Avainsana-arkisto: ultrajuoksu

Juoksuvaellus Portugalissa: Fishermen’s Trail – Rota Vicentina

Pimeää, harmaata, kylmää, märkää… …aurinkoa!

Varasin lyhyellä varoitusajalla lennot itselleni Portugalin Faroon, jossa olisi suurempi todennäköisyys nähdä aurinko kuin Suomessa. Juoksuvaellussuunnitelmani syntyi silmänräpäyksessä: lennon varaamisen jälkeen googlettelin Portugalin vaellusreittejä. Huomasin, että Lissabonista pääsee suht kivuttomasti bussilla Porto Covoon, josta alkaa 76 kilometriä pitkä Fishermen’s Trail -vaellusreitti rannikkoa pitkin Odeceixeen. Rota Vicentina -reitiltä löytyy myös ”the Historical way”, joka on 229 kilometriä pitkä. Pituutta koko polkuverkostolla on 445 kilometriä.

Lissabonissa minulla oli 45 minuutin vaihdolla välilasku, joten jos jäisin jo Lissabonissa pois, niin ei tarvitsisi miettiä ehtimistä jatkolennolle. Matkapäiviä oli neljä, joista kaksi käyttäisin juoksemiseen, joten reitin pituus olisi hyvä ultratreeni. Nyt oli low season ja vuodenvaihde, joten ei ruuhkaa poluilla. Perfect!

Lisäksi löysin matkatavaroilleni kuljetuspalvelun: Vicentina Transfers. Matkatavaroiden kuljetus maksoi Porto Covo – Almograve (36 km) ja Almograve  – Odeceixe (40 km) yhteensä 45 euroa. Homma toimi hyvin: laukkuni kulki paikasta toiseen sovitunmukaisesti ja voi sitä onnea ja autuutta, kun ei tarvinnut koko omaisuutta kantaa juosten juoksuliivissä vaan vain kaikki tarpeellinen.

Fishermen’s Trail:

Alkupiste: Porto Covo
Loppupiste: Odeceixe
Matka: 76 km
Nousumetrit: 1176
Laskumetrit: 1182

 

30.12.2019 Matkapäivä 1: Helsinki – Lissabon – Porto Covo

Lensin aamulennolla Lissaboniin, jossa kiertelin päivän. Illemmalla hyppäsin Rede Expresson bussiin, joka vei suoraan Porto Covoon. Matka-aika bussilla oli noin kaksi tuntia. Päivä oli sen verran aktiivinen Lissabonissa, että olin ehtinyt vain lennosta syömään sämpylää tms. Illalla Porto Covoon päästyäni kysyin majapaikastani ravintolaa. Paikka, jota minulle suositeltiin, olikin kiinni niin kuin kaikki muutkin ravintolat: ”Closed for holidays”. Löysin kahvilan, jossa näin, että olisi hampurilaisia tms. tarjolla. Innostuin. Keittiö kiinni. Juuri ennen sulkemista sain tilattua kanasalaatin. Jep, sillähän sitä jaksaa seuraavana päivänä juosta 36 kilsaa. 😀 Ajattelinkin, että tällaiseen voi joutua varautumaan johtuen matka-ajankohdastani, joten otin varmuuden vuoksi pari nuudelipakettia ja pikapuuroa mukaan, ettei totaalinen nälkäkuolema iske.

31.12.2019 Matkapäivä 2: Porto Covo – Vila Nova De Milfontes – Almograve 36 km

Herätys kuin kylmästä kellarista: kylmää ja kosteaa. Lämpöpatteri olisi ollut hyvä lisävaruste. Pikapuuroa nassuun, juoksuliivi selkään ja startti kahdeksan maissa aamulla. Aurinko oli juuri noussut. Aamulla oli koleaa ja ensimmäiset puoli tuntia sormet olivat jäässä, mutta aurinko alkoi lämmittämään nopeasti. Tiesin, että ensimmäisen päivän reitti on varsin hiekkaisa ja hidas, mutta maisemat olivat kaiken sen vaivan arvoisia! Reitti kulki pitkälti rannikkoa mukaillen, mutta välillä poikettiin lehmien laitumille, jossa sai/joutui kirmaamaan lehmien joukossa. Siinä vaiheessa, kun tunsin x-määrän tuijottavia silmäpareja, niin muutin juoksun kävelyksi, kun en isommin halunnut tehdä tuttavuutta karjan kanssa.

Välillä kävi jopa mielessä, että ehdinkö ennen pimeää perille Almograveen (otsalamppu oli mukana). Paikoin hiekkaa oli nilkkoihin asti ja suosiolla kävelin haastavimpia osuuksia. No, ehkä joku voi kuvitella, että millaista juoksu voi olla hiekkadyyneillä ja hiekkaisilla rannoilla, kun uppoat siihen silkinhienoon hiekkaan. Voitte myös kuvitella, että hiekkaa löytyi myös muualtakin kuin poluilta kuten kengistä. Juoksusää oli mitä loistavin: noin 17 astetta lämmintä ja kaipaamaani auringonpaistetta!

Reitti oli hyvin merkitty, mutta varmuuden vuoksi latasin Suunto 9 -kellooni GPX-jäljet, mikä helpotti huomattavasti epävarmoissa kohdissa. Tosin, jos rannikko pysyi oikealla puolella, niin ei isompaa eksymisen vaaraa olisi edes ollut. GPX-jäljet – ne antavat ihan uusia ulottuvuuksia juoksemiseen ja ovat minun lemppareita uusissa paikoissa!

Reitin puolivälissä oli kylä nimeltä Vila Nova De Milfontes, jonne päätin pysähtyä lounaalle. Pysähdyin yhden ravintolan kohdalla kysyäkseni ruokaa, mutta keittiö aukesikin vasta klo 12, joten pysähdyin kahvilaan sitten aamupalalle ja vesipullojen täyttöön (hanavesi oli juotavaa, mutta kloorinmaku oli vahva). No, kohta toka päivä ilman kunnon ruokaa. Ehkä illalla sitten saisi jotain muuta kuin repussa odottavaa nuudelia: uudenvuodenaattona ruokaravintolan aukiolo pikkukylissä saattoi olla kyseenalaista.

Matka jatkui suunnitellun mukaisesti kohti Almogravea. Ensimmäiset kohokohdat majoitukseen päästyäni: huoneistoni isäntä kertoi, että avoimia ravintoloita löytyy ja huoneessa oli patteri! Kävin katsomassa auringonlaskun ja sen jälkeen syömään. Kukaan ei puhunut paikallisessa ravintolassa englantia, mutta sain ruokaa,  mikä oli pääasia! Uudenvuodenaatto, mitähän sitä tekisi? Menin hyvissä ajoin nukkumaan, jotta jaksaisi herätä ajoissa seuraavaan päivään.

1.1.2020 Matkapäivä 3: Almograve – Zambujeira Do Mar – Odeceixe 40 km

Uusi vuosi, uudet kujeet. Tosin samat aamukuviot kuin edellisenä aamunakin. Samanlainen juoksukelikin tiedossa kuin edellisenä päivänä.

