Ensimmäinen triathlon: Hollolan maastotriathlon

Annoinko Samille ”vapaan valtakirjan” ilmoittaa minut ”minne tahansa?” Kyllä, ja mistähän löysin itseni? No, Hollolan maastotriathlonista keskiviikkona 28.6. klo 18.30. Matka: uinti 300 m, pyöräily 10 km ja juoksu 3 km.

Sami tuli hakemaan minua töiden jälkeen kotoa. Pyörä kyytiin ja menoksi. Päivä oli aurinkoinen. Olin kyykännyt ja kontannut terassin kaideprojektin parissa koko päivän ja ensimmäinen tauko tapahtui istuessani autoon. Samia jännitti, mutta omat ajatukset olivat vielä kesken jääneessä projektissa ja voipuneessa olotilassa. Valmistautuminen oli .. ..vai oliko sitä ollenkaan? En ollut ehtinyt testaamaan pyörän renkaiden ilmanpaineita, satulan nostin silmämääräisesti oikealle korkeudelle ja ketjutkin jäivät rasvaamatta.

Hollolaan saavuttiin ajoissa ja haettiin numerolaput sekä vietiin varusteet paikoilleen. Sen jälkeen katsottiin pidemmän matkan lähtö, uinti. Seuraavana hetkenä tajusin, että kohtahan siellä pitäisi itsekin olla, ja kaikille oli märkkärit. Omat (käyttämättömät) märkkärit jätettiin autoon, kun ajateltiin, että pärjätään hyvin ilmankin. Opetus1: Jälkikäteen ajateltuna märkkäri olisi kuitenkin kannattanut pukea. Uinti on heikoin lenkkini: kesäkuun alussa käytiin vapaauinnin tekniikkakurssi ja sen jälkeen piti käydä avovesiuintikurssi, mutta se ei sopinutkaan aikatauluihin. Oma avovesiuintikokemukseni on tasan se, että saunan lauteilta laiturille ja uimaan 10 metriä. Sanottakoon myös, että uimalassa 30 asteinen vesi on minusta kylmää.. Lähdössä vesi tuntui tosi kylmältä, vaikka järjestäjien mukaan se oli 22-asteista. Tiesin, että varmasti selviän 300 metristä jollain etäisesti uintia muistuttavalla tavalla. No, niinhän siinä kävi: ensimmäiset 50 metriä vapaauinnin kaltaista räpiköintiä ja loput rintauinnilla. Uidessa ei pelottanut, koska tiesin matkan olevan lyhyt ja oman uimataidon olevan riittävä, vaikken ole uintia harrastanut kuin satunnaisesti lasten kanssa uimalareissuilla.

Samin kanssa siirryttiin samaa matkaa vaihtoalueelle hakemaan pyörät ja varusteet. Totesin, että kylläpä uinti tuntui jaloissa. Minulla oli pyöränä fatbike, jolla tiesin jääväni nopeiden  maastopyörien jalkoihin, mutta en antanut sen haitata vaan poljin omaa tahtiani. 116 kisaajan joukosta bongasin yhteensä kolme fatbikea. Fätilläkin pääsee kovaa.. ..alamäessä: max nopeus oli 42,2 km/h, Jyrkissä ylämäissä takarengas alkaa sutimaan, jolloin pääsee kävelyttämään pyörää. Näitä matkalle osui kolme. Tulihan käytyä pyörällä Etelä-Suomen korkeimmalla kohdalla, Tiirismaalla. Opetus2: jos haluat pysyä muiden vauhdissa hiekkaisella latupohjalla, käytä maastopyörää.

Sitten saavuin taas vaihtoalueelle. Jätin pyörän ja vaihdoin lenkkarit jalkaan ja menoksi taas. Vaihtoalueelta päästyäni tajusin, että taisi jäädä jotain ylimääräistä päähän.. 😀 😀 Kypärä. Heitin sen tien sivuun. Ennen lähtöä Samin kanssa vitsailtiin, että kumpi lähtee pyöräilemään uimalakki päässä ja kumpi juoksemaan kypärä päässä. Valitsin sitten jälkimmäisen. Jalat olivat hapoilla ylämäistä ja niillä tuntui oudolta ottaa juoksuaskeleita heti pyöräilyn perään. Muutama sata metriä lähdöstä totesin, että ehkä se kypärä olisikin ollut hyvä lisävaruste: kuperkeikka. Juostessani potkaisin vahingossa juurakkoon kuten joskus normilenkeilläkin, mutta nyt kompastuin. Yritin korjata horjahdusta, mutta en hallinnut itseäni mitenkään. Jännä tunne, kun lihakset eivät tottele käskyä vaan antavat periksi ja tapahtuu kaatuminen. Löin säären joko kiveen tai juureen. Hetken mietin, että kävelenkö loppumatkan, mutta totesin, että juosten pääsen nopeammin hoidatuttamaan itseäni ensiapuun. Illalla pelkäsin, että NUTS Pallas voi pahimmillaan jäädä väliin, kun konkkasin ja sääriluu oli kosketusarka (Samin kehotuksesta kävin seuraavana päivänä näyttämässä jalkaani, mutta kyllä tällä räpylällä vielä juostaan Pallaksella). Opetus3: vaikka juoksee ja pyöräilee, niin yhdistelmätreeni on avainsana.

Siinä se elämäni eka triathlon oli, vähän alle tunti sitä riemua! Hollolan maastotriathlon oli hyvin järjestetty matalan kynnyksen tapahtuma, jossa riittää haastetta myös konkareillekin. Hienot fiilikset jäivät! Tästä on hyvä aloittaa treenit kohti Lahden Ironman 70.3. tapahtumaa! Ironman tulee olemaan ”once in a lifetime” -juttu ja juokseminen on edelleen ”se mun juttuni”. Lahti on myös hyvä tekosyy opetella uimaan. Opetus4: opettele uimaan. Avovesiuinti on eri asia kuin uinti altaassa.

Homma paketissa ja nokka kohti kotia!

 

 

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s