Aihearkisto: Yleinen

TUT 68 km Puolassa 29.2.2020

Tulevan kesän UTTF-kisoja ajatellen pohjalle halusin jonkin lyhyemmän ultrakisan. TGC (65k) ajankohta ei sopinut minulle, joten korvaavaksi kisaksi valikoitui kustannustehokas ja juostavissa oleva TUT68 Gdanskissa, Puolassa. Nousumetrejä matkalla oli 1500. Kyseessä oli kolmen Itra-pisteen kisa. Lisätietoja: http://tutrail.pl/ Saavutus sekin, että Google ja Facebook kääntäjän avulla selvitin tieni lähtöviivalle. Olennaisin tieto toki löytyi sivuilta englanniksi, mm. lähtöpäivä ja aika, matka, nousumetrit ja aikaraja. Reissuun lähdin yksin, kun Sami oli lähdössä TGC:lle.

Tammi-helmikuu meni enemmän tai vähemmän jotain sitkeää virustautia / yskää potiessa ja treenaaminen oli enemmän satunnaista rämpimistä kuin säännöllistä liikuntaa. Vieläkin oli yskän rippeet jäljellä. Juuri ennen h-hetkeä iski bonuksena vatsatauti ja torstaina hain maitohappobakteereita, kun lauantaina olisi jo kisa. Lauantaina vaihtoehdot olivat vähissä: joko tulppaan suoleni hiilitableteilla tai vietän suurimman osan ajasta metsässä housut kintuissa. Minulla ei ollut aavistustakaan lähtöviivalla ollessani, että miten käy: juoksenko kilometrin, kymmenen vai pääsenkö maaliin asti. Juoksu alkoi jyrkkään ylämäkeen ja ajattelin mäkeä ylös kävellessäni, että johan jo puhalluttaa, mutta sitten alkoi kroppa lämmetä ja mäen jälkeen juoksu sujua. Ekan huollon 23 kilometrin kohdalla saavutin helposti. Huollon jälkeen kesti hetken aikaa saada juoksu taas kulkemaan, mutta löytyihän se vaihde sieltä. Ennen tokaa huoltoa katselin tyhjenevää juomapulloani, että kohta voi noutaja tulla, jos nesteet loppuvat, joten siinä meni vähän juominen säännöstelyyn. Tokaan huoltoon selvittyäni (46 kilometrin kohdalla) söin ja join kunnolla ja matka jatkui uusin voimin. Seuraava etappi oli huolto 58 kilometrin kohdalla ja sieltä päästyäni ajattelin, että enää kymmenen kilsaa maaliin.

Huolloissa tarjoiltiin mm. urheilujuomaa, vettä, cokista, rusinoita, suolakurkkua, appelsiinisiivuja, banaania, suklaata, suolakeksejä, vaaleaa leipää (pateepäällysteellä?), pullaa. Keskimmäisellä huoltopisteellä oli jokin pullo, joka taisi olla likööriä. Viimeisellä huoltopisteellä oli tarjolla keittoa, jonka skippasin, kun olisi pitänyt nousta rinteeseen sitä hakemaan. Huomasin myös, että monet täyttivät pullonsa huoltopisteellä cokiksella.

Pääasiallinen energianlähteeni oli geeli puolentunnin välein. Se toimii minulla. Käytössä oli laatikonpohjan viimeiset High5 mangogeelit. Ne olivat jopa ihan hyvänmakuisia, jos geeleistä niin voi sanoa.

Sää oli kolea: startti klo 7 ja yöllä oli ollut pakkasta, päivällä satunnaisesti aurinko vilahteli ja jossain vaiheessa myös ripotteli vähän vettä.

Mielessäni, ennen vatsatautia, olin asettanut tavoitteeksi juosta 68 kilometriä alle yhdeksän tunnin, joka vaihtui vatsataudin aikana tavoitteeseen ”maaliin pääsy olisi ihan jees”. Juoksu kulki yllätyksekseni hyvin, hiilitabletit toimivat ja asetin kesken juoksun uudet tavoitteet: alle 8 h. Lopulta maali häämötti ajassa 7:52’41. Ulosmittasin itsestäni kaiken mitä irtosi. Sijoitus naisten sarjassa oli 9/61. Ei voi olla kuin tyytyväinen! P.s. Hiilitabletit toimivat maaliin asti + 2 min, joten maalialueen välittömään läheisyyteen olisin kaivannut vessan…

Maalialueella oli teltta, jossa tarjoiltiin mm. keittoa, suklaata, leipiä, olutta, cokista, pullaa tms. Lisäksi nuotiolla oli mahdollista paistaa makkaraa. Minulla oli kylmä ja halusin nopeasti päästä lämpimään, joten otin pikaisesti keittoa ja lämmintä mehua, mutta jälkimmäinen oli hehkuviiniä. Sen jälkeen hyppäsin ratikkaan kohteenani huoneistoni kylpyamme.

Kisa juostiin Tri-Cityn puistossa (TriCity = Sopot, Gdynia, Gdansk). Lentokoneen laskeutuessa Gdanskiin, kumpuileva vihreä alue erottui hyvin lentokoneesta rantaviivan läheisyydestä. Vinkkinä, että sinne pääsee julkisilla helposti ja nopeasti Gdanskin keskustasta, jos polkujuoksujalkaa alkaa vipattaa ja uudet maisemat kiinnostavat. Myös pyöräilijoille oli reittejä. Kisan GPX-jäljet löytyvät TUT-sivuilta. Baana oli helppoa: merkittyjä ulkoilureittejä, polkua ja joitakin siirtymiä asfalttia pitkin sekä satunnaisia kurapätkiä. Teknisyydestä ei tietoakaan. Ylämäet olivat joko loivaa juostavaa ylämäkeä, mäkeä kiertävää ”serpentiiniä” tai suoraa kipuamista ylös. Matkavaihtoehtoja olivat 10k, 21k, 42k ja 68k. Tykkäsin puistoalueesta ja varmasti menen sinne toistekin! Tapahtuma ja järjestelyt olivat onnistuneet, suosittelen!

Pakolliset varusteet:

  • otsalamppu
  • sadetakki
  • 500 ml juotavaa
  • avaruushuopa
  • henkilötodistus
  • (oma muki)
  • (energiat piti merkata omalla juoksunumerolla)

Matkakulut (yksin matkustettaessa):

  • Finnairin lennot Helsingistä noin 92 EUR
  • (lentokenttä)bussi (210) 2 x 3,80 PLN = 1,76 EUR
  • majoitus kolmelta yöltä (2 yötä huoneistossa, 1 yö hostellissa omassa huoneessa): 95 EUR
  • juna juoksun lähtöpaikalle: Gdansk päärautatieasema – Gdynia rautatieasema 4 PLN = 0,92 EUR
  • ratikka maalista keskustaan 3 PLN = 0,69 EUR
  • TUT68 osallistumismaksu 43 EUR sis. Buff-huivin (hintaporras nousi ilmoittautumisten mukaan)

 

Juoksuvaellus Portugalissa: Fishermen’s Trail – Rota Vicentina

Pimeää, harmaata, kylmää, märkää… …aurinkoa!

Varasin lyhyellä varoitusajalla lennot itselleni Portugalin Faroon, jossa olisi suurempi todennäköisyys nähdä aurinko kuin Suomessa. Juoksuvaellussuunnitelmani syntyi silmänräpäyksessä: lennon varaamisen jälkeen googlettelin Portugalin vaellusreittejä. Huomasin, että Lissabonista pääsee suht kivuttomasti bussilla Porto Covoon, josta alkaa 76 kilometriä pitkä Fishermen’s Trail -vaellusreitti rannikkoa pitkin Odeceixeen. Rota Vicentina -reitiltä löytyy myös ”the Historical way”, joka on 229 kilometriä pitkä. Pituutta koko polkuverkostolla on 445 kilometriä.