Tällekin reitille siunaantui edelleenkin hiekkaisia osuuksia, vähän asfalttia ja enemmän ylös alas kipuamista. Välietapiksi sopi hyvin Zambujeira Do Mar. Löysin yhden avoimen kahvila-ravintolan. Jonotin tiskillä saadakseni syötävää terassille, mutta vuoroni tultua minulle todettiin, että ruoka pitää terassille tilata ulkoa tarjoilijalta, kun he myyvät vain sisälle. Menin ulos odottamaan ja heilutin tarjoilijalle, joka saapui luokseni vain sanoakseen, ettei puhu englantia ja poistui. Siinä vaiheessa puoli tuntia odottaneena käpy paloi ja lähdin etsimään kauppaa. Yksi löytyi ja päivän lounas koostui banaanista, juotavasta jugurtista, keksistä ja cokiksesta. Ei lounasta tänäänkään. Onneksi kuitenkin juoksuliivistä löytyi riittävästi energiaa ja juotavaa, vaikka kaikki ravintolat tai kaupat olisivat olleet kiinni, mutta ei geelejä mielellään lounaaksi vedä.

Loppumatkasta pysähdyin istumaan aurinkoon kallionkielekkeelle: en halunnut päivän vielä päättyvän! Aurinko paistoi hyvin lämmittäen ja juuri tätä olin kaivannut: aurinkoa!

Odeceixeen saavuin suuunnitelmien mukaisesti. Siellä minua odotti oma huone Bed & Breakfest majoituksessa ja lämpöpatteri. Paikan oma ravintola oli auki, mutta bongasin sushiravintolan, buffetin, jossa kävi pankkikortti. Buffet oli mielenkiintoinen: tilasit buffet-listalta mitä halusit ja se valmistettiin sinulle. Ideana oli välttää turhaa ruokahävikkiä. Tilaat, mitä syöt. Lissabonin jälkeen ensimmäinen paikka, jossa kävi pankkikortti. Vedin sushiöverit ja missatut lounaat varmaan kaikki samalla kertaa. Seuraavaksi suunnittelemaan seuraavaa päivää Farossa. Olin ostanut bussilipun Odeceixe-Lagos (noin 50 km), koska busseja ei suoraan kulke Odeceixestä Faroon. Tarkemmin lippua tarkasteltuani klo 7.30 perässä luki p.m. Muuten hyvä, mutta se ei ollutkaan aamubussi ja lentoni suunniteltu lähtöaika Farosta oli 16.40. Sitten alkoi selvitys, että miten maaseudulta pääsee ihmisten ilmoille. Taksi? Öö, kallista ja taksiyhtiön Facebook-sivun viimeinen postaus oli vuodelta 2017. Paikallisbussi? Ehkä joo, sivuilla mainittiin vuoden 2018 poikkeusaikatauluista, mutta lupaavalta näytti, että ainakin joskus bussi on kulkenut klo 6.30. Jos kävisin kysymästä respasta: ovet kiinni tai soittaisin? Olisi kiva, jos joku vastaisi puheluuni… Illalla kävin hakemassa aamiaispackin kuviteltua aamulähtöä ajatellen ja onnekseni törmäsin siellä vastaanottovirkailijaan, joka vahvisti, että bussi kulkee! Jes, pääsisin täältä vielä kotiin! Bussipysäkki oli noin minuutin kävelymatkan päässä majapaikasta (majoituspaikka oli varattu bussipysäkin läheisen sijainnin perusteella).

2.1.2020 4. matkapäivä: Odeceixe – Lagos – Faro – Lissabon – Helsinki

Heräsin aamulla ajoissa, jotta ehtisin klo 6.30 bussiin. Jännitti, että mahtaakohan se oikeasti sieltä tulla. Helpotus oli iso bussiin astuessani. Seuraavaksi sujuva paikallisbussinvaihto Lagosissa. Junallakin olisi päässyt Lagosista ja vähän nopeammin, mutta valitsin bussin, koska se lähti samasta paikasta, johon oma bussini saapui ja odotusaika oli alle puoli tuntia. Menomatka Faroon (noin 91 km) meni pääosin nukkuessa. Havahduin, kun bussi saapui bussiasemalle. Siitä sitten Faro haltuun. Suht pian totesin, että nyt on Faro nähty. Uber alle ja Decathloniin ostoksille. Sieltä pääsikin sujuvasti kävellen viereiseen isoon kauppakeskukseen. Sitten alkoi tulemaan Faro-Lissabon lennon delay-viestejä: mikäpä minulla ostoksilla ollessa ja Lissabonissa olisi ollut muutenkin neljän tunnin vaihtoaika. Lopulta Lissabonissa neljän tunnin vaihtoajan sijaan sai käytännössä melkein juosta koneesta toiseen.

Ajatuksia reissusta

Välillä on hyvä viettää aikaa myös yksin, päästää irti rutiineistä, nollata itsensä ja nauttia asioista/tekemisistä, joilla on merkitystä. Reissu oli onnistunut ja sain unohtumattomia kokemuksia!  Tämä Fergus Scholen kirjoituksesta löytyvä lausahdus tiivistää kaiken:

”It’s liberating, being in a foreing land on trail you don’t know, but your mind is free to take in this magical scenary, to enjoy the peace and space.”

Hyödyllisiä linkkejä:

Stingy Nomads: Matkablogi
Rota Vicentina: Sivulta löytyy mm. GPX-jäljet.
Rota Vicentina Guide | Trail Running on Portugal’s Deserted Coastal Paths: Fergus Scholen kertomus reitiltä

Nuuksio Classic 70k 1.9.2018

Kaikki, mikä ei tapa, niin vahvistaa… …vai miten se sananlasku menikään. Nuuksio Classic 70k – opettavainen reissu. Hyviä ja huonoja hetkiä sekä kasapäin hyviä muistoja.

Mont Blancin kierroksen jälkeen ehdittiin Samin kanssa tekemään yksi täsmäharjoitusviikko ennen Nuuksio Classicia, jonka jälkeen aloitettiin keventely.

Kisaaamuna kello soi neljältä: aamupala nassuun, kamat kassiin ja nenä kohti Nuuksiota. Viime vuonna oltiin Samin kanssa toimitsijoina katsomassa 70k lähtöä, nyt itse lähtöviivalla. Suunnitelmana oli ilon kautta tasainen suoritus ja tietysti kimpassa juosten. Lähtö oli klo 6. Alkuun juoksu tuntui suht hyvältä.

Alkuviikosta olin käynyt hierojalla ja se oli ärsyttänyt jo aiemmin hieman ärtynyttä lonkan limapussin kohtaa, jonka läsnäolon tunsin joka askeleella. Jossain vaiheessa meni selkä: iski noidannuolen kaltainen olotila, joka käänsi selkäni vinoon. Ensimmäiset 50 kilsaa sujui ongelmistakin huolimatta suht ok. Etenimme suunniteltua reippaammin – taisipa minun vetovuorolla hetkeksi karata mopo käsistä.

Pari kertaa liukastuin ja nilkka vääntyi, mutta tokeni siitä. Sormet ja ranteet olivat niin turvoksissa, etten pystynyt enää pitämään kelloa. Vähän ennen 50 kilsan huoltoa sanoin Samille, että nyt sattuu jalkaan (rakkoon) sen verran hyvin, että huollossa haluan laittaa siihen rakkolaastarin. Siinä sitten turattiin sukkaa ja verisiä teippauksia irti, jotta saatiin räpylä taas kuntoon.

