Juoksuvaellus Portugalissa: Fishermen’s Trail – Rota Vicentina

Pimeää, harmaata, kylmää, märkää… …aurinkoa!

Varasin lyhyellä varoitusajalla lennot itselleni Portugalin Faroon, jossa olisi suurempi todennäköisyys nähdä aurinko kuin Suomessa. Juoksuvaellussuunnitelmani syntyi silmänräpäyksessä: lennon varaamisen jälkeen googlettelin Portugalin vaellusreittejä. Huomasin, että Lissabonista pääsee suht kivuttomasti bussilla Porto Covoon, josta alkaa 76 kilometriä pitkä Fishermen’s Trail -vaellusreitti rannikkoa pitkin Odeceixeen. Rota Vicentina -reitiltä löytyy myös ”the Historical way”, joka on 229 kilometriä pitkä. Pituutta koko polkuverkostolla on 445 kilometriä.

Lissabonissa minulla oli 45 minuutin vaihdolla välilasku, joten jos jäisin jo Lissabonissa pois, niin ei tarvitsisi miettiä ehtimistä jatkolennolle. Matkapäiviä oli neljä, joista kaksi käyttäisin juoksemiseen, joten reitin pituus olisi hyvä ultratreeni. Nyt oli low season ja vuodenvaihde, joten ei ruuhkaa poluilla. Perfect!

Lisäksi löysin matkatavaroilleni kuljetuspalvelun: Vicentina Transfers. Matkatavaroiden kuljetus maksoi Porto Covo – Almograve (36 km) ja Almograve  – Odeceixe (40 km) yhteensä 45 euroa. Homma toimi hyvin: laukkuni kulki paikasta toiseen sovitunmukaisesti ja voi sitä onnea ja autuutta, kun ei tarvinnut koko omaisuutta kantaa juosten juoksuliivissä vaan vain kaikki tarpeellinen.

Fishermen’s Trail:

Alkupiste: Porto Covo
Loppupiste: Odeceixe
Matka: 76 km
Nousumetrit: 1176
Laskumetrit: 1182

 

30.12.2019 Matkapäivä 1: Helsinki – Lissabon – Porto Covo

Lensin aamulennolla Lissaboniin, jossa kiertelin päivän. Illemmalla hyppäsin Rede Expresson bussiin, joka vei suoraan Porto Covoon. Matka-aika bussilla oli noin kaksi tuntia. Päivä oli sen verran aktiivinen Lissabonissa, että olin ehtinyt vain lennosta syömään sämpylää tms. Illalla Porto Covoon päästyäni kysyin majapaikastani ravintolaa. Paikka, jota minulle suositeltiin, olikin kiinni niin kuin kaikki muutkin ravintolat: ”Closed for holidays”. Löysin kahvilan, jossa näin, että olisi hampurilaisia tms. tarjolla. Innostuin. Keittiö kiinni. Juuri ennen sulkemista sain tilattua kanasalaatin. Jep, sillähän sitä jaksaa seuraavana päivänä juosta 36 kilsaa. 😀 Ajattelinkin, että tällaiseen voi joutua varautumaan johtuen matka-ajankohdastani, joten otin varmuuden vuoksi pari nuudelipakettia ja pikapuuroa mukaan, ettei totaalinen nälkäkuolema iske.

31.12.2019 Matkapäivä 2: Porto Covo – Vila Nova De Milfontes – Almograve 36 km

Herätys kuin kylmästä kellarista: kylmää ja kosteaa. Lämpöpatteri olisi ollut hyvä lisävaruste. Pikapuuroa nassuun, juoksuliivi selkään ja startti kahdeksan maissa aamulla. Aurinko oli juuri noussut. Aamulla oli koleaa ja ensimmäiset puoli tuntia sormet olivat jäässä, mutta aurinko alkoi lämmittämään nopeasti. Tiesin, että ensimmäisen päivän reitti on varsin hiekkaisa ja hidas, mutta maisemat olivat kaiken sen vaivan arvoisia! Reitti kulki pitkälti rannikkoa mukaillen, mutta välillä poikettiin lehmien laitumille, jossa sai/joutui kirmaamaan lehmien joukossa. Siinä vaiheessa, kun tunsin x-määrän tuijottavia silmäpareja, niin muutin juoksun kävelyksi, kun en isommin halunnut tehdä tuttavuutta karjan kanssa.