Lissabonissa minulla oli 45 minuutin vaihdolla välilasku, joten jos jäisin jo Lissabonissa pois, niin ei tarvitsisi miettiä ehtimistä jatkolennolle. Matkapäiviä oli neljä, joista kaksi käyttäisin juoksemiseen, joten reitin pituus olisi hyvä ultratreeni. Nyt oli low season ja vuodenvaihde, joten ei ruuhkaa poluilla. Perfect!

Lisäksi löysin matkatavaroilleni kuljetuspalvelun: Vicentina Transfers. Matkatavaroiden kuljetus maksoi Porto Covo – Almograve (36 km) ja Almograve  – Odeceixe (40 km) yhteensä 45 euroa. Homma toimi hyvin: laukkuni kulki paikasta toiseen sovitunmukaisesti ja voi sitä onnea ja autuutta, kun ei tarvinnut koko omaisuutta kantaa juosten juoksuliivissä vaan vain kaikki tarpeellinen.

Fishermen’s Trail:

Alkupiste: Porto Covo
Loppupiste: Odeceixe
Matka: 76 km
Nousumetrit: 1176
Laskumetrit: 1182

 

30.12.2019 Matkapäivä 1: Helsinki – Lissabon – Porto Covo

Lensin aamulennolla Lissaboniin, jossa kiertelin päivän. Illemmalla hyppäsin Rede Expresson bussiin, joka vei suoraan Porto Covoon. Matka-aika bussilla oli noin kaksi tuntia. Päivä oli sen verran aktiivinen Lissabonissa, että olin ehtinyt vain lennosta syömään sämpylää tms. Illalla Porto Covoon päästyäni kysyin majapaikastani ravintolaa. Paikka, jota minulle suositeltiin, olikin kiinni niin kuin kaikki muutkin ravintolat: ”Closed for holidays”. Löysin kahvilan, jossa näin, että olisi hampurilaisia tms. tarjolla. Innostuin. Keittiö kiinni. Juuri ennen sulkemista sain tilattua kanasalaatin. Jep, sillähän sitä jaksaa seuraavana päivänä juosta 36 kilsaa. 😀 Ajattelinkin, että tällaiseen voi joutua varautumaan johtuen matka-ajankohdastani, joten otin varmuuden vuoksi pari nuudelipakettia ja pikapuuroa mukaan, ettei totaalinen nälkäkuolema iske.

31.12.2019 Matkapäivä 2: Porto Covo – Vila Nova De Milfontes – Almograve 36 km

Herätys kuin kylmästä kellarista: kylmää ja kosteaa. Lämpöpatteri olisi ollut hyvä lisävaruste. Pikapuuroa nassuun, juoksuliivi selkään ja startti kahdeksan maissa aamulla. Aurinko oli juuri noussut. Aamulla oli koleaa ja ensimmäiset puoli tuntia sormet olivat jäässä, mutta aurinko alkoi lämmittämään nopeasti. Tiesin, että ensimmäisen päivän reitti on varsin hiekkaisa ja hidas, mutta maisemat olivat kaiken sen vaivan arvoisia! Reitti kulki pitkälti rannikkoa mukaillen, mutta välillä poikettiin lehmien laitumille, jossa sai/joutui kirmaamaan lehmien joukossa. Siinä vaiheessa, kun tunsin x-määrän tuijottavia silmäpareja, niin muutin juoksun kävelyksi, kun en isommin halunnut tehdä tuttavuutta karjan kanssa.

Välillä kävi jopa mielessä, että ehdinkö ennen pimeää perille Almograveen (otsalamppu oli mukana). Paikoin hiekkaa oli nilkkoihin asti ja suosiolla kävelin haastavimpia osuuksia. No, ehkä joku voi kuvitella, että millaista juoksu voi olla hiekkadyyneillä ja hiekkaisilla rannoilla, kun uppoat siihen silkinhienoon hiekkaan. Voitte myös kuvitella, että hiekkaa löytyi myös muualtakin kuin poluilta kuten kengistä. Juoksusää oli mitä loistavin: noin 17 astetta lämmintä ja kaipaamaani auringonpaistetta!

Reitti oli hyvin merkitty, mutta varmuuden vuoksi latasin Suunto 9 -kellooni GPX-jäljet, mikä helpotti huomattavasti epävarmoissa kohdissa. Tosin, jos rannikko pysyi oikealla puolella, niin ei isompaa eksymisen vaaraa olisi edes ollut. GPX-jäljet – ne antavat ihan uusia ulottuvuuksia juoksemiseen ja ovat minun lemppareita uusissa paikoissa!

Reitin puolivälissä oli kylä nimeltä Vila Nova De Milfontes, jonne päätin pysähtyä lounaalle. Pysähdyin yhden ravintolan kohdalla kysyäkseni ruokaa, mutta keittiö aukesikin vasta klo 12, joten pysähdyin kahvilaan sitten aamupalalle ja vesipullojen täyttöön (hanavesi oli juotavaa, mutta kloorinmaku oli vahva). No, kohta toka päivä ilman kunnon ruokaa. Ehkä illalla sitten saisi jotain muuta kuin repussa odottavaa nuudelia: uudenvuodenaattona ruokaravintolan aukiolo pikkukylissä saattoi olla kyseenalaista.

Matka jatkui suunnitellun mukaisesti kohti Almogravea. Ensimmäiset kohokohdat majoitukseen päästyäni: huoneistoni isäntä kertoi, että avoimia ravintoloita löytyy ja huoneessa oli patteri! Kävin katsomassa auringonlaskun ja sen jälkeen syömään. Kukaan ei puhunut paikallisessa ravintolassa englantia, mutta sain ruokaa,  mikä oli pääasia! Uudenvuodenaatto, mitähän sitä tekisi? Menin hyvissä ajoin nukkumaan, jotta jaksaisi herätä ajoissa seuraavaan päivään.

1.1.2020 Matkapäivä 3: Almograve – Zambujeira Do Mar – Odeceixe 40 km

Uusi vuosi, uudet kujeet. Tosin samat aamukuviot kuin edellisenä aamunakin. Samanlainen juoksukelikin tiedossa kuin edellisenä päivänä.

Tällekin reitille siunaantui edelleenkin hiekkaisia osuuksia, vähän asfalttia ja enemmän ylös alas kipuamista. Välietapiksi sopi hyvin Zambujeira Do Mar. Löysin yhden avoimen kahvila-ravintolan. Jonotin tiskillä saadakseni syötävää terassille, mutta vuoroni tultua minulle todettiin, että ruoka pitää terassille tilata ulkoa tarjoilijalta, kun he myyvät vain sisälle. Menin ulos odottamaan ja heilutin tarjoilijalle, joka saapui luokseni vain sanoakseen, ettei puhu englantia ja poistui. Siinä vaiheessa puoli tuntia odottaneena käpy paloi ja lähdin etsimään kauppaa. Yksi löytyi ja päivän lounas koostui banaanista, juotavasta jugurtista, keksistä ja cokiksesta. Ei lounasta tänäänkään. Onneksi kuitenkin juoksuliivistä löytyi riittävästi energiaa ja juotavaa, vaikka kaikki ravintolat tai kaupat olisivat olleet kiinni, mutta ei geelejä mielellään lounaaksi vedä.

Loppumatkasta pysähdyin istumaan aurinkoon kallionkielekkeelle: en halunnut päivän vielä päättyvän! Aurinko paistoi hyvin lämmittäen ja juuri tätä olin kaivannut: aurinkoa!

