihan superhyvää!

• 

  Hymyssä suin!

• 

  Nam!

Sää antoi vielä oman bonuksensa juoksulle: auraamattomat tiet, lumisade, tuulenpuuskat ja pakkaskeli -7 astetta eivät ainakaan tehneet matkaa helpoksi. Lisäksi piti huolehtia, ettei energiat ja juomat jäädy. No, sormien jäätymisestäkin olisi pitänyt huolehtia, mutta kun ne pääsivät kylmettymään, niin sorminäppäryys ja geelien avaamiskyky katosi ja siirryin geeleistä energiakarkkeihin. Sen verran matalilla sykkeillä mentiin, ettei elimistöni lämmistystehot riittäneet sormiin asti huolimatta siitä, että oli merinovillasormikkaat, joiden päällä paksut hiihtohanskat.

Matkalla myös sattui yksi onnettomuus ja, jos jokin asia olisi tehty toisin, vaikka juotu mehua hetki kauemmin, niin kyseinen auto olisi ollut meidän sylissä. Se kiepsahti tien toiselta puolelta meidän puolelle penkkaan, käytännössä juoksijoiden väliin. Yksi meistä oli tuli taaempana pysähdyttyään ”vessa”tauolle ja me muut mentiin edempänä. Suojelusenkeli oli mukana!

Huoltoineen kaikkineen päivälle tuli pituutta juoksun parissa vajaa 12 tuntia ja matkaa 81 kilometriä.

Kiitos kaikille kannustajille, kanssajuoksijoille ja erityisesti pidemmän matkan tiimille Tuomakselle, Harrille, Esalle, ja huoltotiimille. You make my day! Esan kanssa startattiin vikalle kierrokselle kahdestaan ja vedettiin ”päätyyn asti”.

• 

MRM 77k polkujuoksu Mäntyharjulla 12.9.2020

Repaleisen koronakevään ja -kesän ei-suunnitelmallisten treenien jälkeen ei-suunniteltu 150 kilometrin määräviikko oli takana, joten tähän sopisi hyvin ei-suunniteltu ultra. ”Löytyisiköhän parin viikon päästä mitään ultrakisaa?” kysyin Samilta, joka alkoi tutkia juoksukalenteria. MRM nousi esiin, osui ja upposi heti. Vaarojen maratonin 65k ei sopinut kalenteriini, joten jotain kivaa piti keksiä.

Pohdittiin tavoiteaikaa 9h ja 9h30min välille ja totesin, että en ikinä pystyisi juoksemaan esim. 7.20 tahdilla 77 kilometriä. Takaraivoon jäi, että haluan alittaa 9h30min (tahti 7.24). Toisaalta helmikuinen Puolan 68 kilsaa vähän isommilla nousumetreillä ja suht helpolla alustalla sujui himpun verran alle seiskan tahdilla, joten tavoitteeni voisi olla mahdollinen. Kisaa edeltävänä iltana laskin energiat 9h30min mukaan, ja jos ei sujuisi suunnitelmien mukaan, niin dropbag lisäenergioineen löytyisi 21k ja 55k -huolloista.

Juoksu oli onnistunut ja sujui ”as planned”. Energia imeytyi eikä matkan varrella ollut mitään kipuja. Olin myös tyytyväinen siihen, ettei kävelyosuuksia ollut kuin ylämäissä. Vähintään kerran kisassa pitää pannuttaa eikä se ole kisa eikä mikään, jos toinen polveni ei olisi saanut iskua…

Huollot olivat kilometrien (noin) 7, 21, 38, 55, 69 kohdalla. Dropbag-mahdollisuus tuplana oli iso plussa, mikä antoi hyvän tuen esim. ensimmäistä ultramatkaa juosseille.

Minulla jalassani olivat uunituoreet Salomon S/Lab Ultra 3 -polkujuoksukengät, joilla olin kävellyt/juossut kolme kilometriä ennen kisaa, joten dropbagissa olivat toiset kengät varalla. En tarvinnut vaihtaa niitä, koska kengät olivat superhyvät (rakkoja 0). Energiana käytin geeliä ja Noshtin energiakarkkeja.

Hyvä treeni ensi kesää varten
Lauantaiaamuna aikainen herätys, napattiin juoksukaveri kyytiin ja suunnattiin auton keula kohti Mäntyharjua. Kisastartti oli klo 8. Lähtöviivalla pikaisella silmäyksellä laskin, että naisia oli lähdössä matkaan vain 3, joten jos maaliin selviää alle 12h, niin podiumpaikka on taattu. 😀 Juoksu kulki hyvin ja ensimmäiset 40 kilometriä sujui mukavasti, mutta sen jälkeen alkoi jaloissa painaa. Matka jatkui etappeina huollosta huoltoon. Repoveden maasto oli teknisempää ja tuntui, että kiivettiin ylös alas ja milloin juostiin kivikossa ja milloin juurakossa. Välillä ripotteli vettä. 55 kilometrin huollossa näin selän, jonka perässä roikuin 69 kilometrin huoltoon asti. Ne olivat vaikeimmat kilometrit. Juha eteni tasaisen varmaa tahtia ja sain omat kapulat toimimaan samaan tahtiin, mikä oli henkisesti merkittävä asia oman suoritukseni ja tavoitteeni kannalta. Kiitokset peesiavusta hänelle! Jossain vaiheessa juoksua päätin, että tavoitetahti on pidettävä alle 7.20. Viimeisestä huollosta juoksin läpi, koska vettä ja energiaa oli riittävästi ja halusin varmistua, että jos kamelilta katkeaa selkä ja joudun kävelemään, niin tavoitteeni on vielä mahdollinen. Enää matkaa maaliin oli alle 8 kilometriä. Nyt vettä satoi kaatamalla ja olin jo niin märkä, etten enää viitsinyt kaivaa sadetakkia esille. Loppumatka oli nopeaa ja helppoa baanaa, tavoitetahti 7.20 alittumassa eikä kukaan naisista ollut ohittanut minua, joten viimeiset kilometrit olivat oikeastaan ihan jees, kun tiesi, että kohta homma on paketissa.

Maalissa! Kello näytti kestoksi 9:21’27, matkaksi 77,33 kilometriä, nousuksi 1223 metriä ja keskitahdiksi 7.15! Sami odotti siellä talkoolaisena. ❤️

Pienellä talkooporukalla ja isolla sydämellä järkätty tapahtuma! Suosittelen!

Tästä on hyvä jatkaa harjoittelua kohti ensi kesän UTTF-kiertuetta ja yrittää siirtyä systemaattisempaan harjoitteluun! Samaan aikaan tosin on meneillään omakotitalon rakennusprojekti, jossa olen rakennuttajana. Katsotaan, että mihin rahkeet riittävät ensi kesänä!