Välillä kävi jopa mielessä, että ehdinkö ennen pimeää perille Almograveen (otsalamppu oli mukana). Paikoin hiekkaa oli nilkkoihin asti ja suosiolla kävelin haastavimpia osuuksia. No, ehkä joku voi kuvitella, että millaista juoksu voi olla hiekkadyyneillä ja hiekkaisilla rannoilla, kun uppoat siihen silkinhienoon hiekkaan. Voitte myös kuvitella, että hiekkaa löytyi myös muualtakin kuin poluilta kuten kengistä. Juoksusää oli mitä loistavin: noin 17 astetta lämmintä ja kaipaamaani auringonpaistetta!

Reitti oli hyvin merkitty, mutta varmuuden vuoksi latasin Suunto 9 -kellooni GPX-jäljet, mikä helpotti huomattavasti epävarmoissa kohdissa. Tosin, jos rannikko pysyi oikealla puolella, niin ei isompaa eksymisen vaaraa olisi edes ollut. GPX-jäljet – ne antavat ihan uusia ulottuvuuksia juoksemiseen ja ovat minun lemppareita uusissa paikoissa!

Reitin puolivälissä oli kylä nimeltä Vila Nova De Milfontes, jonne päätin pysähtyä lounaalle. Pysähdyin yhden ravintolan kohdalla kysyäkseni ruokaa, mutta keittiö aukesikin vasta klo 12, joten pysähdyin kahvilaan sitten aamupalalle ja vesipullojen täyttöön (hanavesi oli juotavaa, mutta kloorinmaku oli vahva). No, kohta toka päivä ilman kunnon ruokaa. Ehkä illalla sitten saisi jotain muuta kuin repussa odottavaa nuudelia: uudenvuodenaattona ruokaravintolan aukiolo pikkukylissä saattoi olla kyseenalaista.

Matka jatkui suunnitellun mukaisesti kohti Almogravea. Ensimmäiset kohokohdat majoitukseen päästyäni: huoneistoni isäntä kertoi, että avoimia ravintoloita löytyy ja huoneessa oli patteri! Kävin katsomassa auringonlaskun ja sen jälkeen syömään. Kukaan ei puhunut paikallisessa ravintolassa englantia, mutta sain ruokaa,  mikä oli pääasia! Uudenvuodenaatto, mitähän sitä tekisi? Menin hyvissä ajoin nukkumaan, jotta jaksaisi herätä ajoissa seuraavaan päivään.

1.1.2020 Matkapäivä 3: Almograve – Zambujeira Do Mar – Odeceixe 40 km

Uusi vuosi, uudet kujeet. Tosin samat aamukuviot kuin edellisenä aamunakin. Samanlainen juoksukelikin tiedossa kuin edellisenä päivänä.

Tällekin reitille siunaantui edelleenkin hiekkaisia osuuksia, vähän asfalttia ja enemmän ylös alas kipuamista. Välietapiksi sopi hyvin Zambujeira Do Mar. Löysin yhden avoimen kahvila-ravintolan. Jonotin tiskillä saadakseni syötävää terassille, mutta vuoroni tultua minulle todettiin, että ruoka pitää terassille tilata ulkoa tarjoilijalta, kun he myyvät vain sisälle. Menin ulos odottamaan ja heilutin tarjoilijalle, joka saapui luokseni vain sanoakseen, ettei puhu englantia ja poistui. Siinä vaiheessa puoli tuntia odottaneena käpy paloi ja lähdin etsimään kauppaa. Yksi löytyi ja päivän lounas koostui banaanista, juotavasta jugurtista, keksistä ja cokiksesta. Ei lounasta tänäänkään. Onneksi kuitenkin juoksuliivistä löytyi riittävästi energiaa ja juotavaa, vaikka kaikki ravintolat tai kaupat olisivat olleet kiinni, mutta ei geelejä mielellään lounaaksi vedä.

Loppumatkasta pysähdyin istumaan aurinkoon kallionkielekkeelle: en halunnut päivän vielä päättyvän! Aurinko paistoi hyvin lämmittäen ja juuri tätä olin kaivannut: aurinkoa!