Siitä alkoi alamäki. Otin kaksi särkylääkettä (parasetamolia), jotka eivät auttaneet lonkkaan eivätkä selkään. Mietin keskeytystäkin, mutta oli enää 20 kilsaa maaliin, joten päätin sinnitellä. Sain kerättyä itseni kokoon ja jatkoimme matkaa. Roikuin Samin perässä ja jotenkin sain itseni nostettua kuopasta vähän ylemmäksi ja hinauduttua maaliin asti.

Illan ohjelmistossa oli tuparit. Reitin varrella vaahtosin, ettei me kyllä sinne enää tällä vauhdilla ehditä vaan ollaan loppuiltakin reitillä (ehdittiin kuitenkin 😀 ). Nyt oli ongelmia enemmän kuin osasin odottaa. Maalissa oltiin ajassa 10.45:34.

Lonkan limapussi (oma analyysi) oli satunnaisesti oireillut mm. mäkitreenejä tehdessä ennen Mont Blancin kierrosta ja kierroksen aikanakin. Se rauhoittui, mutta Nuuksio Classicia edeltävän täsmätreeniviikon aikana kipeytyi uudelleen. Hierojalla käynti pahensi tilannetta. Juoksun aikana kipu paheni ja oletettavasti se veti myös selän skolioosin tapaiseen virheasentoon.

Juoksun jälkeisenä aamuna varasin ajan lääkärille, joka lähetti minut ultraääneen. Siellä varmistui arveluni oikeaksi: lonkan limapussin tulehdus eli bursiitti. Sain kortisonipistoksen ja kahden viikon tulehduslääkekuurin. Seuraavat kaksi viikkoa otetaankin sitten löysästi ja toivotaan, että vaiva rauhoittuu levolla.

Tour du Mont Blanc – Mont Blancin kierros juoksuvaeltaen

Tour du Mont Blanc (TMB) on 170 kilometrin mittainen vaellusreitti, jossa nousua on noin 10 000 metriä. Se kulkee Mount Blancin ympäri Sveitsin, Italian ja Ranskan kautta.

tmb

1. päivä Les Houches – Refuge De la Palme (10), 2. päivä Refuge De la Palme – Rifugio G. Bertone (19), 3. päivä Rifugio G. Bertone – Champex-Lac (Pension En Pleinair), 4. päivä Champex-Lac – Chamonix.

Alkuperäisen suunnitelman mukaan minun ja Samin piti osallistua Lahden Ironmaniin, mutta molemmilta puuttui riittävä uintimotivaatio, joten peruttiin osallistuminen ja tilalle haluttiin jotain, mikä on meidännäköistä tekemistä. Sami ehdotti TMB:tä, joten siitä lähtivät suunnitelmat etenemään. Se vaati paljon taustatyötä ja kiitos Samille, joka selvitteli asioita perinpohjaisesti.

16.7. päivä 1: Les Houches – De la Balme
Aamulento käsimatkatavaroilla Geneveen, josta bussilla Chamonix, jonne jätimme muut matkatavarat odottamaan paluutamme. Syötyämme hyppäsimme bussiin, joka vei viereiseen kylään, Les Houchesiin, josta reissu alkoi UTMB-reittiä mukaillen. Aloittaessamme juoksuvaellusta kello oli jo kaksi ja todettiin, että seitsemältä pitää ehtiä varaamaamme De la Balmen vuoristomajaan syömään. Kiirettä piti, mutta ehdittiin paikalle juuri vähän ennen seitsemää ja suoraan suihkun kautta syömään (suihku suljettiin seitsemältä).

17.7. päivä 2: De la Balmen vuoristomaja (Sveitsi) – Rifugi G. Bertonen vuoristomaja (Italia) 
Nyt oli vuorossa reissun haastavin osuus, yli 40 kilometriä ja reilu 3000 nousumetriä. Aamulla meillä oli aikainen ”alppistartti”. Muutama kiinalainen nousi ylös samaan aikaan kuin me, kun muut vielä jäivät nukkumaan. Aamupala oltiin saatu edellisenä iltana ”picnic”-pussina. Se sisälsi kaksi leipäpalaa ja margariinin ja illalliselta jääneen omenan. Osa vaatteista ei ollut ehtinyt kuivamaan edellisillan virutuksen jäljiltä, joten kolea aamu, kevyt aamupala, uneton yö makuusalissa ja märät vaatteet herättivät hyvin todellisuuteen.
Seuraavaan vuoristomajaan (G. Bertone) saavuttiin taas juuri h-hetkellä: suihkun kautta syömään. Meitä siellä jo odoteltiin syömään, ja ulkona hakattiin kattilaan, että tulkaa jo… 😀 #mattimyöhäiset. Jälkiruokaa odotellessa olin jo lähes valmis nukahtamaan ruokapöytään.

2. päivänä tunkkausta riitti, kuumuus ja edellinen nukkumaton yö verottivat voimia, kun taas mahtavista maisemista sai lisävirtaa! Minulle tämä oli haasteellisin päivä.

18.7. päivä 3: Rifugi G. Bertonen vuoristomaja (Italia) – Champex-Lac (Sveitsi)
Sama aamukuvio kuin edellisenäkin päivänä: kosteat vaatteet niskaan, muutaman tunnin yöunet ja aamupala picnic-pussissa. Laitoin Suunnon herättämään viideltä, mutta koska olin säädellyt kellon aikavyöhykkeitä, niin  se näyttikin väärin ja herätys olikin jo kello neljä. Jossain vaiheessa juoksuliivejä pakatessamme Sami huomasi asian. Ilmankos makuusalin kaikki nukkujat eivät olleet asiasta riemuissaan ja ulkonakin tarvitsi otsalamppua… Syödessämme aamupalaa ulkona ja tuijottaessamme valkohuippuista Mount Blancia valtava hiljaisuus ympärillämme – sanoinkuvaamaton fiilis. Siitä lähdimme juosten alamäkeen, kohti seuraavaa etappia, Champex-Lacia. Matka taittui kivasti kuumuudesta ja yhdestä pummista huolimatta. Pummin seurauksena päätettiin oikaista suoraa polkua ylös vuorelle ja jättää serpentiinipolku väliin (= enemmän nousua, vähemmän matkaa). Polku oli merkitty karttaan ja jotkut muutkin olivat valinneet sen reitikseen, vaikka kahvitauolla ollessamme vuoristomajassa minulle todettiin, että ”it’s too dangerous, you are not allowed to go”. Vähän siinä tunkkausta hidasti polvien ylimääräinen tärinä. Paikkapaikoin mentiin myös nelivedolla… Pitkän päivän jälkeen päädyttiin kohteeseen eli Champex-Laciin, Sveitsin puolelle. Sieltä Sami oli varannut meille kahden hengen huoneen, mikä oli todellista luksusta dormien jälkeen! Suihkut tosin olivat yhteiset, ja olipa siellä joku urpo kurkkimassakin viereisen wc:n puolelta katon rajassa, mutta onnekseni olin mennyt suihkuun kevyellä vaatetuksella ajatuksena pestä ne samalla, joten silmäniloa ei valitettavasti ehtinyt irtoamaan.

Päivä 4: Champex-Lac – Chamonix
Yöllä pyyhkäisi ukkosmyrsky ohi ja vettä oli vuotanut ikkunoista myös huoneemme lattialle. Illalla olimme päättäneet, että haluamme kellottoman herätyksen ja syödä ensimmäistä kertaa aamupalan kaikessa rauhassa. Aamupalan jälkeeen matka jatkui kohti Chamonix’ia. Päivän isoin virhe oli jättää lounas väliin ja korvata se 50 grammalla suklaata ja näkkärillä. Kuumuus verotti ja minulta loppui kropasta energia kesken, jota ei enää karkilla tai Cliff Bloksilla korjattu. Minun toiveestani oikaistiin laakson kautta Chamonix’hin. Tärkeämpää oli päästä ”maaliin” omin jaloin kuin maitojunalla. Illalla Chamonixissa maistui hampurilainen huippuhyvältä!