Odeceixeen saavuin suuunnitelmien mukaisesti. Siellä minua odotti oma huone Bed & Breakfest majoituksessa ja lämpöpatteri. Paikan oma ravintola oli auki, mutta bongasin sushiravintolan, buffetin, jossa kävi pankkikortti. Buffet oli mielenkiintoinen: tilasit buffet-listalta mitä halusit ja se valmistettiin sinulle. Ideana oli välttää turhaa ruokahävikkiä. Tilaat, mitä syöt. Lissabonin jälkeen ensimmäinen paikka, jossa kävi pankkikortti. Vedin sushiöverit ja missatut lounaat varmaan kaikki samalla kertaa. Seuraavaksi suunnittelemaan seuraavaa päivää Farossa. Olin ostanut bussilipun Odeceixe-Lagos (noin 50 km), koska busseja ei suoraan kulke Odeceixestä Faroon. Tarkemmin lippua tarkasteltuani klo 7.30 perässä luki p.m. Muuten hyvä, mutta se ei ollutkaan aamubussi ja lentoni suunniteltu lähtöaika Farosta oli 16.40. Sitten alkoi selvitys, että miten maaseudulta pääsee ihmisten ilmoille. Taksi? Öö, kallista ja taksiyhtiön Facebook-sivun viimeinen postaus oli vuodelta 2017. Paikallisbussi? Ehkä joo, sivuilla mainittiin vuoden 2018 poikkeusaikatauluista, mutta lupaavalta näytti, että ainakin joskus bussi on kulkenut klo 6.30. Jos kävisin kysymästä respasta: ovet kiinni tai soittaisin? Olisi kiva, jos joku vastaisi puheluuni… Illalla kävin hakemassa aamiaispackin kuviteltua aamulähtöä ajatellen ja onnekseni törmäsin siellä vastaanottovirkailijaan, joka vahvisti, että bussi kulkee! Jes, pääsisin täältä vielä kotiin! Bussipysäkki oli noin minuutin kävelymatkan päässä majapaikasta (majoituspaikka oli varattu bussipysäkin läheisen sijainnin perusteella).

2.1.2020 4. matkapäivä: Odeceixe – Lagos – Faro – Lissabon – Helsinki

Heräsin aamulla ajoissa, jotta ehtisin klo 6.30 bussiin. Jännitti, että mahtaakohan se oikeasti sieltä tulla. Helpotus oli iso bussiin astuessani. Seuraavaksi sujuva paikallisbussinvaihto Lagosissa. Junallakin olisi päässyt Lagosista ja vähän nopeammin, mutta valitsin bussin, koska se lähti samasta paikasta, johon oma bussini saapui ja odotusaika oli alle puoli tuntia. Menomatka Faroon (noin 91 km) meni pääosin nukkuessa. Havahduin, kun bussi saapui bussiasemalle. Siitä sitten Faro haltuun. Suht pian totesin, että nyt on Faro nähty. Uber alle ja Decathloniin ostoksille. Sieltä pääsikin sujuvasti kävellen viereiseen isoon kauppakeskukseen. Sitten alkoi tulemaan Faro-Lissabon lennon delay-viestejä: mikäpä minulla ostoksilla ollessa ja Lissabonissa olisi ollut muutenkin neljän tunnin vaihtoaika. Lopulta Lissabonissa neljän tunnin vaihtoajan sijaan sai käytännössä melkein juosta koneesta toiseen.

Ajatuksia reissusta

Välillä on hyvä viettää aikaa myös yksin, päästää irti rutiineistä, nollata itsensä ja nauttia asioista/tekemisistä, joilla on merkitystä. Reissu oli onnistunut ja sain unohtumattomia kokemuksia!  Tämä Fergus Scholen kirjoituksesta löytyvä lausahdus tiivistää kaiken:

”It’s liberating, being in a foreing land on trail you don’t know, but your mind is free to take in this magical scenary, to enjoy the peace and space.”

Hyödyllisiä linkkejä:

Stingy Nomads: Matkablogi
Rota Vicentina: Sivulta löytyy mm. GPX-jäljet.
Rota Vicentina Guide | Trail Running on Portugal’s Deserted Coastal Paths: Fergus Scholen kertomus reitiltä

Nuuksio Classic 70k 1.9.2018

Kaikki, mikä ei tapa, niin vahvistaa… …vai miten se sananlasku menikään. Nuuksio Classic 70k – opettavainen reissu. Hyviä ja huonoja hetkiä sekä kasapäin hyviä muistoja.

Mont Blancin kierroksen jälkeen ehdittiin Samin kanssa tekemään yksi täsmäharjoitusviikko ennen Nuuksio Classicia, jonka jälkeen aloitettiin keventely.

Kisaaamuna kello soi neljältä: aamupala nassuun, kamat kassiin ja nenä kohti Nuuksiota. Viime vuonna oltiin Samin kanssa toimitsijoina katsomassa 70k lähtöä, nyt itse lähtöviivalla. Suunnitelmana oli ilon kautta tasainen suoritus ja tietysti kimpassa juosten. Lähtö oli klo 6. Alkuun juoksu tuntui suht hyvältä.

Alkuviikosta olin käynyt hierojalla ja se oli ärsyttänyt jo aiemmin hieman ärtynyttä lonkan limapussin kohtaa, jonka läsnäolon tunsin joka askeleella. Jossain vaiheessa meni selkä: iski noidannuolen kaltainen olotila, joka käänsi selkäni vinoon. Ensimmäiset 50 kilsaa sujui ongelmistakin huolimatta suht ok. Etenimme suunniteltua reippaammin – taisipa minun vetovuorolla hetkeksi karata mopo käsistä.

Pari kertaa liukastuin ja nilkka vääntyi, mutta tokeni siitä. Sormet ja ranteet olivat niin turvoksissa, etten pystynyt enää pitämään kelloa. Vähän ennen 50 kilsan huoltoa sanoin Samille, että nyt sattuu jalkaan (rakkoon) sen verran hyvin, että huollossa haluan laittaa siihen rakkolaastarin. Siinä sitten turattiin sukkaa ja verisiä teippauksia irti, jotta saatiin räpylä taas kuntoon.

Siitä alkoi alamäki. Otin kaksi särkylääkettä (parasetamolia), jotka eivät auttaneet lonkkaan eivätkä selkään. Mietin keskeytystäkin, mutta oli enää 20 kilsaa maaliin, joten päätin sinnitellä. Sain kerättyä itseni kokoon ja jatkoimme matkaa. Roikuin Samin perässä ja jotenkin sain itseni nostettua kuopasta vähän ylemmäksi ja hinauduttua maaliin asti.

Illan ohjelmistossa oli tuparit. Reitin varrella vaahtosin, ettei me kyllä sinne enää tällä vauhdilla ehditä vaan ollaan loppuiltakin reitillä (ehdittiin kuitenkin 😀 ). Nyt oli ongelmia enemmän kuin osasin odottaa. Maalissa oltiin ajassa 10.45:34.

Lonkan limapussi (oma analyysi) oli satunnaisesti oireillut mm. mäkitreenejä tehdessä ennen Mont Blancin kierrosta ja kierroksen aikanakin. Se rauhoittui, mutta Nuuksio Classicia edeltävän täsmätreeniviikon aikana kipeytyi uudelleen. Hierojalla käynti pahensi tilannetta. Juoksun aikana kipu paheni ja oletettavasti se veti myös selän skolioosin tapaiseen virheasentoon.

Juoksun jälkeisenä aamuna varasin ajan lääkärille, joka lähetti minut ultraääneen. Siellä varmistui arveluni oikeaksi: lonkan limapussin tulehdus eli bursiitti. Sain kortisonipistoksen ja kahden viikon tulehduslääkekuurin. Seuraavat kaksi viikkoa otetaankin sitten löysästi ja toivotaan, että vaiva rauhoittuu levolla.

Tour du Mont Blanc – Mont Blancin kierros juoksuvaeltaen

Tour du Mont Blanc (TMB) on 170 kilometrin mittainen vaellusreitti, jossa nousua on noin 10 000 metriä. Se kulkee Mount Blancin ympäri Sveitsin, Italian ja Ranskan kautta.

tmb

1. päivä Les Houches – Refuge De la Palme (10), 2. päivä Refuge De la Palme – Rifugio G. Bertone (19), 3. päivä Rifugio G. Bertone – Champex-Lac (Pension En Pleinair), 4. päivä Champex-Lac – Chamonix.