Odeceixeen saavuin suuunnitelmien mukaisesti. Siellä minua odotti oma huone Bed & Breakfest majoituksessa ja lämpöpatteri. Paikan oma ravintola oli auki, mutta bongasin sushiravintolan, buffetin, jossa kävi pankkikortti. Buffet oli mielenkiintoinen: tilasit buffet-listalta mitä halusit ja se valmistettiin sinulle. Ideana oli välttää turhaa ruokahävikkiä. Tilaat, mitä syöt. Lissabonin jälkeen ensimmäinen paikka, jossa kävi pankkikortti. Vedin sushiöverit ja missatut lounaat varmaan kaikki samalla kertaa. Seuraavaksi suunnittelemaan seuraavaa päivää Farossa. Olin ostanut bussilipun Odeceixe-Lagos (noin 50 km), koska busseja ei suoraan kulke Odeceixestä Faroon. Tarkemmin lippua tarkasteltuani klo 7.30 perässä luki p.m. Muuten hyvä, mutta se ei ollutkaan aamubussi ja lentoni suunniteltu lähtöaika Farosta oli 16.40. Sitten alkoi selvitys, että miten maaseudulta pääsee ihmisten ilmoille. Taksi? Öö, kallista ja taksiyhtiön Facebook-sivun viimeinen postaus oli vuodelta 2017. Paikallisbussi? Ehkä joo, sivuilla mainittiin vuoden 2018 poikkeusaikatauluista, mutta lupaavalta näytti, että ainakin joskus bussi on kulkenut klo 6.30. Jos kävisin kysymästä respasta: ovet kiinni tai soittaisin? Olisi kiva, jos joku vastaisi puheluuni… Illalla kävin hakemassa aamiaispackin kuviteltua aamulähtöä ajatellen ja onnekseni törmäsin siellä vastaanottovirkailijaan, joka vahvisti, että bussi kulkee! Jes, pääsisin täältä vielä kotiin! Bussipysäkki oli noin minuutin kävelymatkan päässä majapaikasta (majoituspaikka oli varattu bussipysäkin läheisen sijainnin perusteella).

2.1.2020 4. matkapäivä: Odeceixe – Lagos – Faro – Lissabon – Helsinki

Heräsin aamulla ajoissa, jotta ehtisin klo 6.30 bussiin. Jännitti, että mahtaakohan se oikeasti sieltä tulla. Helpotus oli iso bussiin astuessani. Seuraavaksi sujuva paikallisbussinvaihto Lagosissa. Junallakin olisi päässyt Lagosista ja vähän nopeammin, mutta valitsin bussin, koska se lähti samasta paikasta, johon oma bussini saapui ja odotusaika oli alle puoli tuntia. Menomatka Faroon (noin 91 km) meni pääosin nukkuessa. Havahduin, kun bussi saapui bussiasemalle. Siitä sitten Faro haltuun. Suht pian totesin, että nyt on Faro nähty. Uber alle ja Decathloniin ostoksille. Sieltä pääsikin sujuvasti kävellen viereiseen isoon kauppakeskukseen. Sitten alkoi tulemaan Faro-Lissabon lennon delay-viestejä: mikäpä minulla ostoksilla ollessa ja Lissabonissa olisi ollut muutenkin neljän tunnin vaihtoaika. Lopulta Lissabonissa neljän tunnin vaihtoajan sijaan sai käytännössä melkein juosta koneesta toiseen.

Ajatuksia reissusta

Välillä on hyvä viettää aikaa myös yksin, päästää irti rutiineistä, nollata itsensä ja nauttia asioista/tekemisistä, joilla on merkitystä. Reissu oli onnistunut ja sain unohtumattomia kokemuksia!  Tämä Fergus Scholen kirjoituksesta löytyvä lausahdus tiivistää kaiken:

”It’s liberating, being in a foreing land on trail you don’t know, but your mind is free to take in this magical scenary, to enjoy the peace and space.”

Hyödyllisiä linkkejä:

Stingy Nomads: Matkablogi
Rota Vicentina: Sivulta löytyy mm. GPX-jäljet.
Rota Vicentina Guide | Trail Running on Portugal’s Deserted Coastal Paths: Fergus Scholen kertomus reitiltä

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s