Tunnelmia videon muodossa: https://youtu.be/VYR4Du52qE0

Artikkeli: http://trailrunningfinland.com/2020/09/18/mrm-kasvaa-ja-kehittyy/

TUT 68 km Puolassa 29.2.2020

Tulevan kesän UTTF-kisoja ajatellen pohjalle halusin jonkin lyhyemmän ultrakisan. TGC (65k) ajankohta ei sopinut minulle, joten korvaavaksi kisaksi valikoitui kustannustehokas ja juostavissa oleva TUT68 Gdanskissa, Puolassa. Nousumetrejä matkalla oli 1500. Kyseessä oli kolmen Itra-pisteen kisa. Lisätietoja: http://tutrail.pl/ Saavutus sekin, että Google ja Facebook kääntäjän avulla selvitin tieni lähtöviivalle. Olennaisin tieto toki löytyi sivuilta englanniksi, mm. lähtöpäivä ja aika, matka, nousumetrit ja aikaraja. Reissuun lähdin yksin, kun Sami oli lähdössä TGC:lle.

Tammi-helmikuu meni enemmän tai vähemmän jotain sitkeää virustautia / yskää potiessa ja treenaaminen oli enemmän satunnaista rämpimistä kuin säännöllistä liikuntaa. Vieläkin oli yskän rippeet jäljellä. Juuri ennen h-hetkeä iski bonuksena vatsatauti ja torstaina hain maitohappobakteereita, kun lauantaina olisi jo kisa. Lauantaina vaihtoehdot olivat vähissä: joko tulppaan suoleni hiilitableteilla tai vietän suurimman osan ajasta metsässä housut kintuissa. Minulla ei ollut aavistustakaan lähtöviivalla ollessani, että miten käy: juoksenko kilometrin, kymmenen vai pääsenkö maaliin asti. Juoksu alkoi jyrkkään ylämäkeen ja ajattelin mäkeä ylös kävellessäni, että johan jo puhalluttaa, mutta sitten alkoi kroppa lämmetä ja mäen jälkeen juoksu sujua. Ekan huollon 23 kilometrin kohdalla saavutin helposti. Huollon jälkeen kesti hetken aikaa saada juoksu taas kulkemaan, mutta löytyihän se vaihde sieltä. Ennen tokaa huoltoa katselin tyhjenevää juomapulloani, että kohta voi noutaja tulla, jos nesteet loppuvat, joten siinä meni vähän juominen säännöstelyyn. Tokaan huoltoon selvittyäni (46 kilometrin kohdalla) söin ja join kunnolla ja matka jatkui uusin voimin. Seuraava etappi oli huolto 58 kilometrin kohdalla ja sieltä päästyäni ajattelin, että enää kymmenen kilsaa maaliin.

Huolloissa tarjoiltiin mm. urheilujuomaa, vettä, cokista, rusinoita, suolakurkkua, appelsiinisiivuja, banaania, suklaata, suolakeksejä, vaaleaa leipää (pateepäällysteellä?), pullaa. Keskimmäisellä huoltopisteellä oli jokin pullo, joka taisi olla likööriä. Viimeisellä huoltopisteellä oli tarjolla keittoa, jonka skippasin, kun olisi pitänyt nousta rinteeseen sitä hakemaan. Huomasin myös, että monet täyttivät pullonsa huoltopisteellä cokiksella.

Pääasiallinen energianlähteeni oli geeli puolentunnin välein. Se toimii minulla. Käytössä oli laatikonpohjan viimeiset High5 mangogeelit. Ne olivat jopa ihan hyvänmakuisia, jos geeleistä niin voi sanoa.

Sää oli kolea: startti klo 7 ja yöllä oli ollut pakkasta, päivällä satunnaisesti aurinko vilahteli ja jossain vaiheessa myös ripotteli vähän vettä.

Mielessäni, ennen vatsatautia, olin asettanut tavoitteeksi juosta 68 kilometriä alle yhdeksän tunnin, joka vaihtui vatsataudin aikana tavoitteeseen ”maaliin pääsy olisi ihan jees”. Juoksu kulki yllätyksekseni hyvin, hiilitabletit toimivat ja asetin kesken juoksun uudet tavoitteet: alle 8 h. Lopulta maali häämötti ajassa 7:52’41. Ulosmittasin itsestäni kaiken mitä irtosi. Sijoitus naisten sarjassa oli 9/61. Ei voi olla kuin tyytyväinen! P.s. Hiilitabletit toimivat maaliin asti + 2 min, joten maalialueen välittömään läheisyyteen olisin kaivannut vessan…

Maalialueella oli teltta, jossa tarjoiltiin mm. keittoa, suklaata, leipiä, olutta, cokista, pullaa tms. Lisäksi nuotiolla oli mahdollista paistaa makkaraa. Minulla oli kylmä ja halusin nopeasti päästä lämpimään, joten otin pikaisesti keittoa ja lämmintä mehua, mutta jälkimmäinen oli hehkuviiniä. Sen jälkeen hyppäsin ratikkaan kohteenani huoneistoni kylpyamme.

Kisa juostiin Tri-Cityn puistossa (TriCity = Sopot, Gdynia, Gdansk). Lentokoneen laskeutuessa Gdanskiin, kumpuileva vihreä alue erottui hyvin lentokoneesta rantaviivan läheisyydestä. Vinkkinä, että sinne pääsee julkisilla helposti ja nopeasti Gdanskin keskustasta, jos polkujuoksujalkaa alkaa vipattaa ja uudet maisemat kiinnostavat. Myös pyöräilijoille oli reittejä. Kisan GPX-jäljet löytyvät TUT-sivuilta. Baana oli helppoa: merkittyjä ulkoilureittejä, polkua ja joitakin siirtymiä asfalttia pitkin sekä satunnaisia kurapätkiä. Teknisyydestä ei tietoakaan. Ylämäet olivat joko loivaa juostavaa ylämäkeä, mäkeä kiertävää ”serpentiiniä” tai suoraa kipuamista ylös. Matkavaihtoehtoja olivat 10k, 21k, 42k ja 68k. Tykkäsin puistoalueesta ja varmasti menen sinne toistekin! Tapahtuma ja järjestelyt olivat onnistuneet, suosittelen!