Reissun ajan aurinko paistoi ja laaksoissa lämpötila oli 30 paikkeilla. Yleensä aamuisin ja iltaisin oli viileämpää, mutta heti auringon noustua lämpötilakin nousi. Minä yleensä nukun kuin tukki paikasta riippumatta, mutta tämä reissu mentiin minun osalta huonoilla yöunilla/nukkumatta ensimmäistä yötä ollenkaan, mutta ihmeen kautta selvisin zombiefiiliksestä huolimatta.

Nice to know:

  • Vettä sai hyvin juomapisteistä sekä puroista
  • Kaikissa vuoristomajoissa ei käy pankkikortti vaan tarvitaan käteistä.
  • Monissa vuoristomajoissa ruokailu alkaa klo 19 nimetyillä paikoilla, sosiaalisena tapahtumana. Ole ajoissa paikalla, jollet halua pahimmillaan jäädä ilman ruokaa.
  • Kenkinä Salomon Sense Ultrat, ja päällä lyhythihainen merinovillapaita, shortsit ja aurinkolippa.
  • Varusteet oli pakattu Salomonin 12-litraiseen juoksuliiviin vesitiiviisti:
    • Energiaa (ehkä turhaan kannettiin koko reissun energia mukana, poislukien aamupala ja ruokailut). Matkan varrelta olisi voinut ostaa mm. pientä purtavaa mukaan (Mars noin 2 €, pieni purkki Pringles shipsejä 4 €, 100g suklaalevy 3,50 jne.)
    • Suolatabletteja
    • 3 puolen litran lötköpulloa, joista käytettiin vain kahta
    • EA: ideaaliside, laastareita, rakkolaastareita, antibioottivoide, desinfiointipyyhkeitä, antihistamiini, särkylääke, NOK-voide estämään hiertymiä
    • Sadetakki- ja housut
    • Päähine
    • Buff-huivi
    • Hanskat
    • Varasukat
    • Vara-alushousut
    • Kompassi (Sami)
    • Pitkähihainen merinovillapaita
    • Caprit/shortsit
    • Irtohihat
    • Säärystimet
    • Varavirtalähde sekä puhelimen ja kellon laturit
    • Pyyhe
    • Makuupussilakana
    • Pesuaine
    • Kampa & hiuslenkki (naisnäkökulma)
    • Sauvat
    • Passi, pankkikortti ja käteistä sekä matkavakuutuskortti
    • Korvatulpat
    • Avaruuslakana
    • Otsalamppu
    • Sykevyö
    • Urheiluteippi
    • Aurinkorasva (tämä jätettiin kotiin, mutta jälkiviisaana voin sanoa, että vika päivä mustissa capreissa ja mustissa irtohihoissa +30 asteen helteessä söi hyvin ihmistä).
    • Kartta (tuloste)

Summa summarum: taas yhtä ikimuistoista kokemusta rikkaampi. Kiitos Sami! ❤

Hajar 100 km Arabiemiraateissa 16.2.2018

”Challenge yourself on the beautiful ultra-trail UTH50 or UTH100 trail run through the mountain passes, along jeep tracks, through boulder ravines and over spectacular sand dunes of Ras Al Khaimah” sanottiin järjestäjän, Urban Ultran sivuilla. Check, sinne! Arabiemiraatit on kiinnostanut minua maana jo jokusen vuoden. Pari vuotta sitten olin saman järjestäjän kaksiosaisessa aavikkojuoksutapahtumassa ja olin jo silloin myyty. Reilu vuosi takaperin Hajar 100 houkutteli ensimmäisen kerran, mutta silloin Dubain reissuni ajoittui eri ajankohtaan. Aloin puhumaan tapahtumasta Samille, joka innostui heti ajatuksesta.

Reissun lähestyessä minun ja Samin viimeistelytreenit olivat olleet enemmän tai vähemmän läpi räpiköityjä johtuen sairastelusta. Muutamat pitkäkestoiset täsmätreenit tehtiin syksyn kuluessa. Pari viikkoa juoksematta ennen h-hetkeä vähän jännitti, mutta pohjat olivat kuitenkin kunnossa. Lisäksi mäkitreenien (tunkkaus) vähyys askarrutti: niitä taisi olla syksylle tehtynä vain pari.

To-la 15.-17.2. Ras Al Khaimah
Golden Tulip Khatt Springs -kisahotellille Ras Al Khaimahiin saavuttiin torstaina 15.2. Omanin kolmen päivän visiitin jälkeen. Sattumalta törmättiin hotellin aulassa suomalaisjuoksijaan ja vaihdettiin muutama sana.

IMG_1156

Kisahotelli

Nukkumaan yritettiin mennä ajoissa, mutta pyyhe-episodi (= puuttuvat pyyhkeet ja niiden odottelu) viivästyttivät sitä. Herätyskello laitettiin soimaan puoli kahdelta yöltä, kun juoksun check-in oli yöllä klo 2.00-3.00. Nukahdinko? No en. Ennen starttia oli infotilaisuus hotellilla, jonka jälkeen siirryimme (noin 40 min) busseilla lähtöpaikalle. Infotilaisuudessa varoitettiin haastavasta säästä sekä vaativasta osuudesta checkpointien (CP) kolme ja neljä välillä.

Matkoina oli valittavana joko 50 km tai 100 km. Matkaan lähti 110 juoksijaa. Molempien lähtö oli samaan aikaan klo 5.30. Matkaan lähdettiin otsalampun valossa.

IMG_1162

Lähtötunnelmissa

Olimme päättäneet Samin kanssa edetä yhtämatkaa tai oikeastaan se oli meille selvä asia ilman miettimistä. Ensimmäiset seitsemän kilometriä oli juostavaa ylämäkeä. Pieni pummi tuli heti kättelyssä koko joukolle. Reitti oli merkitty heijastein sekä päiväsaikaan pinkeillä reittimerkeillä. Ilmeisesti joku oli siirtänyt reittimerkin jostain syystä väärään paikkaan. Päivä valkeni suht nopeasti ja lämpotila nousi.

CP1 (checkpoint) oli 7,5 km kohdalla. Se käytännössä tarkoitti yhtä henkilöä ohjaamassa kulkua. Tässä pisteessä ei ollut tarjolla mitään. Siitä alkoi ensimmäisen vuoren (Janas Mountain) ylitys. Se sujui leppoisissa merkeissä.

Vuoren päällä oli CP2 noin 17 kilometrin kohdalla. Huoltopisteellä oli tarjolla pähkinöitä, banaania, appelsiiniä, vettä ja urheilujuomaa sekä aurinkorasvaa (suojakerroin 50), jota lisäilin itseeni aina pullon nähdessäni. Samaa settiä oli tarjolla kaikilla muilla huoltopisteillä paitsi CP5:lla.

