Arkistot kuukauden mukaan: lokakuu 2015

Wihan 100 km selvitetty!

Ensimmäinen virallinen ultramatka on nyt juostu! Olen niin iloinen ja onnellinen, että selvitin 100 km! Kahden ja puolen vuoden juoksukokemuksellani olen ylpeä saavutuksestani!

Wihan kilometrit 2015 juostiin lauantaina 24.10. Tampereen Pirkkahallin ympäristössä. Matkoja oli puolimaraton, maraton, nonstop-juoksu, 50 km  ja  100 km. Yksi kierros oli  3333,33 metriä eli satasella juostiin 30 kierrosta. Siellä rikottiin myös Suomen ennätyksiä, lisää aiheesta täältä.

Aamulla startattiin seitsemän maissa kohti Tamperetta. Keliksi oli luvattu hienoa, aurinkoista syyssäätä. Varustauduin pitkähihaisella teknisellä paidalla, juoksutakilla ja kompressiotrikoilla sekä hanskoilla. Jalkaani laitoin jo parhaat päivänsä nähneet Asics Gel Nimbukset, joissa tuskin oli enää vaimennusta jäljellä, mutta tiesin, että niillä pääsisin pienimmillä vaurioilla rakkojen suhteen ja niin kävikin: saldona yksi pieni rakko varpaassa. Minulla oli yhdet isommat varalenkkarit mukana, jos jalka sattuisi turpoamaan enemmänkin. Kylmenevää iltaa ajatellen olin varannut juoksuliivin lisälämmikkeeksi. Pirkkahallille päästyämme haettiin juoksunumerot, pystytettiin huoltopöytä ja sitten mentiinkin jo lähtöalueelle, jossa startti oli klo 9.

Lähtöalueella

Lähtöalueella

Heti alkuun löytyi porukka, joka juoksi minulle sopivaa vauhtia, joten lyöttäydyin heidän seuraansa ensimmäisille kymmenille kilometreille. Seuraavan kerran törmäilläänkin sitten E24:ssa!

Kiitokset juoksuseurasta! Kuvalähde: www.facebook.com/mogulin.blogi

Kiitokset alkumatkan juoksuseurasta! Kuvalähde: http://www.facebook.com/mogulin.blogi

Huoltopiste (oma ja järjestäjän) oli aina kierroksen lopussa ja joka kierroksella söin ja join jotakin ja kävelin kaikessa rauhassa tankatessani.

40-50 km kohdalla eli kolme kierrosta meni niin, että kaikki syöminen ja juominen tuntuivat pahalta, mutta vessareissu 50 km kohdalla pelasti tilanteen. Oikeastaan ainoa, mikä upposi, oli geelit ja erityisesti sellaiset, joissa oli neste valmiina. Lisäksi napsin silloin tällöin suolatabletin. Ei ollut pelkoakaan, että suklaa tai muu makea olisi maistunut, vaikka mukaan ottamani arsenaali oli aika laaja (kaikki ei ole edes tässä kuvassa). Vatsa toimi kuitenkin kiitettävästi.

Huoltopöytäni

Huoltopöytäni

Päivällä aurinko paistoi ja vähän oli jopa liian kuumakin juostessa, mutten halunnut riisua juoksutakkiakaan, koska silloin olisi tullut jo liian kylmä. Vähän ennen kello kolmea katsoin ensimmäisen kerran kelloa ja ajattelin, että kohta on toisen maratonin startti.

60 km eteenpäin juoksin yksin ja siinä vaiheessa aloin kuuntelemaan musiikkia.

Huippukeli! Kuvälähde: Pete Jokela

Huippukeli! Kuvälähde: Pete Jokela

Missään vaiheessa ei tullut mitään ”tunteiden vuoristorataa” tai ajatuksia keskeyttämisestä. Aika tasapaksuilla fiiliksillä mentiin koko matka ja olin päättänyt, että selvitän koko matkan, jollei tule mitään ylitsepääsemätöntä estettä kuten loukkaantuminen. Lopussa suurin huolenaiheeni oli, että olin tilannut paluukyydin kymmeneksi, mutta ennusteen mukaan olisin maalissa vasta puoli yksitoista.

Vaikeimmat kilometrit olivat 80 ->, jolloin nivuset alkoivat sanomaan sopimusta irti ja vauhti hidastui merkittävästi. Koskaan aikaisemmin ei ole sattunut nivuksiin juostessa, joten sellainen kipuvaihtoehto ei tullut mieleenkään. Jossain vaiheessa en ollut varma, että pääsenkö eteenpäin nopeammin kävellen kuin hitaasti hölkäten. Viimeiset kaksi kierrosta vauhti oli sitä luokkaa, että etanakin olisi ryöminyt ohi ja olin aivan jäässä toiseksi viimeisellä kierroksella. Viimeiselle kierrokselle sain järjestäjiltä takin lainaksi ja järjestäjä tuli vastaan varmistamaan maaliin pääsyni.