Pakolliset varusteet:

• otsalamppu
• sadetakki
• 500 ml juotavaa
• avaruushuopa
• henkilötodistus
• (oma muki)
• (energiat piti merkata omalla juoksunumerolla)

Matkakulut (yksin matkustettaessa):

• Finnairin lennot Helsingistä noin 92 EUR
• (lentokenttä)bussi (210) 2 x 3,80 PLN = 1,76 EUR
• majoitus kolmelta yöltä (2 yötä huoneistossa, 1 yö hostellissa omassa huoneessa): 95 EUR
• juna juoksun lähtöpaikalle: Gdansk päärautatieasema – Gdynia rautatieasema 4 PLN = 0,92 EUR
• ratikka maalista keskustaan 3 PLN = 0,69 EUR
• TUT68 osallistumismaksu 43 EUR sis. Buff-huivin (hintaporras nousi ilmoittautumisten mukaan)

Lähtö

Lähtöaluetta

Mäkeä ylös

2. huoltopiste

Maalialuetta

Mun tossut ❤

Finisher-mitali

Reitiltä kuvattua

TUT68 reitti Gdynia-Gdansk

 

Juoksuvaellus Portugalissa: Fishermen’s Trail – Rota Vicentina

Pimeää, harmaata, kylmää, märkää… …aurinkoa!

Varasin lyhyellä varoitusajalla lennot itselleni Portugalin Faroon, jossa olisi suurempi todennäköisyys nähdä aurinko kuin Suomessa. Juoksuvaellussuunnitelmani syntyi silmänräpäyksessä: lennon varaamisen jälkeen googlettelin Portugalin vaellusreittejä. Huomasin, että Lissabonista pääsee suht kivuttomasti bussilla Porto Covoon, josta alkaa 76 kilometriä pitkä Fishermen’s Trail -vaellusreitti rannikkoa pitkin Odeceixeen. Rota Vicentina -reitiltä löytyy myös ”the Historical way”, joka on 229 kilometriä pitkä. Pituutta koko polkuverkostolla on 445 kilometriä.

Lissabonissa minulla oli 45 minuutin vaihdolla välilasku, joten jos jäisin jo Lissabonissa pois, niin ei tarvitsisi miettiä ehtimistä jatkolennolle. Matkapäiviä oli neljä, joista kaksi käyttäisin juoksemiseen, joten reitin pituus olisi hyvä ultratreeni. Nyt oli low season ja vuodenvaihde, joten ei ruuhkaa poluilla. Perfect!

Lisäksi löysin matkatavaroilleni kuljetuspalvelun: Vicentina Transfers. Matkatavaroiden kuljetus maksoi Porto Covo – Almograve (36 km) ja Almograve  – Odeceixe (40 km) yhteensä 45 euroa. Homma toimi hyvin: laukkuni kulki paikasta toiseen sovitunmukaisesti ja voi sitä onnea ja autuutta, kun ei tarvinnut koko omaisuutta kantaa juosten juoksuliivissä vaan vain kaikki tarpeellinen.

Fishermen’s Trail:

Alkupiste: Porto Covo
Loppupiste: Odeceixe
Matka: 76 km
Nousumetrit: 1176
Laskumetrit: 1182

Rota Vicentina -polkuverkosto

Lissabon – Porto Covo – Almograve – Odeceixe

 

30.12.2019 Matkapäivä 1: Helsinki – Lissabon – Porto Covo

Lensin aamulennolla Lissaboniin, jossa kiertelin päivän. Illemmalla hyppäsin Rede Expresson bussiin, joka vei suoraan Porto Covoon. Matka-aika bussilla oli noin kaksi tuntia. Päivä oli sen verran aktiivinen Lissabonissa, että olin ehtinyt vain lennosta syömään sämpylää tms. Illalla Porto Covoon päästyäni kysyin majapaikastani ravintolaa. Paikka, jota minulle suositeltiin, olikin kiinni niin kuin kaikki muutkin ravintolat: ”Closed for holidays”. Löysin kahvilan, jossa näin, että olisi hampurilaisia tms. tarjolla. Innostuin. Keittiö kiinni. Juuri ennen sulkemista sain tilattua kanasalaatin. Jep, sillähän sitä jaksaa seuraavana päivänä juosta 36 kilsaa. 😀 Ajattelinkin, että tällaiseen voi joutua varautumaan johtuen matka-ajankohdastani, joten otin varmuuden vuoksi pari nuudelipakettia ja pikapuuroa mukaan, ettei totaalinen nälkäkuolema iske.

31.12.2019 Matkapäivä 2: Porto Covo – Vila Nova De Milfontes – Almograve 36 km

Herätys kuin kylmästä kellarista: kylmää ja kosteaa. Lämpöpatteri olisi ollut hyvä lisävaruste. Pikapuuroa nassuun, juoksuliivi selkään ja startti kahdeksan maissa aamulla. Aurinko oli juuri noussut. Aamulla oli koleaa ja ensimmäiset puoli tuntia sormet olivat jäässä, mutta aurinko alkoi lämmittämään nopeasti. Tiesin, että ensimmäisen päivän reitti on varsin hiekkaisa ja hidas, mutta maisemat olivat kaiken sen vaivan arvoisia! Reitti kulki pitkälti rannikkoa mukaillen, mutta välillä poikettiin lehmien laitumille, jossa sai/joutui kirmaamaan lehmien joukossa. Siinä vaiheessa, kun tunsin x-määrän tuijottavia silmäpareja, niin muutin juoksun kävelyksi, kun en isommin halunnut tehdä tuttavuutta karjan kanssa.

Välillä kävi jopa mielessä, että ehdinkö ennen pimeää perille Almograveen (otsalamppu oli mukana). Paikoin hiekkaa oli nilkkoihin asti ja suosiolla kävelin haastavimpia osuuksia. No, ehkä joku voi kuvitella, että millaista juoksu voi olla hiekkadyyneillä ja hiekkaisilla rannoilla, kun uppoat siihen silkinhienoon hiekkaan. Voitte myös kuvitella, että hiekkaa löytyi myös muualtakin kuin poluilta kuten kengistä. Juoksusää oli mitä loistavin: noin 17 astetta lämmintä ja kaipaamaani auringonpaistetta!

Reitti oli hyvin merkitty, mutta varmuuden vuoksi latasin Suunto 9 -kellooni GPX-jäljet, mikä helpotti huomattavasti epävarmoissa kohdissa. Tosin, jos rannikko pysyi oikealla puolella, niin ei isompaa eksymisen vaaraa olisi edes ollut. GPX-jäljet – ne antavat ihan uusia ulottuvuuksia juoksemiseen ja ovat minun lemppareita uusissa paikoissa!

