Tukholman maraton 2015 -juoksutapahtumassa

Kokemukset Tukholman maratonista

Taas yhtä kokemusta rikkaampana!

Kyseessä oli valmismatka, ns. maratonristeily, jossa matkatoimisto hoiti juoksuluvat yms. Helppoa, mutta kalliinpuoleista maratonmatkailua (vs. omatoimimatka).

Pienen jännitysmomentin aiheutti olotila: uskallanko juosta vai en.
Taitaa olla kohta enemmän sääntö kuin poikkeus, että sairastun ennen h-hetkeä: torstaiaamuna heräsin pää täynnä räkää ilman mitään ennakkovaroitusta. Koska olo oli muuten normaali eikä kuume noussut, päätin lähteä perjantaina maratonristeilylle ja ratkaista osallistumiseni maratoniin vasta lauantaiaamuna. Tukkoisuudesta huolimatta tein lauantaiaamuna päätöksen, jonka mukaan lähden juoksemaan tunnustellen omaa vointia: alustava suunnitelma oli juosta vain ensimmäinen lyhyempi kierros ja, jos muutaman kilometrin päästä meno tuntuu vaikealta, niiin keskeyttäisin. Onnekseni juoksu tuntui mukavalta eikä sykkeet nousseet normaalia korkeammalle, joten jatkoin loppuun asti. Jos selviän tästä tempauksesta pelkällä äänen menetyksellä, ”viskibassoäänellä”, niin olen enemmän kuin tyytyväinen.

Lähtötunnelmissa

Tässä kuvassa sitä oltiin vielä kuivina..

Lyhyesti: hieno reitti, paljon kannustajia, riittävästi huoltopisteitä, erinomaisesti järjestetty tapahtuma ja ennen kaikkea hyvä meininki! Suosittelen!

Tämä oli suurin juoksutapahtuma, jossa olen ollut mukana: matkaan lähti 15593 juoksijaa, joista 14836 saapui maaliin.

Lähdön odottelua

Lähdön odottelua

Lähtölaukauksen kajahtaessa alkoi ennusteen mukainen vesisade ja sitä vettä riitti. Alussa yritin väistellä vesilammikoita, mutta jossain vaiheessa luovutin. Oi sitä tunnetta, kun lenkkarit täyttyivät vedestä astuessani lätäkköön.. Jos jotain positiivista, niin ”räkä poskella” ei paljon haitannut, kun satoi vettä. Alussa odoteltiin lähtökarsinoissa sadetakit päällä ja tarkoituksena oli riisua se matkan varrella.

”Lähtökarsinassa”

Hetken yritinkin juosta ilman sadetakkia, mutta sormet jäätyivät, joten juoksin maratonin ”muoviin kääriytyneenä”. Siitäkin huolimatta sormet olivat niin jäässä, että minulla oli vaikeuksia kaivaa geeliä esille ja aukaista sitä. Sadetakin napin laittaminen kiinni tuntui myös ylitsepääsemättömän vaikealta. Laivalla juttelin parin kaveruksen kanssa: heille iski pahat krampit kolmenkymmenen kilometrin tietämissä ja vaivoin pääsivät maaliin asti toinen toistaan tukien. He olivat niin onnellisia löytäessään matkan varrelta hylätyn sadetakin, jota sitten kylmissään vuoronperään vaihtelivat.

Västerbron-sillan ylitys, reittikuvauksen mukaan pelätyin kohta, ei ollut niin paha kuin olin kuvitellut sen olevan. Se ei tuntunut mitenkään ylivoimaiselta, vaikka ylitys tehtiin kahteen kertaan.

Matkan varrelta kuvattua

Matkan varrelta kuvattua

Vatsa toimi hyvin (sen kanssa ei ole koskaan ollut ongelmia, toistaiseksi) enkä kohdannut lihaskramppejakaan. Tämänkin suhteen olen onnellisessa asemassa: ikinä ei ole juostessa krampannut, muuten kylläkin.

Maratonin jälkeen, yltä päältä märkänä kylmyydestä täristen hain tavarasäilytyksestä kuivat vaatteet. Käy muuten työstä riisua märät kompressiosäärystimet ja muut märät, ihoon liimautuneet vaatteet. Yhtä tuskaista oli myös pukea kuivat kompressiosukat ja -trikoot märälle iholle.. Suuri saavutus oli myös märin ja tärisevin sormin saada kirjoitettua puhelimella ”Ok”-tekstari: onnistuminen oli suurinpiirtein samaa luokkaa kuin silmät kiinni kirjoittaminen.  Kylmyydestä ja sateesta huolimatta yhtään ei kaduta osallistuminen ja maratonaikakin parani kuudella minuutilla! Ensi vuonna toivottavasti uudestaan!

P.s. Edellisessä postauksessa kerroin, että aion kokeilla kävely-juoksu-tekniikkaa (ks. artikkeli: Menestysresepi maratonille: Kävele!). Pysyin suunnitelmassa. Voitte vain kuvitella, kuinka vaikeaa on siinä vaiheessa vaihtaa juoksu kävelyksi, kun kadunvarret ovat täynnä hurraavia katsojia ja se nolouden tunne, kun olet juossut ensimmäiset 2,5 km ja alat kävelemään! Tästä huolimatta juoksin tunnollisesti 2,5 km ja sen jälkeen kävelin minuutin verran palautukseksi ja toistin tämän 16 kertaa. Yritin huomioida muut juoksijat, joten siirryin kävelyn ajaksi mahdollisimman reunaan. Tästä taisi tulla jokunen ylimääräinen metri poukkoillessani ees taas. ”Yli neljän tunnin juoksu on monotoninen suoritus, tauolla voi olla lihaksia palauttava vaikutus”. Todellakin korostan sanaa VOI OLLA. Itse en kokenut palauttavaa vaikutusta ainakaan tuolla syklillä (juoksu 2,5 km – kävelypalautus 1 min). Erityisesti viimeiset 10-15 kilometriä tuntui vaikeilta: minuutin kävelyn jälkeen oli haastava jatkaa juoksua ja juuri, kun olit päässyt vauhtiin ja kroppa siirtynyt juoksumoodiin, niin piti taas kävellä. Tämä piti kyllä paikkansa: ”On helpompi jaksaa, kun tietää, että 15 minuutin päästä voi taas pitää kävelytauon.”. Maratonin ”jaksottaminen” etappeihin toimii ihan yhtä hyvin.

Kuvagalleria

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s