Jaiks, lauantain ohjelmassa Wihan sata kilometriä..

Kylläpä on ollut mukavia syksyisiä juoksukelejä! Kesä ja alkusyksy ovat menneet yhdessä hujauksessa! Heijastinliivi, pipo ja hanskat on kaivettu jo esille. Pakko muistuttaa heijastimen tärkeydestä tässä yhteydessä! Ajan paljon autolla ja selvästikin heijastimet ovat vielä jemmassa kaapeissa ja henkilökohtaisesti en paljon luottaisi pelkkiin takeissa oleviin pieniin heijastimiin.

-

Sunnuntai-lenkki syksyisissä fiiliksissä!

Mutta, mutta, nyt ihan toiseen asiaan.. ..jännittää ja paljon! En ole jännittäjä-tyyppiä, mutta nyt on pakko tunnustaa, että tulevan lauantain (24.10.) Wihan kilometrien 100 km matka aiheuttaa perhosten sijaan lepakoita vatsaan. Se onkin minulle pisin juostava matka, jota on tarkoitus lähteä yrittämään. Mitään aikatavoitetta en ole asettanut vaan ensisijainen tarkoitus on selvitä maaliin ilman suurempia vaurioita. Yhtään en tiedä, että mitä odottaa muuta kuin, että haasteita tulee olemaan matkan varrella. Tässä vaiheessa ei enää auta mitkään viime hetken treenitkään vaan otan rauhallisesti loppuviikon (riittävästi lepoa) ja teen pientä energiatankkausta sekä juon normaalia enemmän. Seuraavina päivinä aion myös venytellä joka päivä. Se on valitettavasti jäänyt vähemmälle, mutta toivottavasti se edes vähän auttaisi tulevassa koitoksessa.

Lauantaiaamuna on tiedossa aikainen herätys ja suunta kohti Pirkkahallia. Se on toivoakseni pitkä päivä juoksun merkeissä. Alkuvauhdin kanssa on muistettava pitää malttia ja juostessa on huolehdittava riittävästä energiansaannista. Lisäenergiaksi on suunnitelmissa ottaa mm. geelejä, pähkinöitä, Snickersiä, energiapatukoita, vihreitä kuulia, mustikkakeittoa, jotain suolaista ja oikeastaan vähän kaikenlaista, kun en tiedä, että miten vatsa reagoi. Koskaan ei ole ollut juostessa vatsan kanssa ongelmia, mutta siihenkin pitänee varautua. Pahin pelko on kai se, että syystä tai toisesta joutuisi keskeyttämään alkumetreillä tai ihan loppumetreillä (epäonnistuminen), ja miten tunnistaa se tilanne, että milloin on järkevä keskeyttää / missä kohtaa menee se todellinen kipuraja. Toisaalta sitä myös miettii, että miten oma fysiikka kestää. Toivon vaan maaliin pääsyä ”ehjin nahoin”. Okei, rakot jossain määrin sallittakoon, muttei toivottavasti sen isompia vaurioita. Niin, ja kai se on myös varauduttava mahdollisesti irtoaviin varpaankynsiin, jolta olen toistaiseksi välttynyt. Kirjoittelen sitten lauantain jälkeen kuulumisia joko onnistumisesta tai epäonnistumisesta.

Lisätietoja Wihasta.

Tsemppiä tulevan viikonlopun juoksutapahtumiin itse kullekin!

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s