Reitin puolivälissä oli kylä nimeltä Vila Nova De Milfontes, jonne päätin pysähtyä lounaalle. Pysähdyin yhden ravintolan kohdalla kysyäkseni ruokaa, mutta keittiö aukesikin vasta klo 12, joten pysähdyin kahvilaan sitten aamupalalle ja vesipullojen täyttöön (hanavesi oli juotavaa, mutta kloorinmaku oli vahva). No, kohta toka päivä ilman kunnon ruokaa. Ehkä illalla sitten saisi jotain muuta kuin repussa odottavaa nuudelia: uudenvuodenaattona ruokaravintolan aukiolo pikkukylissä saattoi olla kyseenalaista.

Matka jatkui suunnitellun mukaisesti kohti Almogravea. Ensimmäiset kohokohdat majoitukseen päästyäni: huoneistoni isäntä kertoi, että avoimia ravintoloita löytyy ja huoneessa oli patteri! Kävin katsomassa auringonlaskun ja sen jälkeen syömään. Kukaan ei puhunut paikallisessa ravintolassa englantia, mutta sain ruokaa,  mikä oli pääasia! Uudenvuodenaatto, mitähän sitä tekisi? Menin hyvissä ajoin nukkumaan, jotta jaksaisi herätä ajoissa seuraavaan päivään.

1.1.2020 Matkapäivä 3: Almograve – Zambujeira Do Mar – Odeceixe 40 km

Uusi vuosi, uudet kujeet. Tosin samat aamukuviot kuin edellisenä aamunakin. Samanlainen juoksukelikin tiedossa kuin edellisenä päivänä.

Tällekin reitille siunaantui edelleenkin hiekkaisia osuuksia, vähän asfalttia ja enemmän ylös alas kipuamista. Välietapiksi sopi hyvin Zambujeira Do Mar. Löysin yhden avoimen kahvila-ravintolan. Jonotin tiskillä saadakseni syötävää terassille, mutta vuoroni tultua minulle todettiin, että ruoka pitää terassille tilata ulkoa tarjoilijalta, kun he myyvät vain sisälle. Menin ulos odottamaan ja heilutin tarjoilijalle, joka saapui luokseni vain sanoakseen, ettei puhu englantia ja poistui. Siinä vaiheessa puoli tuntia odottaneena käpy paloi ja lähdin etsimään kauppaa. Yksi löytyi ja päivän lounas koostui banaanista, juotavasta jugurtista, keksistä ja cokiksesta. Ei lounasta tänäänkään. Onneksi kuitenkin juoksuliivistä löytyi riittävästi energiaa ja juotavaa, vaikka kaikki ravintolat tai kaupat olisivat olleet kiinni, mutta ei geelejä mielellään lounaaksi vedä.

Loppumatkasta pysähdyin istumaan aurinkoon kallionkielekkeelle: en halunnut päivän vielä päättyvän! Aurinko paistoi hyvin lämmittäen ja juuri tätä olin kaivannut: aurinkoa!

Odeceixeen saavuin suuunnitelmien mukaisesti. Siellä minua odotti oma huone Bed & Breakfest majoituksessa ja lämpöpatteri. Paikan oma ravintola oli auki, mutta bongasin sushiravintolan, buffetin, jossa kävi pankkikortti. Buffet oli mielenkiintoinen: tilasit buffet-listalta mitä halusit ja se valmistettiin sinulle. Ideana oli välttää turhaa ruokahävikkiä. Tilaat, mitä syöt. Lissabonin jälkeen ensimmäinen paikka, jossa kävi pankkikortti. Vedin sushiöverit ja missatut lounaat varmaan kaikki samalla kertaa. Seuraavaksi suunnittelemaan seuraavaa päivää Farossa. Olin ostanut bussilipun Odeceixe-Lagos (noin 50 km), koska busseja ei suoraan kulke Odeceixestä Faroon. Tarkemmin lippua tarkasteltuani klo 7.30 perässä luki p.m. Muuten hyvä, mutta se ei ollutkaan aamubussi ja lentoni suunniteltu lähtöaika Farosta oli 16.40. Sitten alkoi selvitys, että miten maaseudulta pääsee ihmisten ilmoille. Taksi? Öö, kallista ja taksiyhtiön Facebook-sivun viimeinen postaus oli vuodelta 2017. Paikallisbussi? Ehkä joo, sivuilla mainittiin vuoden 2018 poikkeusaikatauluista, mutta lupaavalta näytti, että ainakin joskus bussi on kulkenut klo 6.30. Jos kävisin kysymästä respasta: ovet kiinni tai soittaisin? Olisi kiva, jos joku vastaisi puheluuni… Illalla kävin hakemassa aamiaispackin kuviteltua aamulähtöä ajatellen ja onnekseni törmäsin siellä vastaanottovirkailijaan, joka vahvisti, että bussi kulkee! Jes, pääsisin täältä vielä kotiin! Bussipysäkki oli noin minuutin kävelymatkan päässä majapaikasta (majoituspaikka oli varattu bussipysäkin läheisen sijainnin perusteella).

2.1.2020 4. matkapäivä: Odeceixe – Lagos – Faro – Lissabon – Helsinki

Heräsin aamulla ajoissa, jotta ehtisin klo 6.30 bussiin. Jännitti, että mahtaakohan se oikeasti sieltä tulla. Helpotus oli iso bussiin astuessani. Seuraavaksi sujuva paikallisbussinvaihto Lagosissa. Junallakin olisi päässyt Lagosista ja vähän nopeammin, mutta valitsin bussin, koska se lähti samasta paikasta, johon oma bussini saapui ja odotusaika oli alle puoli tuntia. Menomatka Faroon (noin 91 km) meni pääosin nukkuessa. Havahduin, kun bussi saapui bussiasemalle. Siitä sitten Faro haltuun. Suht pian totesin, että nyt on Faro nähty. Uber alle ja Decathloniin ostoksille. Sieltä pääsikin sujuvasti kävellen viereiseen isoon kauppakeskukseen. Sitten alkoi tulemaan Faro-Lissabon lennon delay-viestejä: mikäpä minulla ostoksilla ollessa ja Lissabonissa olisi ollut muutenkin neljän tunnin vaihtoaika. Lopulta Lissabonissa neljän tunnin vaihtoajan sijaan sai käytännössä melkein juosta koneesta toiseen.

Ajatuksia reissusta

Välillä on hyvä viettää aikaa myös yksin, päästää irti rutiineistä, nollata itsensä ja nauttia asioista/tekemisistä, joilla on merkitystä. Reissu oli onnistunut ja sain unohtumattomia kokemuksia!  Tämä Fergus Scholen kirjoituksesta löytyvä lausahdus tiivistää kaiken:

”It’s liberating, being in a foreing land on trail you don’t know, but your mind is free to take in this magical scenary, to enjoy the peace and space.”