Vielä kaksi kierrosta jäljellä! Kuva: Werner Franzén

Vielä kaksi kierrosta jäljellä! Kuva: Werner Franzén

Tähän suoritukseen meni 13,5 tuntia, joten ei se tuleva helmikuinen 24 tuntia tunnu mitenkään ylitsepääsemättömältä varsinkaan, kun tuossa ajassa ei vielä ehtinyt tulemaan ajatuksia keskeyttämisestä tai mitään muitakaan negatiivisia fiiliksiä. 🙂

Kotiinpäästyäni lapset auttoivat lenkkareiden irrottamisessa, kun äiti ei taipunut ja taisi ne voimatkin olla niin vähissä, että yläkerran rappuset tuntuivat ylitsepääsemättömiltä ja sohva oli kutsuvin vaihtoehto.. Rakon lisäksi saldona on juoksukellon aiheuttama mustelma ranteessa. Sormet ja ranteet turposivat matkan aikana, joten löystin kelloa, mutta se jäi liian löysäksi ja hakkasi mustelman ranteeseen.

No, ei se oma raja tullut vielä vastaan sadan kilometrin kohdalla! Hieno kokemus! Nyt pieni juoksutauko, jotta paikat paranevat.

Jaiks, lauantain ohjelmassa Wihan sata kilometriä..

Kylläpä on ollut mukavia syksyisiä juoksukelejä! Kesä ja alkusyksy ovat menneet yhdessä hujauksessa! Heijastinliivi, pipo ja hanskat on kaivettu jo esille. Pakko muistuttaa heijastimen tärkeydestä tässä yhteydessä! Ajan paljon autolla ja selvästikin heijastimet ovat vielä jemmassa kaapeissa ja henkilökohtaisesti en paljon luottaisi pelkkiin takeissa oleviin pieniin heijastimiin.

-

Sunnuntai-lenkki syksyisissä fiiliksissä!

Mutta, mutta, nyt ihan toiseen asiaan.. ..jännittää ja paljon! En ole jännittäjä-tyyppiä, mutta nyt on pakko tunnustaa, että tulevan lauantain (24.10.) Wihan kilometrien 100 km matka aiheuttaa perhosten sijaan lepakoita vatsaan. Se onkin minulle pisin juostava matka, jota on tarkoitus lähteä yrittämään. Mitään aikatavoitetta en ole asettanut vaan ensisijainen tarkoitus on selvitä maaliin ilman suurempia vaurioita. Yhtään en tiedä, että mitä odottaa muuta kuin, että haasteita tulee olemaan matkan varrella. Tässä vaiheessa ei enää auta mitkään viime hetken treenitkään vaan otan rauhallisesti loppuviikon (riittävästi lepoa) ja teen pientä energiatankkausta sekä juon normaalia enemmän. Seuraavina päivinä aion myös venytellä joka päivä. Se on valitettavasti jäänyt vähemmälle, mutta toivottavasti se edes vähän auttaisi tulevassa koitoksessa.

Lauantaiaamuna on tiedossa aikainen herätys ja suunta kohti Pirkkahallia. Se on toivoakseni pitkä päivä juoksun merkeissä. Alkuvauhdin kanssa on muistettava pitää malttia ja juostessa on huolehdittava riittävästä energiansaannista. Lisäenergiaksi on suunnitelmissa ottaa mm. geelejä, pähkinöitä, Snickersiä, energiapatukoita, vihreitä kuulia, mustikkakeittoa, jotain suolaista ja oikeastaan vähän kaikenlaista, kun en tiedä, että miten vatsa reagoi. Koskaan ei ole ollut juostessa vatsan kanssa ongelmia, mutta siihenkin pitänee varautua. Pahin pelko on kai se, että syystä tai toisesta joutuisi keskeyttämään alkumetreillä tai ihan loppumetreillä (epäonnistuminen), ja miten tunnistaa se tilanne, että milloin on järkevä keskeyttää / missä kohtaa menee se todellinen kipuraja. Toisaalta sitä myös miettii, että miten oma fysiikka kestää. Toivon vaan maaliin pääsyä ”ehjin nahoin”. Okei, rakot jossain määrin sallittakoon, muttei toivottavasti sen isompia vaurioita. Niin, ja kai se on myös varauduttava mahdollisesti irtoaviin varpaankynsiin, jolta olen toistaiseksi välttynyt. Kirjoittelen sitten lauantain jälkeen kuulumisia joko onnistumisesta tai epäonnistumisesta.

Lisätietoja Wihasta.

Tsemppiä tulevan viikonlopun juoksutapahtumiin itse kullekin!