Seikkailupolkujuoksu Mikkelissä 11.7.2015

Heinäkuu on melkein puolivälissä ja tässä tulee heinäkuun ensimmäinen postaus. Pahoittelut postausten vähäisyydestä: huhti-, touko- ja kesäkuu menivät enemmän tai vähemmän puolikuntoisena ja harjoitteluihin oli lyötävä jarrua hetkeksi, joten ei ollut mitään uutta kerrottavaa. Kesäkuiseen Vuokatin Trail Challengeen ehdin ilmoittautumaan, mutta kaksi päivää ennen sitä iski jonkinasteinen hengitystietulehdus. Heinäkuussa yritän päästä normaaliin juoksurytmiin, jota ei ole ollut kolmeen kuukauteen. Juokseminen on tuntunut nyt hyvältä ja huomasin ilmoituksen harjoituskisasta Mikkelissä, joten uskaltauduin lähtemään mukaan Antin Tallin järjestämään Etelä-Savon ensimmäiseen ultrajuoksuun, seikkailupolkujuoksuun:

”Seikkailupolkujuoksu n. 50-55km. Ei virallinen tapahtuma. Jokainen omalla vastuulla. Mahdollisuus myös 25km juoksuun. Etelä-Savon ensimmäinen ultrajuoksu. Ei osallistumismaksua. Ei viitoitusta. ”Tarkastuspisteillä” (25kpl) kuitunauha. Osallistujille reittikartta. Muut varusteet itse. Puhelin ja juomavyö tai reppu pakollinen. Pieni lamppu, eväitä ja vaihtovarusteita suositeltava. Osallistujan täytyy olla 18v täyttänyt. Maali sulkeutuu klo 1:00 yöllä. Reitti sisältää asvalttia, polkua ja metsää sekä yhden vesistön ylityksen (ei hukkumisvaaraa mutta kastuu varmasti). Suuret korkeuserot. Ajallinen kesto n. 4 x White Night Trail. Miesten sarjan ihanneaika 6 tuntia, naisten sarjan 7 tuntia. Puolimatka tulee ohittaa 4 tunnissa päästäkseen jatkamaan. Sisältää Barkley marathon tyyppisiä elementtejä joskaan ei yhtä vaativa. Tämän jälkeen Vaarojen maraton tuntuu helpolta!”

Lähtö ja maali Mikkelin urheilukentällä (Urski)

Lähtö ja maali Mikkelin urheilukentällä (Urski)

Pientä jännitysmomenttia aiheutti rastit, joille ei ollut viitoitusta, sillä eksymisen mahdollisuus Mikkelin metsiin ei houkutellut, mutta tämähän oli ”seikkailupolkujuoksu”, joten jätin sen asian pohtimisen minimiin. Suunnistuskokemusta minulla ei ollut ja tämän jälkeen täytyykin nostaa hattua kaikille suunnistajille! Myönnettävä, että ihan hetkeen en ole lähdössä uudestaan juoksemaan ei-viitoitettuja, tuntemattomia reittejä.. ..mutta välillä voi ottaa rennosti ilman suurempaa pingottamista ja poistua omalta mukavuusalueelta.

Meitä oli neljä naista ja kaksi miestä, jotka lähtivät matkaan Urskista. Naisten sarja eteni yhtenä porukkana. Minä olin koko porukan ainoa, jolla ei ollut paikallistuntemusta. Maastokartoista ja paikallistuntemuksesta huolimatta harhauduttiin reitiltä muutamaan otteeseen. Reitti oli haastava.

Auts, olkapää/hartiat

Auts, olkapää/hartiat!

Huoltopisteitä ei ollut, joten kaikki tarpeellinen piti kantaa mukana repussa. Pari litraa nestettä, eväät/energiat, varavirtalähde, ensiapuvälineet yms. ja reppu painoi aivan liikaa ja siinä sivussa hankasi olkapäätä! Kerran kompastuin polulla, joten toinen polvi on ruvella, toinen mustelmilla ja kaatumista otin vastaan kämmenellä, joten kämmenkin on vähän ruvella, mutta mitäpä pienistä. Energian kanssa jouduin säännöstelemään, kun olin varannut niitä mukamas liian vähän mukaan.. ..arvatkaapas, oliko kiva löytää niitä (suklaapatukkaa, geelejä, energiapatukkaa, pähkinöitä) jälkikäteen repun pohjalta ja todeta kantaneensa niitä lisäpainona?

Rasti

Seikkailupolkujuoksua Mikkelissä 7/2015. Yksi rasteista.

Tämä oli ensimmäinen oikea polkujuoksukokemus! Mahtavaa touhua ja ainakin näin kokemattomalta vaati paljon: energiaa paloi ja maasto oli haasteellista. Nousua riitti 700 metrin edestä. Mäkitreeni olisi jatkossa paikallaan ja muulla porukalla oli kyllä vahva polkujuoksukokemus ja mäkitreenit tehtynä, joten valitettavasti hidastin kyllä porukan tahtia. Juoksukeli oli täydellinen! Muutaman kerran ripotti vettä pari pisaraa, mutta se vain virkisti mukavasti. Hieno ja vähän erilainen kokemus tämäkin! Mikkelistä löytyy kyllä hyviä juoksupolkuja, suosittelen. 🙂 Kiitos juoksuseurasta/vetoavusta Mia, Satu ja Minna! Olette te kovia menijöitä! Ilman teitä varmaan vieläkin etsisin niitä rasteja.. Iso KIITOS järjestäjille ja toimitsijoille: mahtava juttu tällaisen järjestäminen! Lisää näitä ultraharjoituskisoja tai jos niitä on, niin lähettäkää tieto ultrajuoksu.fi kilpailukalenteriin, josta tämänkin tapahtuman huomasin.

Ja loppuun lainaus järjestäjän kisaraportista/-tuloksista:

”Antin Talli Adventure Ultra Run results: naiset 46km (nousua 700m, 14 rastia) 1) Minna Leikas, Satu Soivanen, Mia Tuoriniemi, Satu Uusivirta 6:44:52, miehet 40km (nousua 600m, 14 rastia) 1) Niko Kilpeläinen 4:17:04, miehet 60km (nousua 1000m, 29 rastia) 1) Antti Nisonen 6:47:18. Tässä kilpailussa oli siis vain voittajia, 6 lähtijää ja 6 maaliin tulijaa.”

P.s. Tänään juoksuohjelmassa oli tunnin palauttava lenkki, mutta jalat tuntuivat sen verran pökkelöiltä, joten juoksumatto tuntui optimaaliselta ankkatyyliseen vaappumiseen. Siinä sitten puolisen tuntia kevyttä hölkkää ja lopuksi vielä kevyempi puolituntinen crosstrainerin kanssa ja viimeiseksi kunnon venytykset.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s