Hyödyllisiä linkkejä:

Stingy Nomads: Matkablogi
Rota Vicentina: Sivulta löytyy mm. GPX-jäljet.
Rota Vicentina Guide | Trail Running on Portugal’s Deserted Coastal Paths: Fergus Scholen kertomus reitiltä

Nuuksio Classic 70k 1.9.2018

Kaikki, mikä ei tapa, niin vahvistaa… …vai miten se sananlasku menikään. Nuuksio Classic 70k – opettavainen reissu. Hyviä ja huonoja hetkiä sekä kasapäin hyviä muistoja.

Mont Blancin kierroksen jälkeen ehdittiin Samin kanssa tekemään yksi täsmäharjoitusviikko ennen Nuuksio Classicia, jonka jälkeen aloitettiin keventely.

Kisaaamuna kello soi neljältä: aamupala nassuun, kamat kassiin ja nenä kohti Nuuksiota. Viime vuonna oltiin Samin kanssa toimitsijoina katsomassa 70k lähtöä, nyt itse lähtöviivalla. Suunnitelmana oli ilon kautta tasainen suoritus ja tietysti kimpassa juosten. Lähtö oli klo 6. Alkuun juoksu tuntui suht hyvältä.

Alkuviikosta olin käynyt hierojalla ja se oli ärsyttänyt jo aiemmin hieman ärtynyttä lonkan limapussin kohtaa, jonka läsnäolon tunsin joka askeleella. Jossain vaiheessa meni selkä: iski noidannuolen kaltainen olotila, joka käänsi selkäni vinoon. Ensimmäiset 50 kilsaa sujui ongelmistakin huolimatta suht ok. Etenimme suunniteltua reippaammin – taisipa minun vetovuorolla hetkeksi karata mopo käsistä.

Pari kertaa liukastuin ja nilkka vääntyi, mutta tokeni siitä. Sormet ja ranteet olivat niin turvoksissa, etten pystynyt enää pitämään kelloa. Vähän ennen 50 kilsan huoltoa sanoin Samille, että nyt sattuu jalkaan (rakkoon) sen verran hyvin, että huollossa haluan laittaa siihen rakkolaastarin. Siinä sitten turattiin sukkaa ja verisiä teippauksia irti, jotta saatiin räpylä taas kuntoon.

Siitä alkoi alamäki. Otin kaksi särkylääkettä (parasetamolia), jotka eivät auttaneet lonkkaan eivätkä selkään. Mietin keskeytystäkin, mutta oli enää 20 kilsaa maaliin, joten päätin sinnitellä. Sain kerättyä itseni kokoon ja jatkoimme matkaa. Roikuin Samin perässä ja jotenkin sain itseni nostettua kuopasta vähän ylemmäksi ja hinauduttua maaliin asti.

Illan ohjelmistossa oli tuparit. Reitin varrella vaahtosin, ettei me kyllä sinne enää tällä vauhdilla ehditä vaan ollaan loppuiltakin reitillä (ehdittiin kuitenkin 😀 ). Nyt oli ongelmia enemmän kuin osasin odottaa. Maalissa oltiin ajassa 10.45:34.

Lonkan limapussi (oma analyysi) oli satunnaisesti oireillut mm. mäkitreenejä tehdessä ennen Mont Blancin kierrosta ja kierroksen aikanakin. Se rauhoittui, mutta Nuuksio Classicia edeltävän täsmätreeniviikon aikana kipeytyi uudelleen. Hierojalla käynti pahensi tilannetta. Juoksun aikana kipu paheni ja oletettavasti se veti myös selän skolioosin tapaiseen virheasentoon.

Juoksun jälkeisenä aamuna varasin ajan lääkärille, joka lähetti minut ultraääneen. Siellä varmistui arveluni oikeaksi: lonkan limapussin tulehdus eli bursiitti. Sain kortisonipistoksen ja kahden viikon tulehduslääkekuurin. Seuraavat kaksi viikkoa otetaankin sitten löysästi ja toivotaan, että vaiva rauhoittuu levolla.

Tour du Mont Blanc – Mont Blancin kierros juoksuvaeltaen

Tour du Mont Blanc (TMB) on 170 kilometrin mittainen vaellusreitti, jossa nousua on noin 10 000 metriä. Se kulkee Mount Blancin ympäri Sveitsin, Italian ja Ranskan kautta.

1. päivä Les Houches – Refuge De la Palme (10), 2. päivä Refuge De la Palme – Rifugio G. Bertone (19), 3. päivä Rifugio G. Bertone – Champex-Lac (Pension En Pleinair), 4. päivä Champex-Lac – Chamonix.

Alkuperäisen suunnitelman mukaan minun ja Samin piti osallistua Lahden Ironmaniin, mutta molemmilta puuttui riittävä uintimotivaatio, joten peruttiin osallistuminen ja tilalle haluttiin jotain, mikä on meidännäköistä tekemistä. Sami ehdotti TMB:tä, joten siitä lähtivät suunnitelmat etenemään. Se vaati paljon taustatyötä ja kiitos Samille, joka selvitteli asioita perinpohjaisesti.

16.7. päivä 1: Les Houches – De la Balme
Aamulento käsimatkatavaroilla Geneveen, josta bussilla Chamonix, jonne jätimme muut matkatavarat odottamaan paluutamme. Syötyämme hyppäsimme bussiin, joka vei viereiseen kylään, Les Houchesiin, josta reissu alkoi UTMB-reittiä mukaillen. Aloittaessamme juoksuvaellusta kello oli jo kaksi ja todettiin, että seitsemältä pitää ehtiä varaamaamme De la Balmen vuoristomajaan syömään. Kiirettä piti, mutta ehdittiin paikalle juuri vähän ennen seitsemää ja suoraan suihkun kautta syömään (suihku suljettiin seitsemältä).

17.7. päivä 2: De la Balmen vuoristomaja (Sveitsi) – Rifugi G. Bertonen vuoristomaja (Italia) 
Nyt oli vuorossa reissun haastavin osuus, yli 40 kilometriä ja reilu 3000 nousumetriä. Aamulla meillä oli aikainen ”alppistartti”. Muutama kiinalainen nousi ylös samaan aikaan kuin me, kun muut vielä jäivät nukkumaan. Aamupala oltiin saatu edellisenä iltana ”picnic”-pussina. Se sisälsi kaksi leipäpalaa ja margariinin ja illalliselta jääneen omenan. Osa vaatteista ei ollut ehtinyt kuivamaan edellisillan virutuksen jäljiltä, joten kolea aamu, kevyt aamupala, uneton yö makuusalissa ja märät vaatteet herättivät hyvin todellisuuteen.
Seuraavaan vuoristomajaan (G. Bertone) saavuttiin taas juuri h-hetkellä: suihkun kautta syömään. Meitä siellä jo odoteltiin syömään, ja ulkona hakattiin kattilaan, että tulkaa jo… 😀 #mattimyöhäiset. Jälkiruokaa odotellessa olin jo lähes valmis nukahtamaan ruokapöytään.