Alkuperäisen suunnitelman mukaan minun ja Samin piti osallistua Lahden Ironmaniin, mutta molemmilta puuttui riittävä uintimotivaatio, joten peruttiin osallistuminen ja tilalle haluttiin jotain, mikä on meidännäköistä tekemistä. Sami ehdotti TMB:tä, joten siitä lähtivät suunnitelmat etenemään. Se vaati paljon taustatyötä ja kiitos Samille, joka selvitteli asioita perinpohjaisesti.

16.7. päivä 1: Les Houches – De la Balme
Aamulento käsimatkatavaroilla Geneveen, josta bussilla Chamonix, jonne jätimme muut matkatavarat odottamaan paluutamme. Syötyämme hyppäsimme bussiin, joka vei viereiseen kylään, Les Houchesiin, josta reissu alkoi UTMB-reittiä mukaillen. Aloittaessamme juoksuvaellusta kello oli jo kaksi ja todettiin, että seitsemältä pitää ehtiä varaamaamme De la Balmen vuoristomajaan syömään. Kiirettä piti, mutta ehdittiin paikalle juuri vähän ennen seitsemää ja suoraan suihkun kautta syömään (suihku suljettiin seitsemältä).

17.7. päivä 2: De la Balmen vuoristomaja (Sveitsi) – Rifugi G. Bertonen vuoristomaja (Italia) 
Nyt oli vuorossa reissun haastavin osuus, yli 40 kilometriä ja reilu 3000 nousumetriä. Aamulla meillä oli aikainen ”alppistartti”. Muutama kiinalainen nousi ylös samaan aikaan kuin me, kun muut vielä jäivät nukkumaan. Aamupala oltiin saatu edellisenä iltana ”picnic”-pussina. Se sisälsi kaksi leipäpalaa ja margariinin ja illalliselta jääneen omenan. Osa vaatteista ei ollut ehtinyt kuivamaan edellisillan virutuksen jäljiltä, joten kolea aamu, kevyt aamupala, uneton yö makuusalissa ja märät vaatteet herättivät hyvin todellisuuteen.
Seuraavaan vuoristomajaan (G. Bertone) saavuttiin taas juuri h-hetkellä: suihkun kautta syömään. Meitä siellä jo odoteltiin syömään, ja ulkona hakattiin kattilaan, että tulkaa jo… 😀 #mattimyöhäiset. Jälkiruokaa odotellessa olin jo lähes valmis nukahtamaan ruokapöytään.

2. päivänä tunkkausta riitti, kuumuus ja edellinen nukkumaton yö verottivat voimia, kun taas mahtavista maisemista sai lisävirtaa! Minulle tämä oli haasteellisin päivä.

18.7. päivä 3: Rifugi G. Bertonen vuoristomaja (Italia) – Champex-Lac (Sveitsi)
Sama aamukuvio kuin edellisenäkin päivänä: kosteat vaatteet niskaan, muutaman tunnin yöunet ja aamupala picnic-pussissa. Laitoin Suunnon herättämään viideltä, mutta koska olin säädellyt kellon aikavyöhykkeitä, niin  se näyttikin väärin ja herätys olikin jo kello neljä. Jossain vaiheessa juoksuliivejä pakatessamme Sami huomasi asian. Ilmankos makuusalin kaikki nukkujat eivät olleet asiasta riemuissaan ja ulkonakin tarvitsi otsalamppua… Syödessämme aamupalaa ulkona ja tuijottaessamme valkohuippuista Mount Blancia valtava hiljaisuus ympärillämme – sanoinkuvaamaton fiilis. Siitä lähdimme juosten alamäkeen, kohti seuraavaa etappia, Champex-Lacia. Matka taittui kivasti kuumuudesta ja yhdestä pummista huolimatta. Pummin seurauksena päätettiin oikaista suoraa polkua ylös vuorelle ja jättää serpentiinipolku väliin (= enemmän nousua, vähemmän matkaa). Polku oli merkitty karttaan ja jotkut muutkin olivat valinneet sen reitikseen, vaikka kahvitauolla ollessamme vuoristomajassa minulle todettiin, että ”it’s too dangerous, you are not allowed to go”. Vähän siinä tunkkausta hidasti polvien ylimääräinen tärinä. Paikkapaikoin mentiin myös nelivedolla… Pitkän päivän jälkeen päädyttiin kohteeseen eli Champex-Laciin, Sveitsin puolelle. Sieltä Sami oli varannut meille kahden hengen huoneen, mikä oli todellista luksusta dormien jälkeen! Suihkut tosin olivat yhteiset, ja olipa siellä joku urpo kurkkimassakin viereisen wc:n puolelta katon rajassa, mutta onnekseni olin mennyt suihkuun kevyellä vaatetuksella ajatuksena pestä ne samalla, joten silmäniloa ei valitettavasti ehtinyt irtoamaan.

Päivä 4: Champex-Lac – Chamonix
Yöllä pyyhkäisi ukkosmyrsky ohi ja vettä oli vuotanut ikkunoista myös huoneemme lattialle. Illalla olimme päättäneet, että haluamme kellottoman herätyksen ja syödä ensimmäistä kertaa aamupalan kaikessa rauhassa. Aamupalan jälkeeen matka jatkui kohti Chamonix’ia. Päivän isoin virhe oli jättää lounas väliin ja korvata se 50 grammalla suklaata ja näkkärillä. Kuumuus verotti ja minulta loppui kropasta energia kesken, jota ei enää karkilla tai Cliff Bloksilla korjattu. Minun toiveestani oikaistiin laakson kautta Chamonix’hin. Tärkeämpää oli päästä ”maaliin” omin jaloin kuin maitojunalla. Illalla Chamonixissa maistui hampurilainen huippuhyvältä!

Reissun ajan aurinko paistoi ja laaksoissa lämpötila oli 30 paikkeilla. Yleensä aamuisin ja iltaisin oli viileämpää, mutta heti auringon noustua lämpötilakin nousi. Minä yleensä nukun kuin tukki paikasta riippumatta, mutta tämä reissu mentiin minun osalta huonoilla yöunilla/nukkumatta ensimmäistä yötä ollenkaan, mutta ihmeen kautta selvisin zombiefiiliksestä huolimatta.

Nice to know:

  • Vettä sai hyvin juomapisteistä sekä puroista
  • Kaikissa vuoristomajoissa ei käy pankkikortti vaan tarvitaan käteistä.
  • Monissa vuoristomajoissa ruokailu alkaa klo 19 nimetyillä paikoilla, sosiaalisena tapahtumana. Ole ajoissa paikalla, jollet halua pahimmillaan jäädä ilman ruokaa.
  • Kenkinä Salomon Sense Ultrat, ja päällä lyhythihainen merinovillapaita, shortsit ja aurinkolippa.
  • Varusteet oli pakattu Salomonin 12-litraiseen juoksuliiviin vesitiiviisti:
    • Energiaa (ehkä turhaan kannettiin koko reissun energia mukana, poislukien aamupala ja ruokailut). Matkan varrelta olisi voinut ostaa mm. pientä purtavaa mukaan (Mars noin 2 €, pieni purkki Pringles shipsejä 4 €, 100g suklaalevy 3,50 jne.)
    • Suolatabletteja
    • 3 puolen litran lötköpulloa, joista käytettiin vain kahta
    • EA: ideaaliside, laastareita, rakkolaastareita, antibioottivoide, desinfiointipyyhkeitä, antihistamiini, särkylääke, NOK-voide estämään hiertymiä
    • Sadetakki- ja housut
    • Päähine
    • Buff-huivi
    • Hanskat
    • Varasukat
    • Vara-alushousut
    • Kompassi (Sami)
    • Pitkähihainen merinovillapaita
    • Caprit/shortsit
    • Irtohihat
    • Säärystimet
    • Varavirtalähde sekä puhelimen ja kellon laturit
    • Pyyhe
    • Makuupussilakana
    • Pesuaine
    • Kampa & hiuslenkki (naisnäkökulma)
    • Sauvat
    • Passi, pankkikortti ja käteistä sekä matkavakuutuskortti
    • Korvatulpat
    • Avaruuslakana
    • Otsalamppu
    • Sykevyö
    • Urheiluteippi
    • Aurinkorasva (tämä jätettiin kotiin, mutta jälkiviisaana voin sanoa, että vika päivä mustissa capreissa ja mustissa irtohihoissa +30 asteen helteessä söi hyvin ihmistä).
    • Kartta (tuloste)

Summa summarum: taas yhtä ikimuistoista kokemusta rikkaampi. Kiitos Sami! ❤

Hajar 100 km Arabiemiraateissa 16.2.2018

”Challenge yourself on the beautiful ultra-trail UTH50 or UTH100 trail run through the mountain passes, along jeep tracks, through boulder ravines and over spectacular sand dunes of Ras Al Khaimah” sanottiin järjestäjän, Urban Ultran sivuilla. Check, sinne! Arabiemiraatit on kiinnostanut minua maana jo jokusen vuoden. Pari vuotta sitten olin saman järjestäjän kaksiosaisessa aavikkojuoksutapahtumassa ja olin jo silloin myyty. Reilu vuosi takaperin Hajar 100 houkutteli ensimmäisen kerran, mutta silloin Dubain reissuni ajoittui eri ajankohtaan. Aloin puhumaan tapahtumasta Samille, joka innostui heti ajatuksesta.

Reissun lähestyessä minun ja Samin viimeistelytreenit olivat olleet enemmän tai vähemmän läpi räpiköityjä johtuen sairastelusta. Muutamat pitkäkestoiset täsmätreenit tehtiin syksyn kuluessa. Pari viikkoa juoksematta ennen h-hetkeä vähän jännitti, mutta pohjat olivat kuitenkin kunnossa. Lisäksi mäkitreenien (tunkkaus) vähyys askarrutti: niitä taisi olla syksylle tehtynä vain pari.

To-la 15.-17.2. Ras Al Khaimah
Golden Tulip Khatt Springs -kisahotellille Ras Al Khaimahiin saavuttiin torstaina 15.2. Omanin kolmen päivän visiitin jälkeen. Sattumalta törmättiin hotellin aulassa suomalaisjuoksijaan ja vaihdettiin muutama sana.

IMG_1156

Kisahotelli

Nukkumaan yritettiin mennä ajoissa, mutta pyyhe-episodi (= puuttuvat pyyhkeet ja niiden odottelu) viivästyttivät sitä. Herätyskello laitettiin soimaan puoli kahdelta yöltä, kun juoksun check-in oli yöllä klo 2.00-3.00. Nukahdinko? No en. Ennen starttia oli infotilaisuus hotellilla, jonka jälkeen siirryimme (noin 40 min) busseilla lähtöpaikalle. Infotilaisuudessa varoitettiin haastavasta säästä sekä vaativasta osuudesta checkpointien (CP) kolme ja neljä välillä.

Matkoina oli valittavana joko 50 km tai 100 km. Matkaan lähti 110 juoksijaa. Molempien lähtö oli samaan aikaan klo 5.30. Matkaan lähdettiin otsalampun valossa.

IMG_1162

Lähtötunnelmissa

Olimme päättäneet Samin kanssa edetä yhtämatkaa tai oikeastaan se oli meille selvä asia ilman miettimistä. Ensimmäiset seitsemän kilometriä oli juostavaa ylämäkeä. Pieni pummi tuli heti kättelyssä koko joukolle. Reitti oli merkitty heijastein sekä päiväsaikaan pinkeillä reittimerkeillä. Ilmeisesti joku oli siirtänyt reittimerkin jostain syystä väärään paikkaan. Päivä valkeni suht nopeasti ja lämpotila nousi.

CP1 (checkpoint) oli 7,5 km kohdalla. Se käytännössä tarkoitti yhtä henkilöä ohjaamassa kulkua. Tässä pisteessä ei ollut tarjolla mitään. Siitä alkoi ensimmäisen vuoren (Janas Mountain) ylitys. Se sujui leppoisissa merkeissä.

Vuoren päällä oli CP2 noin 17 kilometrin kohdalla. Huoltopisteellä oli tarjolla pähkinöitä, banaania, appelsiiniä, vettä ja urheilujuomaa sekä aurinkorasvaa (suojakerroin 50), jota lisäilin itseeni aina pullon nähdessäni. Samaa settiä oli tarjolla kaikilla muilla huoltopisteillä paitsi CP5:lla.

CP2:lta lähdettin laskettelemaan vuorta alas kohti CP3 (cut-off klo 11.00), joka oli Jebel Yibir vuoren juurella, 32 kilometrin kohdalla. Perussetin lisäksi siellä oli tarjolla geelejä ja energiapatukkaa, joka maistui pahimmalle koskaan syömälleni patukalla, mutta söin sen tietämättä edelleenkään, että mikä maku siinä oli. Tankkaukseen käytettiin hetki aikaa.

CP3 jälkeen edessä oli reissun haastavin osuus. Tässä vaiheessa lämpötila oli jo yli kolmekymmentä ja se jatkaisi vielä nousuaan. Tästä osuudesta varoiteltiin infotilaisuudessa kolmeen otteeseen, että riittävästi vettä mukaan (pakollisena varusteena oli vettä 1,5 litraa), kun tulee olemaan reitin haastavin osuus yhdistettynä kuumuuteen. Turhaan ei varoiteltu. Minulla oli vettä mukana 1,5 litraa sekä 0,5 litraa valmista, juotavaa geeliä, niin siitä huolimatta jouduin aloittamaan nesteen säännöstelyn, vaikka koen pärjääväni suht vähäisellä nesteellä. Nestehukka olisi typerin syy keskeytykseen. Jebel Yibir vuori tuntui loputtoman pitkältä nousulta: ilma seisoi eikä varjopaikkoja ollut ja aurinko paistoi täydeltä terältä lämpötilan ollessa k-u-u-m-a. Omat fiilikset olivat kuin saunassa olisi ollut. Siinä matkan varrella Samin kanssa taas siunailtiin, että mihin sitä ollaan taas lähdetty mukaan. Kuumuus yllätti, mutta henkisesti olin päättänyt, että se ei ole minulla syy keskeytykselle. Päämäärätietoisesti jatkettiin kapuamista kohti CP4, joka oli 44 kilometrin kohdalla, vuoren päällä. Sinne saapuminen oli henkinen voitto. Pahin oli takana. Siellä tankattiin nestettä ja syötiin huoltopöydän antimia. Taisin kevyesti juoda 1,5 litraa nestettä kerralla. Banaanit ja pähkinät alkoivat jo maistua jo pahalta, mutta energian saamiseksi niitä vedettiin vaikka väkisin. Matkalla toki nautittiin omia eväitä (geeliä, energiapatukoita tms.) aina puolen tunnin välein. Suklaita ei sattuneesta syystä varattu mukaan…

Matka kohti puoliväliä ja CP5 jatkui. Siellä meitä odottaisi dropbag ja isompi huolto ruokineen. Järjestäjä oli tehnyt CP4-5 välisestä reitistä haastavamman verrattuna edellisvuosiin, ja lisäsi cut-off aikaa tunnilla (se vaihtui klo 17.30 -> 18.30). Muutos oli etapin haastavin sekä henkisesti vaikein kohta: se oli reitin loppupäässä, vuoren juurella. Näit huoltopisteen loppuvaiheessa koko ajan, mutta reitti tuli siksakkia vuorta alas ikuisuuden. Reitti oli niin kivinen ja mutkitteleva, ettei sitä uskaltanut näillä taidoilla juosta alas. Lisäksi rakot jalkapohjissa tuntuivat ikäviltä, samoin isovarpaiden kynnet huusivat hoosiannaa. Reippaasti yli tunti huoltopiste oli siinä nenän edessä odottamassa meitä. CP5 oli 52 kilometrin kohdalla. Samalla se oli myös Hajar 50 km juoksijoiden maali.

