NUTS Pallas 134k 14.-15.7.2017

Toukokuun lopun Karhunkierroksen 160k DNF 140 kilometrin kohdalla jäi harmittamaan, mutta fiilikset NUTS Pallaksen 134k läpäisemisestä tuntuivat täysin mahdolliselta. Näiden välillä oli vain seitsemän viikkoa ja palautuminen otettiin varman päälle. Muutama täsmätreeni tuli tehtyä, mutta muuten lenkit olivat kevyttä ”höntsää”.

Team Satu ja Sami lähtivät ajelemaan pohjoista ja NUTS Pallasta kohti edeltävänä sunnuntaina. Matkalla poikkesimme Tahkolla, Saariselällä ja Levillä. Levillä meitä odotti NUTS Pallas fiilistelyä Kirsin ja hänen ystävänsä kanssa. Kirsiin tutustuimme Suomen Ladun polkujuoksuohjaajakurssilla, jossa hän kutsui meidät spontaanisti kylään Leville ja hetken mietittyämme olimme intopiukeina jo sopimassa kyläilyä. Kiitos Kirsi!

NUTS Pallas ei oikeastaan jännittänyt juuri yhtään ja juoksemaan oltiin vain menossa ihan kuin minne muualle tahansa. Automatkalla Sami jutteli puhelimessa, että ”majoituksemme on Hetassa, josta lähdemme bussilla Ylläkseltä”. Sana ”bussi” särähti korvaani: olin unohtanut hommata bussilipun ja varmasti lukenut puolihuolimattomasti saamani NUTSin meilit. Ostin NUTS Pallaksen osallistumisen NUTS Köykkyristä ja bussilippu olisi pitänyt ostaa erikseen, mutta olin autuaasti unohtanut koko asian. Onneksi Jokke myi minulle sellaisen supernopeasti, ettei ehtinyt vielä paniikki iskemään!

Ultramatkan valmistelut tehtiin aamulla Levillä Kirsin luona ja siihen ei liittynyt enää samanlaista säätämistä kuin Karhunkierroksella, kun mentiin suht samoilla säädöillä (lue: varusteilla ja energioilla). Nyt päädyimme käyttämään vain yksiä kenkiä, Salomon Sense Ultria. Muistan varmasti ikuisesti, kun teippasimme rakkoalttiita kohtia jaloista ja Sami laittoi kantapäähän teipit, johon totesin, ettei mulla ole koskaan ollut rakkoja kantapäissä. Virhe, virhe, virhe. Karhunkierroksella ei ollut rakkoja ollenkaan, mutta tällä kertaa niitä siunattiin ties kuinka monella teippauksista huolimatta. Taas sitä oppi uutta, ettei olettamuksia voi tehdä vaan kaikki on mahdollista. Samoin hiertymät: ikinä en ole kärsinyt niistä, mutta tällä kertaa jouduin käymään Samin Linola-tuubilla useaan otteeseen. Jos yksin olisin ollut liikkeellä, niin ”en mä ikinä ole tarvinnut” -rasvat olisivat jääneet kotiin.

Perjantaina klo 14.25 hyppäsimme Hetasta bussiin kohti Yllästä. Bussimatka sujui mukavasti ja siinä jutusteltiin kanssajuoksijoiden kanssa sekä syötiin viimeiset eväät. Lähdöstä haimme tarvittavat numerolaput yms. ja veimme dropbagit paikoilleen. Minä sain gps:n, mutta Sami ei. Klo 18 starttasimme kohti Ylläksen huippua. Seikkailu oli alkanut!

Kilometri kilometriltä etenimme suunnitelmien mukaan: ylämäet kävellen ja puolen tunnin välein energiaa. Joka toinen puoli tuntia geeli, ja joka toinen muuta naposteltavaa. Huolloissa nautimme huoltopöydän antimista ja täytimme vesipulloja mukaamme. Rauhalan jälkeen alkoi tulemaan selkiä vastaan ja aika moni oli oksennellut, mutta meillä Rauhala-Pallas väli sujui kivasti. Tähän asti olimme edenneet Samin kanssa pääosin kahdestaan. Otimme huonovointisen heimolaisen, Kaijan peesiimme ja hidastimme tahtia, jotta joukko pysyy koossa. Muutama kilometri ennen Pallaksen huoltoa pidimme pisutauon, joka päätyi siihen, että minä ja Sami seisomme suu auki toisiamme tuijottamassa: joku vetäisi housut jalkaan ja lähti raketin lailla liikkeelle sanomatta sanaakaan. Reissun hämmentävin tilanne. Matka jatkui kahdestaan.