2. päivänä tunkkausta riitti, kuumuus ja edellinen nukkumaton yö verottivat voimia, kun taas mahtavista maisemista sai lisävirtaa! Minulle tämä oli haasteellisin päivä.

18.7. päivä 3: Rifugi G. Bertonen vuoristomaja (Italia) – Champex-Lac (Sveitsi)
Sama aamukuvio kuin edellisenäkin päivänä: kosteat vaatteet niskaan, muutaman tunnin yöunet ja aamupala picnic-pussissa. Laitoin Suunnon herättämään viideltä, mutta koska olin säädellyt kellon aikavyöhykkeitä, niin  se näyttikin väärin ja herätys olikin jo kello neljä. Jossain vaiheessa juoksuliivejä pakatessamme Sami huomasi asian. Ilmankos makuusalin kaikki nukkujat eivät olleet asiasta riemuissaan ja ulkonakin tarvitsi otsalamppua… Syödessämme aamupalaa ulkona ja tuijottaessamme valkohuippuista Mount Blancia valtava hiljaisuus ympärillämme – sanoinkuvaamaton fiilis. Siitä lähdimme juosten alamäkeen, kohti seuraavaa etappia, Champex-Lacia. Matka taittui kivasti kuumuudesta ja yhdestä pummista huolimatta. Pummin seurauksena päätettiin oikaista suoraa polkua ylös vuorelle ja jättää serpentiinipolku väliin (= enemmän nousua, vähemmän matkaa). Polku oli merkitty karttaan ja jotkut muutkin olivat valinneet sen reitikseen, vaikka kahvitauolla ollessamme vuoristomajassa minulle todettiin, että ”it’s too dangerous, you are not allowed to go”. Vähän siinä tunkkausta hidasti polvien ylimääräinen tärinä. Paikkapaikoin mentiin myös nelivedolla… Pitkän päivän jälkeen päädyttiin kohteeseen eli Champex-Laciin, Sveitsin puolelle. Sieltä Sami oli varannut meille kahden hengen huoneen, mikä oli todellista luksusta dormien jälkeen! Suihkut tosin olivat yhteiset, ja olipa siellä joku urpo kurkkimassakin viereisen wc:n puolelta katon rajassa, mutta onnekseni olin mennyt suihkuun kevyellä vaatetuksella ajatuksena pestä ne samalla, joten silmäniloa ei valitettavasti ehtinyt irtoamaan.

Päivä 4: Champex-Lac – Chamonix
Yöllä pyyhkäisi ukkosmyrsky ohi ja vettä oli vuotanut ikkunoista myös huoneemme lattialle. Illalla olimme päättäneet, että haluamme kellottoman herätyksen ja syödä ensimmäistä kertaa aamupalan kaikessa rauhassa. Aamupalan jälkeeen matka jatkui kohti Chamonix’ia. Päivän isoin virhe oli jättää lounas väliin ja korvata se 50 grammalla suklaata ja näkkärillä. Kuumuus verotti ja minulta loppui kropasta energia kesken, jota ei enää karkilla tai Cliff Bloksilla korjattu. Minun toiveestani oikaistiin laakson kautta Chamonix’hin. Tärkeämpää oli päästä ”maaliin” omin jaloin kuin maitojunalla. Illalla Chamonixissa maistui hampurilainen huippuhyvältä!

Reissun ajan aurinko paistoi ja laaksoissa lämpötila oli 30 paikkeilla. Yleensä aamuisin ja iltaisin oli viileämpää, mutta heti auringon noustua lämpötilakin nousi. Minä yleensä nukun kuin tukki paikasta riippumatta, mutta tämä reissu mentiin minun osalta huonoilla yöunilla/nukkumatta ensimmäistä yötä ollenkaan, mutta ihmeen kautta selvisin zombiefiiliksestä huolimatta.

Nice to know:

• Vettä sai hyvin juomapisteistä sekä puroista
• Kaikissa vuoristomajoissa ei käy pankkikortti vaan tarvitaan käteistä.
• Monissa vuoristomajoissa ruokailu alkaa klo 19 nimetyillä paikoilla, sosiaalisena tapahtumana. Ole ajoissa paikalla, jollet halua pahimmillaan jäädä ilman ruokaa.
• Kenkinä Salomon Sense Ultrat, ja päällä lyhythihainen merinovillapaita, shortsit ja aurinkolippa.
• Varusteet oli pakattu Salomonin 12-litraiseen juoksuliiviin vesitiiviisti:
  • Energiaa (ehkä turhaan kannettiin koko reissun energia mukana, poislukien aamupala ja ruokailut). Matkan varrelta olisi voinut ostaa mm. pientä purtavaa mukaan (Mars noin 2 €, pieni purkki Pringles shipsejä 4 €, 100g suklaalevy 3,50 jne.)
  • Suolatabletteja
  • 3 puolen litran lötköpulloa, joista käytettiin vain kahta
  • EA: ideaaliside, laastareita, rakkolaastareita, antibioottivoide, desinfiointipyyhkeitä, antihistamiini, särkylääke, NOK-voide estämään hiertymiä
  • Sadetakki- ja housut
  • Päähine
  • Buff-huivi
  • Hanskat
  • Varasukat
  • Vara-alushousut
  • Kompassi (Sami)
  • Pitkähihainen merinovillapaita
  • Caprit/shortsit
  • Irtohihat
  • Säärystimet
  • Varavirtalähde sekä puhelimen ja kellon laturit
  • Pyyhe
  • Makuupussilakana
  • Pesuaine
  • Kampa & hiuslenkki (naisnäkökulma)
  • Sauvat
  • Passi, pankkikortti ja käteistä sekä matkavakuutuskortti
  • Korvatulpat
  • Avaruuslakana
  • Otsalamppu
  • Sykevyö
  • Urheiluteippi
  • Aurinkorasva (tämä jätettiin kotiin, mutta jälkiviisaana voin sanoa, että vika päivä mustissa capreissa ja mustissa irtohihoissa +30 asteen helteessä söi hyvin ihmistä).
  • Kartta (tuloste)

Summa summarum: taas yhtä ikimuistoista kokemusta rikkaampi. Kiitos Sami! ❤

Hajar 100 km Arabiemiraateissa 16.2.2018

”Challenge yourself on the beautiful ultra-trail UTH50 or UTH100 trail run through the mountain passes, along jeep tracks, through boulder ravines and over spectacular sand dunes of Ras Al Khaimah” sanottiin järjestäjän, Urban Ultran sivuilla. Check, sinne! Arabiemiraatit on kiinnostanut minua maana jo jokusen vuoden. Pari vuotta sitten olin saman järjestäjän kaksiosaisessa aavikkojuoksutapahtumassa ja olin jo silloin myyty. Reilu vuosi takaperin Hajar 100 houkutteli ensimmäisen kerran, mutta silloin Dubain reissuni ajoittui eri ajankohtaan. Aloin puhumaan tapahtumasta Samille, joka innostui heti ajatuksesta.