CP2:lta lähdettin laskettelemaan vuorta alas kohti CP3 (cut-off klo 11.00), joka oli Jebel Yibir vuoren juurella, 32 kilometrin kohdalla. Perussetin lisäksi siellä oli tarjolla geelejä ja energiapatukkaa, joka maistui pahimmalle koskaan syömälleni patukalla, mutta söin sen tietämättä edelleenkään, että mikä maku siinä oli. Tankkaukseen käytettiin hetki aikaa.

CP3 jälkeen edessä oli reissun haastavin osuus. Tässä vaiheessa lämpötila oli jo yli kolmekymmentä ja se jatkaisi vielä nousuaan. Tästä osuudesta varoiteltiin infotilaisuudessa kolmeen otteeseen, että riittävästi vettä mukaan (pakollisena varusteena oli vettä 1,5 litraa), kun tulee olemaan reitin haastavin osuus yhdistettynä kuumuuteen. Turhaan ei varoiteltu. Minulla oli vettä mukana 1,5 litraa sekä 0,5 litraa valmista, juotavaa geeliä, niin siitä huolimatta jouduin aloittamaan nesteen säännöstelyn, vaikka koen pärjääväni suht vähäisellä nesteellä. Nestehukka olisi typerin syy keskeytykseen. Jebel Yibir vuori tuntui loputtoman pitkältä nousulta: ilma seisoi eikä varjopaikkoja ollut ja aurinko paistoi täydeltä terältä lämpötilan ollessa k-u-u-m-a. Omat fiilikset olivat kuin saunassa olisi ollut. Siinä matkan varrella Samin kanssa taas siunailtiin, että mihin sitä ollaan taas lähdetty mukaan. Kuumuus yllätti, mutta henkisesti olin päättänyt, että se ei ole minulla syy keskeytykselle. Päämäärätietoisesti jatkettiin kapuamista kohti CP4, joka oli 44 kilometrin kohdalla, vuoren päällä. Sinne saapuminen oli henkinen voitto. Pahin oli takana. Siellä tankattiin nestettä ja syötiin huoltopöydän antimia. Taisin kevyesti juoda 1,5 litraa nestettä kerralla. Banaanit ja pähkinät alkoivat jo maistua jo pahalta, mutta energian saamiseksi niitä vedettiin vaikka väkisin. Matkalla toki nautittiin omia eväitä (geeliä, energiapatukoita tms.) aina puolen tunnin välein. Suklaita ei sattuneesta syystä varattu mukaan…

Matka kohti puoliväliä ja CP5 jatkui. Siellä meitä odottaisi dropbag ja isompi huolto ruokineen. Järjestäjä oli tehnyt CP4-5 välisestä reitistä haastavamman verrattuna edellisvuosiin, ja lisäsi cut-off aikaa tunnilla (se vaihtui klo 17.30 -> 18.30). Muutos oli etapin haastavin sekä henkisesti vaikein kohta: se oli reitin loppupäässä, vuoren juurella. Näit huoltopisteen loppuvaiheessa koko ajan, mutta reitti tuli siksakkia vuorta alas ikuisuuden. Reitti oli niin kivinen ja mutkitteleva, ettei sitä uskaltanut näillä taidoilla juosta alas. Lisäksi rakot jalkapohjissa tuntuivat ikäviltä, samoin isovarpaiden kynnet huusivat hoosiannaa. Reippaasti yli tunti huoltopiste oli siinä nenän edessä odottamassa meitä. CP5 oli 52 kilometrin kohdalla. Samalla se oli myös Hajar 50 km juoksijoiden maali.

IMG_1197

Puolivälin (CP5) huollossa

Meillä olisi vielä puolet matkaa edessä. Huoltopisteellä tankattiin itsemme uuteen nousuun ja hoidettiin rakkoja. Matkaan lähtiessä aurinko alkaisi kohta laskemaan, joten olo helpottuisi. Loppumatka olisi suht tasaista.

CP6 olisi 66 kilometrin kohdalla. Sinne mentiin hölkäten-kävellen -metodilla. Kellosta katsottiin tietty matka, joka edettiin hölkäten, ja sitten vaihdettiin kävelyksi ja sitten sama uusiksi, mutta voiko olla ärsyttävämpää kuin, että tämän pilaa virran loppuminen molempien Spartan Ultrista 66 kilometrin kohdalla (reilu 14 tuntia). Sen jälkeen seurasi epämääräisiä hölkkä-/kävelypätkiä vailla suunnitelmallisuutta. Virran loppuminen kelloista suorastaan vi***tti.

CP7:lle päästyämme matkaa maaliin oli jäljellä noin 22 kilometriä. Välillä mentiin asfalttitien reunaa. Pitkät hitaat kilometrit olivat edessä yön pimeydessä. Askel oli raskas ja jalkapohjiin sattui, mutta etenimme hitaasti ja varmasti. Takanamme näkyi yhteen lyöttäytyneen porukan valot, jotka jotenkin jäivät aina vain kauemmaksi meistä, vaikkemme mekään vauhdikkaasti edenneet. Minua motivoi eteenpäin ajatus, että mehän ei niitä ohi päästetä. 😂 Pimeydessä kulkiessa jäi vähän välillä epäselväksi, että missä oikein mentiin. Veikkaisin, että päiväsaikaan olisi ollut kurja yllätys maisemien suhteen. CP7-CP8 välillä tiesi, että nyt ollaan jo niin lähellä maalia, että loppu häämöttää.

CP8 oli 91,5 kilometrin kohdalla. Siellä kaveri kertoi, että tästä on mennyt ohi vasta noin 14 juoksijaa. Sadalle kilometrille oli siis ilmoittautunut 52 juoksijaa, joista 21 selvisi maaliin asti. Cut-offit ja kuumuus olivat verottaneet juoksijoita. CP8:n huollossa oli jo voittajafiilis, kun kuului siihen harvalukuiseen joukkoon, joka on ylipäätään selvinnyt sinne asti. Enää olisi alle kymmenen kilometriä maaliin, jes! Siis ehkä tai yli, mutta sitä ei nyt tiedetä, kun kelloista loppui virta. CP8:lta matka taittui maaliin kävellen. Viimeiselle pätkälle osui hiekkadyynit. Maali ylitettiin Samin kanssa käsikädessä juosten. ❤ Aikaa hikisellä taipaleella kului 20.54.32 ja sillä tuloksella tulin naisten sarjan kolmanneksi.  ”Palkintopokaaliksi” sain kiven. Kiva idea, ja pidin kivestä, mutta se painoi jo saman verran kuin nykyiset käsimatkatavarani (siitä huolimatta päätyi kotiin asti käsimatkatavaroissa)… Lisäksi sain lahjakassin, jossa oli mm. Runderwear-lahjakortti (sen annoin Dubaissa asuvalle kaverilleni, jonka vieraana olimme pari yötä) ja pari muuta pienempää palkintoa.  Niin, ja muuten miesten kolmannen sijan vei myös suomalainen, Tony. 💪 Olihan hienoa, että me suomalaiset sinnittelimme maaliin niiden harvojen joukossa, ja päädyimme vielä podiumille naisten ja miesten sarjassa!

Maalissa saatiin Finisher-hupparit, mitalit ja ruokaa, joka maistui taivaalliselta sekä cokista. Lopuksi bussi kuljetti meidät takaisin hotellille (noin 30 minuutin matka).

Nousuksi oli ilmoitettu eri paikoissa 3300 tai 2500 metriä. 66 kilometrin kohdalla nousumetrit olivat 2549, mutta todellinen määrä jäi arvoitukseksi.

Tämä oli haastavin ultra, jolle olen osallistunut. Haastavaksi sen teki kuumuus, mutta me selvittiin, yhdessä Samin kanssa. Olihan tämä vähän eriluokan trippi kuin makoilu altaalla/rannalla auringosta, juomasta ja ruoasta nauttien. Taas yksi ikimuistoinen kokemus lisää!

Samin lempparislogania lainatakseni: ”If you want to run fast, run alone, if you want to run far, run together”.

Tulokset 2018.

Lämpimästi suosittelen Urban Ultran juoksutapahtumia Arabiemiraateissa. Niistä löytää tietoa heidän sivujensa lisäksi Premier Onlinesta, jonka kautta voi ilmoittautua juoksuihin.

Huoltopisteet ja reittiprofiili:
Capture

Pakolliset varusteet vielä loppuun listattuna:
• 1.5 ltr Hydration – (Nathan/Salomon/Camelbak, bottles etc) full to capacity at the start line.
• Headtorch (NOT supplied)
• Cell phone Fully charged with pre-programmed number of Race & Course Directors – only operational on race day.
• Water Pouch (SUPPLIED) Drinks are pumped, NOT given in bottles or disposable cups – in your race pack there will be a pouch to use
for water and energy drinks, please take it with you on your run.
• Whistle
• Small Pocket Knife
• Survival Blanket
• Empty ziplock – please take rubbish home, please do not drop any litter, however small along the course.
• Course MAP PRINTOUt
• First aid kit: Contents to include the following: 4”x4” gauze pads, medical tape, Antibacterial cream, 3” wide Ace Bandage, Painkiller
tablets, Anti-inflammatory tablets (Voltaren, Ibuprofen etc.) NOTE: The list is a guideline to the content of a first aid kit. We trust that your first
aid kit would include any specific medication you require personally, and be comprehensive enough to deal with most medical situations.
OPTIONAL/RECOMMENDED GEAR Sand gaiters, Sunglasses, Peaked hat with or without neck flap, Sunscreen, Small scissors, Spare Duct
Tape, Energy Gels/Nutrition, Hand sanitizer/wet wipes, Toilet roll, Camera/extra battery, Warm evening clothes, spare socks, Rain jacket.

Kuvia reitin varrelta:

NUTS Pallas 134k 14.-15.7.2017

Toukokuun lopun Karhunkierroksen 160k DNF 140 kilometrin kohdalla jäi harmittamaan, mutta fiilikset NUTS Pallaksen 134k läpäisemisestä tuntuivat täysin mahdolliselta. Näiden välillä oli vain seitsemän viikkoa ja palautuminen otettiin varman päälle. Muutama täsmätreeni tuli tehtyä, mutta muuten lenkit olivat kevyttä ”höntsää”.

Team Satu ja Sami lähtivät ajelemaan pohjoista ja NUTS Pallasta kohti edeltävänä sunnuntaina. Matkalla poikkesimme Tahkolla, Saariselällä ja Levillä. Levillä meitä odotti NUTS Pallas fiilistelyä Kirsin ja hänen ystävänsä kanssa. Kirsiin tutustuimme Suomen Ladun polkujuoksuohjaajakurssilla, jossa hän kutsui meidät spontaanisti kylään Leville ja hetken mietittyämme olimme intopiukeina jo sopimassa kyläilyä. Kiitos Kirsi!

NUTS Pallas ei oikeastaan jännittänyt juuri yhtään ja juoksemaan oltiin vain menossa ihan kuin minne muualle tahansa. Automatkalla Sami jutteli puhelimessa, että ”majoituksemme on Hetassa, josta lähdemme bussilla Ylläkseltä”. Sana ”bussi” särähti korvaani: olin unohtanut hommata bussilipun ja varmasti lukenut puolihuolimattomasti saamani NUTSin meilit. Ostin NUTS Pallaksen osallistumisen NUTS Köykkyristä ja bussilippu olisi pitänyt ostaa erikseen, mutta olin autuaasti unohtanut koko asian. Onneksi Jokke myi minulle sellaisen supernopeasti, ettei ehtinyt vielä paniikki iskemään!

Ultramatkan valmistelut tehtiin aamulla Levillä Kirsin luona ja siihen ei liittynyt enää samanlaista säätämistä kuin Karhunkierroksella, kun mentiin suht samoilla säädöillä (lue: varusteilla ja energioilla). Nyt päädyimme käyttämään vain yksiä kenkiä, Salomon Sense Ultria. Muistan varmasti ikuisesti, kun teippasimme rakkoalttiita kohtia jaloista ja Sami laittoi kantapäähän teipit, johon totesin, ettei mulla ole koskaan ollut rakkoja kantapäissä. Virhe, virhe, virhe. Karhunkierroksella ei ollut rakkoja ollenkaan, mutta tällä kertaa niitä siunattiin ties kuinka monella teippauksista huolimatta. Taas sitä oppi uutta, ettei olettamuksia voi tehdä vaan kaikki on mahdollista. Samoin hiertymät: ikinä en ole kärsinyt niistä, mutta tällä kertaa jouduin käymään Samin Linola-tuubilla useaan otteeseen. Jos yksin olisin ollut liikkeellä, niin ”en mä ikinä ole tarvinnut” -rasvat olisivat jääneet kotiin.

Perjantaina klo 14.25 hyppäsimme Hetasta bussiin kohti Yllästä. Bussimatka sujui mukavasti ja siinä jutusteltiin kanssajuoksijoiden kanssa sekä syötiin viimeiset eväät. Lähdöstä haimme tarvittavat numerolaput yms. ja veimme dropbagit paikoilleen. Minä sain gps:n, mutta Sami ei. Klo 18 starttasimme kohti Ylläksen huippua. Seikkailu oli alkanut!

Kilometri kilometriltä etenimme suunnitelmien mukaan: ylämäet kävellen ja puolen tunnin välein energiaa. Joka toinen puoli tuntia geeli, ja joka toinen muuta naposteltavaa. Huolloissa nautimme huoltopöydän antimista ja täytimme vesipulloja mukaamme. Rauhalan jälkeen alkoi tulemaan selkiä vastaan ja aika moni oli oksennellut, mutta meillä Rauhala-Pallas väli sujui kivasti. Tähän asti olimme edenneet Samin kanssa pääosin kahdestaan. Otimme huonovointisen heimolaisen, Kaijan peesiimme ja hidastimme tahtia, jotta joukko pysyy koossa. Muutama kilometri ennen Pallaksen huoltoa pidimme pisutauon, joka päätyi siihen, että minä ja Sami seisomme suu auki toisiamme tuijottamassa: joku vetäisi housut jalkaan ja lähti raketin lailla liikkeelle sanomatta sanaakaan. Reissun hämmentävin tilanne. Matka jatkui kahdestaan.

Ennen Pallaksen huoltoa puhuimme Samin kanssa, että siellä maistuisi puuro, mutta jostain syystä tilasin pizzan. No, onhan siinä samaa se ensimmäinen p-kirjain.. Mikä lienee aivopieru. Pallaksen huollossa taisi vierähtää puolituntinen. Edistystä: Karhunkierroksella siihen meni tunti! Siitä sitten kohti Pallaksen valloitusta!  Matkalla Pallaksen huipulle oli sumua ja reittimerkkien kanssa sai olla tarkkana. Yksi onneton oli jo ehtinyt eksymään reitiltä, mutta oli onneksi löytänyt takaisin.