Ennen Pallaksen huoltoa puhuimme Samin kanssa, että siellä maistuisi puuro, mutta jostain syystä tilasin pizzan. No, onhan siinä samaa se ensimmäinen p-kirjain.. Mikä lienee aivopieru. Pallaksen huollossa taisi vierähtää puolituntinen. Edistystä: Karhunkierroksella siihen meni tunti! Siitä sitten kohti Pallaksen valloitusta!  Matkalla Pallaksen huipulle oli sumua ja reittimerkkien kanssa sai olla tarkkana. Yksi onneton oli jo ehtinyt eksymään reitiltä, mutta oli onneksi löytänyt takaisin.

Pallakselta taapersimme hissukseen eteenpäin. Välillä satoi vettä ja välillä ei. Rihmakurun kohdalla Sami piti huussitauon. Odotellessa itsellä tuli heikoin hetki ja ärsytti, kun tuntui, että vaikka kuinka yritimme reippaasti edetä, niin matka ei edennyt kuin matelemalla. Siinä kohtaa siskokset ohittivat meidät. Matkamme jatkui hitaanoloisesti, mutta jotenkin onnistuimme saavuttamaan reippaasti askeltavat supersiskokset. Sitten alkoi 55k-juoksijoita ohittamaan meitä. Reitin varrella oli vanha työkaverini Jan tsemppaamassa meitä ja hän jäi meidän kävelyseuraksi Hannukuruun asti. Siistiä! Siskosten kanssa matka jatkui välillä samaa matkaa ja välillä eri matkaa, kunnes Hannukurun huollossa tiemme erkanivat. Jossakin kohtaa ennen Hannukurua Jukka liittyi joukkoomme. Samin kanssa välillä yritimme juosta, mutta Jukan reipas kävelyaskel sai meidät aina kiinni. Tässä vaiheessa juoksuyritykset koskivat enää pitkospuita. Ja sitten alkoi matka kohti Pyhäkeron huippua: loputtoman pitkän oloinen pätkä, jota 55k juoksijat etenivät niin tuorein askelein ja kevyen näköisesti samalla kun itseä harmitti etanavaihde. Fiilistä nosti kuitenkin se, että pirtsakoita 55k juoksijoita jäi juttelemaan ja tsemppaamaan meitä. Odotin Pyhäkeron huoltoa kuin kuuta nousevaa: siitä olisi maaliin enää vain 13 kilsaa! Pieni rutistus ja se olisi siinä! No, ei ollut pieni rutistus. Rakot jaloissa tuntuivat joka askeleella. Ensin loputonta hiekkatietä jokunen kilometri ja sitten päättymätöntä asfalttia 5 kilometriä, mutta me selvitettiin sekin yhdessä Samin kanssa! Päästiin maaliin ajassa 27:52:08! Maalissa meitä odotti Mikko onnittelemassa. Maalialueelta suoriuduttiin sopalle ja kuin taivaan lahjana Ali haki meille keitot, jotta kenkiä ei tarvinnut riisua pois, ja samoin dropbagit. Siinä vaihdettiin tuttujen kanssa kuulumisia, ja väsyneinä, mutta onnellisina käveltiin läheiseen Jussan Tupaan. We did it!

Jos vertaan Karhunkierroksella menemäämme 140 kilsaa Pallaksen 134 kilsaan, niin Karhunkierros tuntui ”piece of cake” DNF:stä huolimatta. Niin, ja kuulemma en ole ikinä kiroillut niin paljon kuin loppureissusta. Kuka? Minäkö kiroillut..? O:) Vatsa toimi kaikin puolin ok ja energiakin imeytyi hyvin. Matkan isoin ongelma oli rakot ja kipeät jalkapohjat. Sukat ja kengät kastuivat vähän väliä, joten rakot eivät olleet mikään ihme.

Kiitokset järjestäjille ja kaikille mukana olleille sekä ihanille tsemppareille matkan varrella!

Samin blogi löytyy täältä.

maalipusu nuts pallas

Maalipusu! Kuva: ONEVISION.fi

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s