Reissun lähestyessä minun ja Samin viimeistelytreenit olivat olleet enemmän tai vähemmän läpi räpiköityjä johtuen sairastelusta. Muutamat pitkäkestoiset täsmätreenit tehtiin syksyn kuluessa. Pari viikkoa juoksematta ennen h-hetkeä vähän jännitti, mutta pohjat olivat kuitenkin kunnossa. Lisäksi mäkitreenien (tunkkaus) vähyys askarrutti: niitä taisi olla syksylle tehtynä vain pari.

To-la 15.-17.2. Ras Al Khaimah
Golden Tulip Khatt Springs -kisahotellille Ras Al Khaimahiin saavuttiin torstaina 15.2. Omanin kolmen päivän visiitin jälkeen. Sattumalta törmättiin hotellin aulassa suomalaisjuoksijaan ja vaihdettiin muutama sana.

Kisahotelli

Nukkumaan yritettiin mennä ajoissa, mutta pyyhe-episodi (= puuttuvat pyyhkeet ja niiden odottelu) viivästyttivät sitä. Herätyskello laitettiin soimaan puoli kahdelta yöltä, kun juoksun check-in oli yöllä klo 2.00-3.00. Nukahdinko? No en. Ennen starttia oli infotilaisuus hotellilla, jonka jälkeen siirryimme (noin 40 min) busseilla lähtöpaikalle. Infotilaisuudessa varoitettiin haastavasta säästä sekä vaativasta osuudesta checkpointien (CP) kolme ja neljä välillä.

Matkoina oli valittavana joko 50 km tai 100 km. Matkaan lähti 110 juoksijaa. Molempien lähtö oli samaan aikaan klo 5.30. Matkaan lähdettiin otsalampun valossa.

Lähtötunnelmissa

Olimme päättäneet Samin kanssa edetä yhtämatkaa tai oikeastaan se oli meille selvä asia ilman miettimistä. Ensimmäiset seitsemän kilometriä oli juostavaa ylämäkeä. Pieni pummi tuli heti kättelyssä koko joukolle. Reitti oli merkitty heijastein sekä päiväsaikaan pinkeillä reittimerkeillä. Ilmeisesti joku oli siirtänyt reittimerkin jostain syystä väärään paikkaan. Päivä valkeni suht nopeasti ja lämpotila nousi.

CP1 (checkpoint) oli 7,5 km kohdalla. Se käytännössä tarkoitti yhtä henkilöä ohjaamassa kulkua. Tässä pisteessä ei ollut tarjolla mitään. Siitä alkoi ensimmäisen vuoren (Janas Mountain) ylitys. Se sujui leppoisissa merkeissä.

Vuoren päällä oli CP2 noin 17 kilometrin kohdalla. Huoltopisteellä oli tarjolla pähkinöitä, banaania, appelsiiniä, vettä ja urheilujuomaa sekä aurinkorasvaa (suojakerroin 50), jota lisäilin itseeni aina pullon nähdessäni. Samaa settiä oli tarjolla kaikilla muilla huoltopisteillä paitsi CP5:lla.

CP2:lta lähdettin laskettelemaan vuorta alas kohti CP3 (cut-off klo 11.00), joka oli Jebel Yibir vuoren juurella, 32 kilometrin kohdalla. Perussetin lisäksi siellä oli tarjolla geelejä ja energiapatukkaa, joka maistui pahimmalle koskaan syömälleni patukalla, mutta söin sen tietämättä edelleenkään, että mikä maku siinä oli. Tankkaukseen käytettiin hetki aikaa.

CP3 jälkeen edessä oli reissun haastavin osuus. Tässä vaiheessa lämpötila oli jo yli kolmekymmentä ja se jatkaisi vielä nousuaan. Tästä osuudesta varoiteltiin infotilaisuudessa kolmeen otteeseen, että riittävästi vettä mukaan (pakollisena varusteena oli vettä 1,5 litraa), kun tulee olemaan reitin haastavin osuus yhdistettynä kuumuuteen. Turhaan ei varoiteltu. Minulla oli vettä mukana 1,5 litraa sekä 0,5 litraa valmista, juotavaa geeliä, niin siitä huolimatta jouduin aloittamaan nesteen säännöstelyn, vaikka koen pärjääväni suht vähäisellä nesteellä. Nestehukka olisi typerin syy keskeytykseen. Jebel Yibir vuori tuntui loputtoman pitkältä nousulta: ilma seisoi eikä varjopaikkoja ollut ja aurinko paistoi täydeltä terältä lämpötilan ollessa k-u-u-m-a. Omat fiilikset olivat kuin saunassa olisi ollut. Siinä matkan varrella Samin kanssa taas siunailtiin, että mihin sitä ollaan taas lähdetty mukaan. Kuumuus yllätti, mutta henkisesti olin päättänyt, että se ei ole minulla syy keskeytykselle. Päämäärätietoisesti jatkettiin kapuamista kohti CP4, joka oli 44 kilometrin kohdalla, vuoren päällä. Sinne saapuminen oli henkinen voitto. Pahin oli takana. Siellä tankattiin nestettä ja syötiin huoltopöydän antimia. Taisin kevyesti juoda 1,5 litraa nestettä kerralla. Banaanit ja pähkinät alkoivat jo maistua jo pahalta, mutta energian saamiseksi niitä vedettiin vaikka väkisin. Matkalla toki nautittiin omia eväitä (geeliä, energiapatukoita tms.) aina puolen tunnin välein. Suklaita ei sattuneesta syystä varattu mukaan…

Matka kohti puoliväliä ja CP5 jatkui. Siellä meitä odottaisi dropbag ja isompi huolto ruokineen. Järjestäjä oli tehnyt CP4-5 välisestä reitistä haastavamman verrattuna edellisvuosiin, ja lisäsi cut-off aikaa tunnilla (se vaihtui klo 17.30 -> 18.30). Muutos oli etapin haastavin sekä henkisesti vaikein kohta: se oli reitin loppupäässä, vuoren juurella. Näit huoltopisteen loppuvaiheessa koko ajan, mutta reitti tuli siksakkia vuorta alas ikuisuuden. Reitti oli niin kivinen ja mutkitteleva, ettei sitä uskaltanut näillä taidoilla juosta alas. Lisäksi rakot jalkapohjissa tuntuivat ikäviltä, samoin isovarpaiden kynnet huusivat hoosiannaa. Reippaasti yli tunti huoltopiste oli siinä nenän edessä odottamassa meitä. CP5 oli 52 kilometrin kohdalla. Samalla se oli myös Hajar 50 km juoksijoiden maali.