IMG_1197

Puolivälin (CP5) huollossa

Meillä olisi vielä puolet matkaa edessä. Huoltopisteellä tankattiin itsemme uuteen nousuun ja hoidettiin rakkoja. Matkaan lähtiessä aurinko alkaisi kohta laskemaan, joten olo helpottuisi. Loppumatka olisi suht tasaista.

CP6 olisi 66 kilometrin kohdalla. Sinne mentiin hölkäten-kävellen -metodilla. Kellosta katsottiin tietty matka, joka edettiin hölkäten, ja sitten vaihdettiin kävelyksi ja sitten sama uusiksi, mutta voiko olla ärsyttävämpää kuin, että tämän pilaa virran loppuminen molempien Spartan Ultrista 66 kilometrin kohdalla (reilu 14 tuntia). Sen jälkeen seurasi epämääräisiä hölkkä-/kävelypätkiä vailla suunnitelmallisuutta. Virran loppuminen kelloista suorastaan vi***tti.

CP7:lle päästyämme matkaa maaliin oli jäljellä noin 22 kilometriä. Välillä mentiin asfalttitien reunaa. Pitkät hitaat kilometrit olivat edessä yön pimeydessä. Askel oli raskas ja jalkapohjiin sattui, mutta etenimme hitaasti ja varmasti. Takanamme näkyi yhteen lyöttäytyneen porukan valot, jotka jotenkin jäivät aina vain kauemmaksi meistä, vaikkemme mekään vauhdikkaasti edenneet. Minua motivoi eteenpäin ajatus, että mehän ei niitä ohi päästetä. 😂 Pimeydessä kulkiessa jäi vähän välillä epäselväksi, että missä oikein mentiin. Veikkaisin, että päiväsaikaan olisi ollut kurja yllätys maisemien suhteen. CP7-CP8 välillä tiesi, että nyt ollaan jo niin lähellä maalia, että loppu häämöttää.

CP8 oli 91,5 kilometrin kohdalla. Siellä kaveri kertoi, että tästä on mennyt ohi vasta noin 14 juoksijaa. Sadalle kilometrille oli siis ilmoittautunut 52 juoksijaa, joista 21 selvisi maaliin asti. Cut-offit ja kuumuus olivat verottaneet juoksijoita. CP8:n huollossa oli jo voittajafiilis, kun kuului siihen harvalukuiseen joukkoon, joka on ylipäätään selvinnyt sinne asti. Enää olisi alle kymmenen kilometriä maaliin, jes! Siis ehkä tai yli, mutta sitä ei nyt tiedetä, kun kelloista loppui virta. CP8:lta matka taittui maaliin kävellen. Viimeiselle pätkälle osui hiekkadyynit. Maali ylitettiin Samin kanssa käsikädessä juosten. ❤ Aikaa hikisellä taipaleella kului 20.54.32 ja sillä tuloksella tulin naisten sarjan kolmanneksi.  ”Palkintopokaaliksi” sain kiven. Kiva idea, ja pidin kivestä, mutta se painoi jo saman verran kuin nykyiset käsimatkatavarani (siitä huolimatta päätyi kotiin asti käsimatkatavaroissa)… Lisäksi sain lahjakassin, jossa oli mm. Runderwear-lahjakortti (sen annoin Dubaissa asuvalle kaverilleni, jonka vieraana olimme pari yötä) ja pari muuta pienempää palkintoa.  Niin, ja muuten miesten kolmannen sijan vei myös suomalainen, Tony. 💪 Olihan hienoa, että me suomalaiset sinnittelimme maaliin niiden harvojen joukossa, ja päädyimme vielä podiumille naisten ja miesten sarjassa!

Maalissa saatiin Finisher-hupparit, mitalit ja ruokaa, joka maistui taivaalliselta sekä cokista. Lopuksi bussi kuljetti meidät takaisin hotellille (noin 30 minuutin matka).

Nousuksi oli ilmoitettu eri paikoissa 3300 tai 2500 metriä. 66 kilometrin kohdalla nousumetrit olivat 2549, mutta todellinen määrä jäi arvoitukseksi.

Tämä oli haastavin ultra, jolle olen osallistunut. Haastavaksi sen teki kuumuus, mutta me selvittiin, yhdessä Samin kanssa. Olihan tämä vähän eriluokan trippi kuin makoilu altaalla/rannalla auringosta, juomasta ja ruoasta nauttien. Taas yksi ikimuistoinen kokemus lisää!

Samin lempparislogania lainatakseni: ”If you want to run fast, run alone, if you want to run far, run together”.

Tulokset 2018.

Lämpimästi suosittelen Urban Ultran juoksutapahtumia Arabiemiraateissa. Niistä löytää tietoa heidän sivujensa lisäksi Premier Onlinesta, jonka kautta voi ilmoittautua juoksuihin.

Huoltopisteet ja reittiprofiili:
Capture

Pakolliset varusteet vielä loppuun listattuna:
• 1.5 ltr Hydration – (Nathan/Salomon/Camelbak, bottles etc) full to capacity at the start line.
• Headtorch (NOT supplied)
• Cell phone Fully charged with pre-programmed number of Race & Course Directors – only operational on race day.
• Water Pouch (SUPPLIED) Drinks are pumped, NOT given in bottles or disposable cups – in your race pack there will be a pouch to use
for water and energy drinks, please take it with you on your run.
• Whistle
• Small Pocket Knife
• Survival Blanket
• Empty ziplock – please take rubbish home, please do not drop any litter, however small along the course.
• Course MAP PRINTOUt
• First aid kit: Contents to include the following: 4”x4” gauze pads, medical tape, Antibacterial cream, 3” wide Ace Bandage, Painkiller
tablets, Anti-inflammatory tablets (Voltaren, Ibuprofen etc.) NOTE: The list is a guideline to the content of a first aid kit. We trust that your first
aid kit would include any specific medication you require personally, and be comprehensive enough to deal with most medical situations.
OPTIONAL/RECOMMENDED GEAR Sand gaiters, Sunglasses, Peaked hat with or without neck flap, Sunscreen, Small scissors, Spare Duct
Tape, Energy Gels/Nutrition, Hand sanitizer/wet wipes, Toilet roll, Camera/extra battery, Warm evening clothes, spare socks, Rain jacket.

Kuvia reitin varrelta:

XV Hauhon jokamiestriathlon 2.8.2017

Ultrajuoksu on ja pysyy sydämessä, mutta kaikkea muuta on kiva kokeilla. Tällä kertaa kokeilussa oli taas ”mini” triathlon: Hauhon jokamiestriathlon ke 2.8., jossa uintia 200 m, pyöräilyä 10 km ja juoksua 3 km.

Koko päivän oli satanut, mutta kilpailun ajan oli poutaa ja aurinkokin välillä pilkisteli. Paikalle saavuttuamme haimme Samin kanssa kilpailunumerot, vietiin fillarit yms. tavarat paikoilleen ja vaihdettiin tuttujen kanssa kuulumisia. Hollolan maastotriathlon oli vielä tuoreessa muistissa, joten valmistautuminen sujui kivuttomasti. Jalat olivat vielä vähän väsyneenoloiset Pallaksen 134k juoksun ja Viron 380k pyöräilyn jäljiltä, joten aikaodotuksia minulla ei ollut.

Uintiin en pukenut märkkäriä, koska siitä kuoriutuminen vie minulla turhaa aikaa sekä vesi oli huomattavasti lämpimämpää kuin Hollolassa ja matka lyhyempi. Tällä kertaa uin koko matkan vapaauintia. Jälkikäteen totesin, että Hollolassa meni rintauinnilla nopeammin kuin vapaauinnilla nyt… Uintisuorituksessa ei ollut kehumista.

Uinnin jälkeen vaihtoalueelle: pyöräilykengät jalkaan, kypärä päähän ja pyörän selkään! Pyöräilyn keskari oli vähän päälle 30 km/h, johon olin tyytyväinen. Ikinä en ole kymppiä ajanut noin ”kovaa”: pyöräily on ollut minulle lähinnä palauttelua juoksuista. Pyöräilyyn olin tyytyväinen, kun takana ei ollut ainuttakaan vauhtitreeniä.