Pallakselta taapersimme hissukseen eteenpäin. Välillä satoi vettä ja välillä ei. Rihmakurun kohdalla Sami piti huussitauon. Odotellessa itsellä tuli heikoin hetki ja ärsytti, kun tuntui, että vaikka kuinka yritimme reippaasti edetä, niin matka ei edennyt kuin matelemalla. Siinä kohtaa siskokset ohittivat meidät. Matkamme jatkui hitaanoloisesti, mutta jotenkin onnistuimme saavuttamaan reippaasti askeltavat supersiskokset. Sitten alkoi 55k-juoksijoita ohittamaan meitä. Reitin varrella oli vanha työkaverini Jan tsemppaamassa meitä ja hän jäi meidän kävelyseuraksi Hannukuruun asti. Siistiä! Siskosten kanssa matka jatkui välillä samaa matkaa ja välillä eri matkaa, kunnes Hannukurun huollossa tiemme erkanivat. Jossakin kohtaa ennen Hannukurua Jukka liittyi joukkoomme. Samin kanssa välillä yritimme juosta, mutta Jukan reipas kävelyaskel sai meidät aina kiinni. Tässä vaiheessa juoksuyritykset koskivat enää pitkospuita. Ja sitten alkoi matka kohti Pyhäkeron huippua: loputtoman pitkän oloinen pätkä, jota 55k juoksijat etenivät niin tuorein askelein ja kevyen näköisesti samalla kun itseä harmitti etanavaihde. Fiilistä nosti kuitenkin se, että pirtsakoita 55k juoksijoita jäi juttelemaan ja tsemppaamaan meitä. Odotin Pyhäkeron huoltoa kuin kuuta nousevaa: siitä olisi maaliin enää vain 13 kilsaa! Pieni rutistus ja se olisi siinä! No, ei ollut pieni rutistus. Rakot jaloissa tuntuivat joka askeleella. Ensin loputonta hiekkatietä jokunen kilometri ja sitten päättymätöntä asfalttia 5 kilometriä, mutta me selvitettiin sekin yhdessä Samin kanssa! Päästiin maaliin ajassa 27:52:08! Maalissa meitä odotti Mikko onnittelemassa. Maalialueelta suoriuduttiin sopalle ja kuin taivaan lahjana Ali haki meille keitot, jotta kenkiä ei tarvinnut riisua pois, ja samoin dropbagit. Siinä vaihdettiin tuttujen kanssa kuulumisia, ja väsyneinä, mutta onnellisina käveltiin läheiseen Jussan Tupaan. We did it!

Jos vertaan Karhunkierroksella menemäämme 140 kilsaa Pallaksen 134 kilsaan, niin Karhunkierros tuntui ”piece of cake” DNF:stä huolimatta. Niin, ja kuulemma en ole ikinä kiroillut niin paljon kuin loppureissusta. Kuka? Minäkö kiroillut..? O:) Vatsa toimi kaikin puolin ok ja energiakin imeytyi hyvin. Matkan isoin ongelma oli rakot ja kipeät jalkapohjat. Sukat ja kengät kastuivat vähän väliä, joten rakot eivät olleet mikään ihme.

Kiitokset järjestäjille ja kaikille mukana olleille sekä ihanille tsemppareille matkan varrella!

Samin blogi löytyy täältä.

maalipusu nuts pallas

Maalipusu! Kuva: ONEVISION.fi

”Polkujuoksunoviisin” eka polkujuoksukisa Suomessa 26.-27.5.2017: NUTS Karhunkierros 160k

Nyt on hyvä aika kaivaa popparit esille: tämä on pitkä stoori alkaen taustoista. Kutsun itseäni noviisiksi, koska olen aloittanut juoksemisen vuonna 2013, ensimmäisen lenkin tein Tawastia Trail Clubin kanssa poluilla reilu vuosi sitten maaliskuussa 2016, jolloin polkulenkki vei sydämeni. Tätä aiemmin olin käynyt yhdellä pitkällä seikkailupolkulenkillä vuonna 2015 Mikkelissä, josta syttyi pieni kipinä. Lisäksi kokemusta on joistakin (maantie)ultrista. Viime vuoteen ”kisa”ultria mahtui mm. E24h helmikuussa 120k, Sorvan Satku 50k huhtikuussa, Masokistin Unelma 100k elokuussa ja Wiha 100k lokakuussa.

Karhunkierroksen ilmoittautumisen avauduttua olin onnekas ja sain paikan 80 kilometrille. Matka kohti Karhunkierrosta (80k) alkoi NUTS Köykkyrin kautta marraskuussa 2016. Olin ilmoittautunut neljän tunnin tunkkaussarjaan tarkoituksena hakea mäkikokemusta. Kuuden tunnin sarja ei ollut realistinen johtuen edelliskuun Wihan satasesta ja siihen liittyvästä palautumisesta sekä joulukuussa Dubaissa juostavasta maantiepuolikkaasta, jossa oli tarkoitus juosta enkka. ”Sosiaalisen paineen alaisena” muutin kisaa edeltävänä iltana NUTS Köykkyrin sarjan neljästä tunnista kuuteen. En ole kehdannut sanoa ääneen, että elämäni ainoa siihen mennessä tehty tunkkaus on ollut juuri vähän ennen Köykkyriä, Jättärillä (Malminkartanonhuippu) 45 minuuttia. Suureksi yllätyksekseni tunkkasin itseni naisten kuuden tunnin sarjassa kolmossijalle, Super-Saaran viereen podiumille. Treeni kohti Karhunkierrosta oli alkanut!

Kaverisuhde Sundtrömin Samin kanssa syveni seurustelusuhteeksi ja Sami alkoi ylipuhua minua seurakseen Karhunkierroksen ”perusmatkalle”, 160k. Tammikuussa tein päätöksen ja laitoin NUTS poppoolle viestin matkan vaihtamisesta 80k → 160k. Samassa yhteydessä se tarkoitti, että minun on peruttava osallistumiseni helmikuiseen E24h-juoksuun, koska siitä palautuminen olisi syönyt liikaa Karhunkierroksen treeniaikaa.

Tammikuussa 2017 minulla oli tiedossa parin viikon reissu Teksasiin, jossa osallistuin Big Bend Ultraan 50 kilometrin matkalle, Chihuahuan autiomaassa. Tämänkin mielsin treenilenkiksi Karhunkierrosta ajatellen. Kaikissa treeneissä, kisoissa yms. päällimmäisenä on ollut mielessä Karhunkierros. Palauduttuani Big Bend Ultrasta on treenattu niin paljon kuin se vaan ikinä on ollut mahdollista pitäen mielessä ylikunnon välttämisen ja paikkojen hajoamisen. Samin kanssa tehtiin huhtikuun lopussa viikon reissu Slovenian Alpeille, jossa tunkattiin mäkiä, patikoitiin sekä juostiin.