Puolivälin (CP5) huollossa

Meillä olisi vielä puolet matkaa edessä. Huoltopisteellä tankattiin itsemme uuteen nousuun ja hoidettiin rakkoja. Matkaan lähtiessä aurinko alkaisi kohta laskemaan, joten olo helpottuisi. Loppumatka olisi suht tasaista.

CP6 olisi 66 kilometrin kohdalla. Sinne mentiin hölkäten-kävellen -metodilla. Kellosta katsottiin tietty matka, joka edettiin hölkäten, ja sitten vaihdettiin kävelyksi ja sitten sama uusiksi, mutta voiko olla ärsyttävämpää kuin, että tämän pilaa virran loppuminen molempien Spartan Ultrista 66 kilometrin kohdalla (reilu 14 tuntia). Sen jälkeen seurasi epämääräisiä hölkkä-/kävelypätkiä vailla suunnitelmallisuutta. Virran loppuminen kelloista suorastaan vi***tti.

CP7:lle päästyämme matkaa maaliin oli jäljellä noin 22 kilometriä. Välillä mentiin asfalttitien reunaa. Pitkät hitaat kilometrit olivat edessä yön pimeydessä. Askel oli raskas ja jalkapohjiin sattui, mutta etenimme hitaasti ja varmasti. Takanamme näkyi yhteen lyöttäytyneen porukan valot, jotka jotenkin jäivät aina vain kauemmaksi meistä, vaikkemme mekään vauhdikkaasti edenneet. Minua motivoi eteenpäin ajatus, että mehän ei niitä ohi päästetä. 😂 Pimeydessä kulkiessa jäi vähän välillä epäselväksi, että missä oikein mentiin. Veikkaisin, että päiväsaikaan olisi ollut kurja yllätys maisemien suhteen. CP7-CP8 välillä tiesi, että nyt ollaan jo niin lähellä maalia, että loppu häämöttää.

CP8 oli 91,5 kilometrin kohdalla. Siellä kaveri kertoi, että tästä on mennyt ohi vasta noin 14 juoksijaa. Sadalle kilometrille oli siis ilmoittautunut 52 juoksijaa, joista 21 selvisi maaliin asti. Cut-offit ja kuumuus olivat verottaneet juoksijoita. CP8:n huollossa oli jo voittajafiilis, kun kuului siihen harvalukuiseen joukkoon, joka on ylipäätään selvinnyt sinne asti. Enää olisi alle kymmenen kilometriä maaliin, jes! Siis ehkä tai yli, mutta sitä ei nyt tiedetä, kun kelloista loppui virta. CP8:lta matka taittui maaliin kävellen. Viimeiselle pätkälle osui hiekkadyynit. Maali ylitettiin Samin kanssa käsikädessä juosten. ❤ Aikaa hikisellä taipaleella kului 20.54.32 ja sillä tuloksella tulin naisten sarjan kolmanneksi.  ”Palkintopokaaliksi” sain kiven. Kiva idea, ja pidin kivestä, mutta se painoi jo saman verran kuin nykyiset käsimatkatavarani (siitä huolimatta päätyi kotiin asti käsimatkatavaroissa)… Lisäksi sain lahjakassin, jossa oli mm. Runderwear-lahjakortti (sen annoin Dubaissa asuvalle kaverilleni, jonka vieraana olimme pari yötä) ja pari muuta pienempää palkintoa.  Niin, ja muuten miesten kolmannen sijan vei myös suomalainen, Tony. 💪 Olihan hienoa, että me suomalaiset sinnittelimme maaliin niiden harvojen joukossa, ja päädyimme vielä podiumille naisten ja miesten sarjassa!

Maalissa saatiin Finisher-hupparit, mitalit ja ruokaa, joka maistui taivaalliselta sekä cokista. Lopuksi bussi kuljetti meidät takaisin hotellille (noin 30 minuutin matka).

Nousuksi oli ilmoitettu eri paikoissa 3300 tai 2500 metriä. 66 kilometrin kohdalla nousumetrit olivat 2549, mutta todellinen määrä jäi arvoitukseksi.

Tämä oli haastavin ultra, jolle olen osallistunut. Haastavaksi sen teki kuumuus, mutta me selvittiin, yhdessä Samin kanssa. Olihan tämä vähän eriluokan trippi kuin makoilu altaalla/rannalla auringosta, juomasta ja ruoasta nauttien. Taas yksi ikimuistoinen kokemus lisää!

Samin lempparislogania lainatakseni: ”If you want to run fast, run alone, if you want to run far, run together”.

Tulokset 2018.

Lämpimästi suosittelen Urban Ultran juoksutapahtumia Arabiemiraateissa. Niistä löytää tietoa heidän sivujensa lisäksi Premier Onlinesta, jonka kautta voi ilmoittautua juoksuihin.

Huoltopisteet ja reittiprofiili:

Pakolliset varusteet vielä loppuun listattuna:
• 1.5 ltr Hydration – (Nathan/Salomon/Camelbak, bottles etc) full to capacity at the start line.
• Headtorch (NOT supplied)
• Cell phone Fully charged with pre-programmed number of Race & Course Directors – only operational on race day.
• Water Pouch (SUPPLIED) Drinks are pumped, NOT given in bottles or disposable cups – in your race pack there will be a pouch to use
for water and energy drinks, please take it with you on your run.
• Whistle
• Small Pocket Knife
• Survival Blanket
• Empty ziplock – please take rubbish home, please do not drop any litter, however small along the course.
• Course MAP PRINTOUt
• First aid kit: Contents to include the following: 4”x4” gauze pads, medical tape, Antibacterial cream, 3” wide Ace Bandage, Painkiller
tablets, Anti-inflammatory tablets (Voltaren, Ibuprofen etc.) NOTE: The list is a guideline to the content of a first aid kit. We trust that your first
aid kit would include any specific medication you require personally, and be comprehensive enough to deal with most medical situations.
OPTIONAL/RECOMMENDED GEAR Sand gaiters, Sunglasses, Peaked hat with or without neck flap, Sunscreen, Small scissors, Spare Duct
Tape, Energy Gels/Nutrition, Hand sanitizer/wet wipes, Toilet roll, Camera/extra battery, Warm evening clothes, spare socks, Rain jacket.

Kuvia reitin varrelta: