Päivän pk-lenkkini

Tämänkin viikon olen ottanut rauhallisesti juoksun suhteen: maanantaina olin kahvakuulailemassa ja keskiviikkona sulkapalloa pelaamassa. Tänään tein viikon ensimmäisen juoksulenkin ja juoksentelin yksin omia reittejäni. En muista, että milloin olisin juossut yksin, joten kaivelin vanhoja harjoituksia: vähän yli kaksi kuukautta takaperin, kun juoksin sulkapalloa pelaamaan. Tänään olisi ollut kaksikin yhteislenkkiä, mutta kaikessa kiireessä en ehtinyt niihin. Illan juoksukeli oli mainio ja nyt pärjäsi jo kevyemmällä juoksuvarustuksella, vaikka jonkin verran tuuli pääsi puhaltamaan reitilläni. Olipa kiva kuunnella juostessa suosikkimusaa! Nyt juoksu tuntui pitkästä aikaa hyvältä, kun syke ei ollut koko ajan liian korkealla ja henkikin kulki normaalisti ensimmäistä kertaa pitkästä aikaa. Tämähän kuulostaa ihan siltä, kuin olisin tervehtynyt, jes! Tällä vauhdilla olisin halunnut juosta maratonin (alle 4 h), mutta se ei tule onnistumaan, kun Tukholman maratoniin on niin vähän aikaa, että vauhtikestävyyttä en saa siinä ajassa takaisin ja kunto on vielä hakusessa. Kummasti ne lihaksetkin ovat jonnekin hävinneet. Sen totesin kahvakuulatreenin jälkeen (kyllä, lihakset ovat vielä torstaina arkoja maanantain jäljiltä). Tämänpäiväisen lenkin maksimisykkeestä, joka oli hurjat 223 huomaa, että mäet ottivat todella koville. Keskisyke oli kuitenkin 134 (pk 110-142) eli peruskestävyyslenkki kyseessä. Tästä on hyvä jatkaa! Vauhdikkaita kilometrejä!

Pk-lenkki 7.5.2015

Pk-lenkki 7.5.2015

Selfie juoksulenkin jälkeen

Selfie juoksulenkin jälkeen. Tämä kuvakulma näyttää hävittävän kiloja..

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s