Kuulumisia

Täällä sitä ollaan viipotettu joka suuntaan, niin että blogiaktiivisuus on ollut olematonta. Viipotuksista löytyy todistusaineistoa Instagramista. Onneksi on aktiivisia kavereita, jotka jaksavat muistutella/kaivata postauksia.

Maratonin jälkeisellä viikolla kävin juoksemassa yhden ei-niin-vakavamielisen kympin, josta nyt ei oikeastaan voi sanoa muuta kuin jalat painoi tonnin eikä kulkenut sitten mitenkään, mutta hauskaa oli siitä huolimatta. Huippuseura. ❤ Sen jälkeen otin vähän kevyemmin ja pidin reilun viikon loman juhannuksen jälkeen ja siihen väliin mahtui Saimaa, Lontoo ja Pallas-Hetta-vaellus 55 km. Käytännössä olen viipottanut siis melkein yötä päivää ehtiäkseni joka paikkaan. Pallas-Hetta-vaellus oli hieno kokemus. Tein sen yksin, mutta siellä yksin hiljaisuudessa alkoi kaivata jo seuraa. Vaelluksen jälkeen olen haaveillut juoksureissusta pohjoiseen: tavarat reppuun ja menoksi. Viimeinen vaelluspäivä tosin näytti tunturin karun puolen: lähtiessäni Sioskurusta kohti Hettaa satoi. Matkan edetessä kohti tunturia tuuli yltyi ja vaatetusta oli pakko lisätä ja takin laittaminen siinä tuulessa yhdistettynä sadetakkitaisteluun taisi kestää kymmenen minuuttia. Tunturissa oli niin sumuista, etten enää nähnyt reittimerkkejä, joten eksyin polulta. Onneksi löysin takaisin polulle, mutta olin aivan märkä ja jäässä. Olisin halunnut kuvata sitä keliä, mutta sormet olivat niin jäässä, että en vaan saanut kaivettua puhelinta takin taskusta. Lopulta, kun pääsin tunturilta pois, niin juoksin kylmissäni rinkka selässä Hettaan, ensimmäiseen ravintolaan, jonka näin. Kaikki vaatteet kenkiä myöten olivat litimärkiä. Pystyn hyvin samaistumaan NUTS Pallas -tunnelmaan..

20160704_104310 20160703_075859

Suoraan Lapista palasin takaisin töihin muutaman tunnin yöunilla ja heti töihin paluuta seuraavana päivänä vieraakseni saapui vieras Dubaista ja samana iltana oli juoksuklubini lenkki kotinurkillani. Lenkin jälkeen kotonani oli grillasta ja saunomista. Vieraani osallistui myös yhteislenkille. Häneen tutustuin marras-/joulukuussa Dubain reissullani. Hän halusi osallistua myös suomalaiseen juoksukisaan, joten katsahdin lähialueiden kisat ja Hämeenlinnassa sattui olemaan Linnahölkkä 8.7., joten sinne sitten suuntasimme (tästä seuraava postaus). Paikallinen juoksukulttuuri tuli ainakin tutuksi. Sen jälkeinen viikonloppu kierreltiin mm. Helsingissä nähtävyyksiä katsomassa. Viime viikonloppuna (16.7.) oli Mommilanjärven soutelut, jossa sekä juoksin että ex tempore kävin soutamassa kirkkoveneellä (tästäkin tulee vielä postaus). Vielä ensi viikko pitäisi pusertaa töissä (heinäkuu ja töitä riittää enemmän kuin ehtii tekemään!) ja sitten loma. Juoksutreenit ovat sujuneet loistavasti ja kympin enkkakin on juostu Hämeenlinnassa. Olen myös ilmoittanut itseni Masokistin Unelman (100 km) jonotuslistalle. Juoksu olisi 6.8. ja kovasti odottelen ilmoitusta, että paikka vapautuisi sinne.

Okei, saanhan anteeksi blogihiljaisuuteni..?

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s