Ja taas oltiin vaihtoalueella: lenkkarit jalkaan ja kypärä pois päästä (tällä kertaa muistin ottaa sen pois). Olin varautunut juoksemaan asfaltilla, mutta reitti olikin pururataa, hiekkatietä tms. Ensimmäiset 800 metriä oli ylämäkeä ja matkaan mahtui muitakin mäkiä. Juoksun koin kaikista haastavimmaksi väsähtäneillä jaloilla, ja se oli Pallaksen jälkeen vasta toinen juoksu. Kyseisillä räpylöillä ihan ok suoritus.

Sen enempää ajattelematta olin taas mukana kilpasarjassa. Sijoitus oli 13/24, mikä oli ihan jees suoritus näillä taustoilla triathlonistien joukossa.

Hauhon jokamiestriathlon oli oikein kiva, sellainen kylätapahtuma-henkinen, matalankynnyksen tapahtuma.

Ja mitäs kivaa seuraavaksi… …ensi viikko piti lomailla ja ”chillailla” Nizzassa ja sen lähiympäristössä, mutta ei tiikeri raidoistaan pääse, joten Samin kanssa ilmoittauduttiin Tre Rifugi Val Pellice Trail alppiultraan Italiaan. Matka on 54k, nousua 3818m. Nizzasta kisapaikalle on parin tunnin ajomatka. Muuta ei sitten vielä tiedetäkään vaan ollaan pyydetty kilpailuohjeet englanniksi, Elämä on ❤

Viikko Virossa maantiepyörällä

Ensi kesän tavoitteeksi oli noussut Lahden Ironman 70.3 ja johonkin väliin pitäisi treenailla juoksun lisäksi myös uintia ja pyöräilyä. Mikäs sen sopivampi kuin yhdistää (maantie)pyöräily lomaan ja tehdä se Virossa. Tilasimme laivaliput matkalla NUTS Pallakselta kotiin, kun ensin olimme todenneet jalkojen olevan pyöräilykunnossa 134k ultrajuoksun jälkeen. Reilu viikko juoksusta oltiin jo pyörän selässä. Reitiksi oli piirtynyt Tallinna-Keila-Riisipere-Haapsalu-Pusku-Rohuküla-Heltermaa (Hiidenmaa)-Sõru (Hiidenmaa)-Triigi (Saarenmaa)-Kuressaare (Saarenmaa)-Kuivastu (Muhu)-Virtsu-Pärnu.

preitti

Suuntaa antava reitti.

1. Päivä: Tallinna-Keila-Riisipere-Haapsalu-Pusku n. 123 km.

Tavarat oli pakattu minimalistiseen tyyliin pyörän kyytiin, mm. hiusharja vaihtui kampaan, desin shampoo pienempään jne. Laivaliput oli varattu Linda Linelta, jolla pääsee pyörän kanssa (pyörä 4 euroa per suunta) nopeasti ja vaivattomasti Tallinnaan.

Perinteiseen tapaan lähdettiin Samin kanssa ihan (toiseksi) viimeisellä mahdollisella hetkellä polkemaan kohti asemaa ehtiäksemme Helsingin junaan. Minulla tipahti ketjut heti kättelyssä vaihteita vaihtaessa: edessä vaihdevipujen välissä ollut tankolaukku esti niiden vaihtumisen kunnolla, joten ketjut veks. Se siitä ekasta junasta, mutta ehdittiin lähtöselvitykseen 7 minuuttia ennen sen sulkeutumista, mutta siihenkin matkaan mahtui yksi kävelijä, jolla ei ollut aikomustakaan väistää minua ja käveli suoraan eteeni. Jarrut check! Toinen episodi sattui Samille, kun koira yritti jyräytyä fillarin alle johtuen koiranulkoiluttajan hallitsemattoman pitkästä talutushihnasta.

 

 

Laiva saapui satamaan vähän ennen puolta päivää. Tallinnassa kaivettiin Google Maps esille: Keilan kautta kohti Riisipereä. Ajan (ja hermojen) säästämiseksi suosittelen parempaa perehtymistä kuin pelkkä mielikuva ”Tallinnasta Google Mapsilla Riisipereen”. Google Mapsissa ei ole Virossa pyöräilyvaihtoehtoa saataville, mutta paperisen version olisi voinut ostaa 10 eurolla. Reittivaihtoehtoja tsekatessa käytimme sekä auto- että kävelykarttoja, mutta kävelykarttoihin ei kannata luottaa 100%. Nimim. pari kilometriä polkua maantiepyörillä.

Ensimmäinen kymmenen kilometriä Tallinnassa oli erittäin hidasta: jalka polkimelta irti koko ajan. Valitin klossin kireyttä ja sitä löystettiin, taas valitin kireyttä, ja seuraavana hetkenä miljoonannen jalan irroituksen jälkeen en saanutkaan enää kenkää irti polkimelta ja kaaduin. Eka kymmenen kilsaa ja tapahtuu reissun ainoa kaatuminen: oikea polvi otti iskua ja sai asfatti-ihottumaa osakseen. Sen jälkeen päästiin väljemmille vesille ja pyöräily alkoi tuntua pyöräilyltä. Noin 30 kilometrin paikkeilla pysähdyttiin Keilassa kahvilaan. Kello oli puoli kolme ja matkaa tehty 2,5h / 30 kilometriä reilusta 120 kilometristä. Vähän huolestutti tuossa vaiheessa, kun Riisiperessä odotti noin 53 kilometrin hiekkaosuus, ”Terveystie” Haapsaluun. Se oli kuitenkin tietoinen valinta. Riisipereen päästyämme söimme paikallisessa tienvarsiravintolassa, ”Pubi Mati Maja”, edullisen lounaan ja siitä jatkoimme matkaa Terveystielle, ”Tervisetee”, josta sanotaan seuraavaa (lähde):

”Läänemaan terveystie on Riisipere–Haapsalu–Rohuküla-radan ratapenkereelle rakennettu lähes 60 kilometrin pituinen tie jalankulkijoille ja pyöräilijöille. Tie on merkitty kilometripylväin ja 100 metrin välein merkkikivin.”

Tie on vanhaa, purettua rautatiepohjaa eikä siltä voi eksyä matkalla Haapsaluun. Tasaista, suoraa baanaa riitti. Matkalla on mm. vanhoja asemarakennuksia, purettuja ratapölkkyjä ja muistomerkki virolaisille, jotka kuljetettiin pakkotyöhön Neuvostoliittoon kuolemaan. Lisää Terveystiestä esim. täältä.

 

Huom. Tallinnasta pääsee myös junalla Riisipereen kolmella eurolla, jos haluaa lyhentää pyöräiltävää matkaa.

Oli jo ilta, kun saavutimme Haapsalun. Sieltä olisi vielä kymmenisen kilometriä yöpymispaikkaamme sataman lähelle, Puskuun. Siitä huolimatta poikkesimme Haapsalun keskustaan turistikierrokselle. Matka kohti majataloa jatkui. Käännyimme hiekkatielle. Kuulimme koiran haukuntaa ja sanoin Samille, että ”ai niin, täällä voi olla koiria irrallaan vahtimassa koteja” – ja 10 sekuntia siitä vedettiin reissun maksimisykkeet, kun poljettiin koiria karkuun: minä edellä, koira rinnallani iskemässä hampaansa nilkkaani, Sami takana ja toinen koira Samin perässä. Takanani kuulin Samin rajua ”mylvintää” koirien pelästyttämiseksi. Jälkimmäistä koiraa en huomannut, ja Samin kertoman mukaan minua jahtaava koira oli jo suu ammollaan käymässä kiinni, mutta luovutti ajojahdin viime hetkellä. Nurinhan se olisi vetäissyt sekä minut että pyörän ja kovassa vauhdissa jälki ei olisi ollut nättiä ja bonuksena koiran aiheuttamat jäljet.. Siitä olikin sitten enää minuutin matka majapaikkaan. Kello oli puoli kymmenen.

2. Päivä: Pusku-Rohuküla-Heltermaa (Hiidenmaa)-Sõru (Hiidenmaa)-Triigi (Saarenmaa)-Kuressaare (Saarenmaa) 102 km

Aamulla oli startti pelonsekaisin tuntein: olisiko uusi koirahyökkäys tiedossa, kun saman paikan ohi oli päästävä? Onneksi ei – ainakaan juuri sillä hetkellä, mutta päivää oli vielä jäljellä…

Edellisenä iltana olimme ostaneet lauttaliput verkosta (2 matkustajaa ja 2 pyörää, 10,20€). Rohukülan satama löytyi helposti. Lauttamatka Hiidenmaalle, Heltermaan satamaan kesti noin 1 h 15 min.

dav

Rohuküla-Heltermaa lautta.

Matkalla halki Hiidenmaan ihailimme maisemia ja poikkesimme katsomaan matkan varrella olevia nähtävyyksiä mm. Suuremõisan kartanoa. Sieltä jatkoimme Putkasten kartonoon Käinässä. Aika mitäänsanomaton raunio, jossa koiraepisodi 2: ihmettelimme, että mikä se kartano oikein näistä raunioista on. Sami lähti vähän takaisinpäin ja sanoin tulevani perässä napattuani muutaman kuvan. Seuraavana hetkenä en enää nähnyt Samia, mutta koiran kylläkin ja haukuntaa Samin suunnasta. Yritin soittaa, mutta ei vastausta puheluun. Ajatuksena, että koira on joko Samin kimpussa tai Sami on päässyt pyörällä sitä karkuun ja se on seuraavana vaanimassa minua. Ei auttanut muu kuin hypätä pyörän satulaan, polkea taas vimmatusti ja toivoa hyvää onnea. Taas oli onni onnettomuudessa: koira oli ollut hyökkäämässä Samin kimppuun, mutta omistaja oli ennättänyt väliin. Taas oli kyseessä ohi ajamamme talon vahtikoira. Toinen päivä peräkkäin. Maaseudulla kaikissa taloissa on vahtikoiria, jotka ovat vapaana eivätkä epäröi käydä kiinni. Tämä jäi reissumme viimeiseksi koirahyökkäykseksi. Koirariski rajoitti poikkeamista päätien varresta.

Ajoimme Hiidenmaan läpi ja olimme hyvissä ajoin Sõrun satamassa. Ruokapaikkoja Heltermaa-Sõru välille taisi mahtua yksi, ja sen ohitimme hyvissä ajoin, joten söimme laivan lähtöä odotellessamme satamaravintolassa ruoan, jonka hinta/laatu/määrä-suhde lähinnä huvitti. Lauttaliput Sõru (Hiidenmaa) – Triigi (Saarenmaa) maksoivat kahdelta hengeltä ja kahdelta pyörältä 8,40€. Lauttamatka kesti reilun tunnin.

 

Saarenmaalle päästyämme matkalla Kuressaareen poikkesimme katsomaan mm. Kaalin kraateria, joka on syntynyt meteoriitin iskusta.

dav

Kaalin kraateri.

Vedimme kaksi pitkää ajopäivää, jotta voisimme viettää kaksi yötä Kuressaaressa ja tutustua saaren pääkaupunkiin.

3. Päivä: Lepopäivä Kuressaaressa – ei pyöräilyä.

 

Kuressaaressa kiertelimme kaupungin pieniä kujia, nautimme kahviloista, makoilimme rannalla ja vierailimme linnassa. Illallisen söimme vanhassa tuulimyllyssä, Veskissä, joka oli vierailemisen arvoinen paikka.

4. Päivä: Kuressaare-Kuivastu (Muhu) 76 km 

Kuressaaresta jatkoimme 10-tietä pitkin kohti Muhua. Matkalla olisi ollut myös varsinaisia pyöräteitä, jotka olisivat kiertäneet rannikon kautta, esim. matkakyltissä Muhu 50 km 10-tie vs. Muhu 92 km pyörätie. Isoa tietä pitkin ajaminen sujui ongelmitta: autoilijat väistivät ja kunnioittivat pyöräilijöitä, ja tienpientareet olivat leveitä ja tiet hyväkuntoisia.

Matkalla Muhun saarelle poikkesimme viehättävään kahvilaan.

 

Matka jatkui ”sillalle”, joka yhdisti Muhun ja Saarenmaan saaret. Reissun ensimmäiset sateet alkoivat 20 minuuttia ennen saapumistamme Kuivastuun, joten pieni Muhun saari jäi tutkimatta. Poikkesimme saarella kuitenkin Liivaan syömään, kauppaan ja torille.

 

5. Päivä: Kuivastu-Pärnu 76 km

Majapaikkamme sijaitsi noin  kilometrin päässä Kuivastun satamasta. Lähdimme aamulautalla Kuivastusta Virtsuun (lautta maksoi kahdelta hengeltä ja kahdelta pyörältä 8,40€). Aamupäivälle oli luvattu vesisadetta. Ensin meitä oli vastassa kova vastatuuli ja sitten saatiin vielä sade niskaamme. Tämä päivämatka oli kaikista haastavin johtuen kovasta vastatuulesta.

Lähemmäksi Pärnua päästessämme sade helpotti ja nälkä alkoi vähän kurnia. Olimme varautuneet, että tällä osuudella saamme mahdollisesti ruokaa vasta Pärnussa. Joka etapille meillä oli energiaa (snickersiä, geeliä, energiapatukoita, pähkinää yms.) sen verran, että selviäisimme eväiden turvin. Ennen Pärnua löysimme kyläkaupan, josta toivoimme saavamme jotakin lämmintä sateen jäljiltä. Kahvia ei ollut myynnissä, mutta vedenkeitin laitettiin porisemaan tiskille ja kahvikupit tuotiin henkilökunnan tiloista. Ostimme veteen sekoitettavat pikakahvijauheet, lihapasteijat ja leivokset reilulla kahdella eurolla. Loistavaa asiakaspalvelua!

 

6. Päivä: lepopäivä Pärnussa.

Tiivistahtinen ajo mahdollisti kahden yön oleskelun Pärnussa, jossa vaan nautittiin olostamme: hölkkäilyä ja makoilua rannalla, leivoksia ja kahviloita, kävelyä kaupungilla jne. Kävimme myös syömässä paikallisissa ravintoloissa, joissa hinta-laatusuhde oli kohdillaan. Mainitsemisen arvoinen paikka oli Pizzeria Steffani, jonne sai jonottaa, mutta pizzat olivat maukkaita ja tuoreista raaka-aineista tehtyjä.

7. Päivä: Pärnu-Tallinna junaillen

Pärnun asemalta hyppäsimme Tallinnaan vievään junaan. Junaliput ostettiin edellispäivänä verkosta. Ykkösluokan lippu maksoi 8,06€ henkilöltä ja pyörien kuljetus junassa oli ilmaista. Pyörien osalta junavuorot on merkitty värikoodein (vihreä = paikkoja löytyy pyörille; keltainen = ehkä; punainen = ei ole paikkoja). Pyöränkuljetusvaunu oli samassa kuin ykkösluokka, joten fillareihin oli näköyhteys. Junamatka kesti 2 tuntia 24 minuuttia.

Yhteensä pyöräilykilometrejä kertyi reilu 380 km, ajopäiviä oli neljä. Sisäkumit kestivät hyvin eikä kummallakaan puhjennut. Olimme varautuneet renkaanpaikkausaineilla ja varakumeilla, mutta tällä kertaa niitä ei tarvittu. Majoitukset olimme varanneet Booking.comista muutama päivä ennen reissua. Kaikkiin majoituksiimme kävi maksuvälineenä ainoastaan käteinen. Ja maaseudulla kannattaa varoa koiria… Reissu oli kaikin puolin loistava, sää kohdillaan ja reissuseura parasta mahdollista. ❤