Sitten itse asiaan eli Karhunkierrokseen. 160+ km on kunnioitettava matka, jolla voi sattua ja tapahtua paljon, mikä aiheuttaa keskeyttämisen: loukkaantuminen, rakot, energian imeytysongelmat, pään ”hajoaminen” tms. Lisäksi lumitilanteen spekulointi toi lisäjännitystä/haastetta olosuhteisiin. Kaiken spekuloinnin jälkeen päädyimme ostamaan vedenkestävät sukat juuri ennen reissuunlähtöä tietoisella riskillä. Suunnitelma oli, että vedenkestävät sukat jalassa (kenkäni olivat Salomon S-Lab Sense 5 SG) lähdemme liikkeelle ja vaihdamme sukat merinovillaisiin Basecampin huollossa, noin 24 kilometrin kohdalla. Toimiva ratkaisu. Huollot hoidettiin ajan kanssa ja suunnitelmallisesti. Hautajärven 80k huollossa vaihdettiin kuivat sukat ja paremmin vaimennetut kengät, Salomon Sense Ultrat. Loistoratkaisu sekin. Hautajärven huollon jälkeen olo oli loistava ja tossu nousi. Parhaat ja helpoimmat kilometrit aamuauringon paisteessa. Välillä kolotti nilkkaa, välillä takareittä, välillä säärtä jne., mutta kaikki kiputilat menivät minulla ohi. Suurta huolta aiheutti Samin akillesjänne, joka alkoi oireilla. Se oli viime kesänä vienyt Samin telakalle juuri ennen osallistumista NUTS Pallaksen perusmatkalle ja samaa ei haluttu toistuvaksi tänä kesänä.

blogi-kkSäännöllisesti puolen tunnin välein tankattiin. Minulle upposi kaikki syötäväksi kelpaava, mutta jossakin vaiheessa Samilla alkoi olemaan imeytymisongelmia ja paha olo. Pariin kertaan jouduinkin sanomaan tiukasti, että energiaa nassuun tai reissu katkeaa. Paluumatkalla Oulangassa, n. 110 km kohdalla oltiin vielä aikataulussa ja maaliin pääsy oli aikarajojen (36 h) puitteissa mahdollista, mutta sitten alkoi vauhtia hiipua edelleen ja taaempana tulleet Paalijärven veljekset liittyivät seuraamme. Laskeskelimme, että kuuden tunnin aika ei riitä, jos Basecampin/Juuman huollossa ollaan cut-offin aikaan kuudelta, 30 tunnin kuluttua lähdöstä. Laskimme, että seitsemän tuntia pitää varata väsyneille jaloille välille Juuma-Ruka. Laskelmien jälkeen vauhti hidastui entisestään, kun tavoitteena oli enää päästä Juuman Basecampiin ja raatotaksin kyytiin. Cut off ja voimien väheneminen keskeytti matkan. Dnf:stä huolimatta oltiin tyytyväisiä: enkkakilometrit, reilut 140 kilsaa ja noin 30 tuntia. Upea seikkailu!

Heti seuraavana päivänä alettiin suunnittella NUTS Pallasta ja miettimään, että mitä tehtäisiin toisin. Positiivista oli myös se, että oloni oli seuraavana aamuna loistava: paikat vähän kankeat, ei rakkoja, ei irtoavia kynsiä ja raputkin pystyin kävelemään alas normaalisti. Polvet olivat vähän arat, samoin sääriluu, mutta eivät enää. Nyt vaan on levättävä riittävästi NUTS Pallasta, 134k, varten! Siellä nähdään!

Kiitokset NUTSin poppoolle ja talkooväelle: aivan supermahtava tapahtuma! Kiitokset myös kaikille ihanille tsemppareille! Ja erityiskiitos rakkaalleni, joka kulki vierelläni.

Ai niin, ja päästiin Samin kanssa myös useampaan Koillissanomien juttuunkin mukaan:

  • Video: Parisuhde todelliseen testiin – muutaman kuukauden seurustelleet Satu ja Sami lähtivät juoksemaan 160 kilometriä Kuusamon lumisiin vaaroihin

http://www.koillissanomat.fi/uutisetkoillismaa/video-parisuhde-todelliseen-testiin–muutaman-kuukauden-seurustelleet-satu-ja-sami-lahtivat-juoksemaan-160-kilometria-kuusamon-lumisiin-vaaroihin-6.226.243737.5d3bb31f19

  • Polku­juok­su­har­rastus on myös tätä: nännien teippausta ja sushi­pal­le­rojen pakkausta – H-hetken lähestyessä mieleen hiipi epäilys, onko kaikki tehty tarpeeksi hyvin:

http://www.koillissanomat.fi/urheilu/polkujuoksuharrastus-on-myos-tata-nannien-teippausta-ja-sushipallerojen-pakkausta-hhetken-lahestyessa-mieleen-hiipi-epailys-onko-kaikki-tehty-tarpeeksi-hyvin-6.226.244328.05668b23df

  • Näin pitkälle jaksaminen riitti:

http://www.koillissanomat.fi/urheilu/nain-pitkalle-jaksaminen-riitti-6.100.244326.bf2a6fa4ca (vain tilaajille)

  • Hullut juoksivat kahlasivat hangessa (kuvagalleria):

http://www.koillissanomat.fi/kuvagalleria/hullut-juoksijat-kahlasivat-hangessa–katso-kuvat-6.232.243777.0d6796e5fe

Wihan kilometrit 15.10.2016

Tätä juoksutapahtumaa olin odottanut kuin kuuta nousevaa! Edellisestä vuodesta jäi niin hyvät fiilikset tapahtumasta: ensimmäinen satasen juoksuni, hyvin järjestetty tapahtuma ja kaikki ne ihmiset, joihin siellä tutustuin! ❤

Wihan kilometrit juostiin Pirkkahallin ympäristössä 3,33 km kierroksella, mikä tarkoittaa 100 kilometrillä 30 kierrosta. Juoksumatkavaihtoehtoja oli puolimaraton, maraton, 50 km, 100 km sekä nonstop.

Flunssakausi jylläsi niin lasten koulussa kuin töissäkin, joten tunsin itseni pöpökauhuiseksi ja jotain pientä yrittikin tulla juoksua edeltävällä viikolla, mutta tällä kertaa selvisin pelkällä säikähdyksellä ja taisin juoda määrällisesti lopputalven teet kyseisellä viikolla ja viihtyä infrapunasaunassani enemmän kuin suositus on..

Lauantaiaamuna klo 5.30 soi herätyskelloni. Hitto, mikä päänsärky! Aamupalaksi oli puuroa Panadolilla höystettynä. Se auttoi. Kamppeet auton kyytiin ja Hämeenlinnan motarin varteen odottamaan kyytiä. Sen jälkeen poimittiin muitakin kyytiin.  Takarontin tavaramäärää katsoessamme nauroimme, että ollaanko tässä lähdössä jonnekin pidemmällekin reissulle. Tavallaan joo, kun jokaisella kyytiläisellä oli toiveena selvittää 100 km.

Perille päästyämme haimme numerolaput ja pystytimme omat huoltopöytämme. Tawastia Trail Club oli isolla porukalla liikkeellä eri matkoilla.

Tawastia Trail Club

Tawastia Trail Clubin innokkaita juoksijoita

Klo 9 lähtölaukaus kajahti ja lähdettiin juoksemaan.

Kohta mennään!

Kohta mennään!

Mikko jäi juoksukaverikseni. Juostessa seurasin sykkeitä, että pysytään pk-alueella. (Seuraavalla kerralla asetan sykerajan hälyttämään, jottei tarvitse kelloa koko ajan vilkuilla..). Joitakin kierroksia juostuamme huoltajat huusivat perääni, että nyt puuttuu tulostaulusta kierroksiani ja he jäivät selvittämään tilannetta. Onneksi olin siihen mennessä juossut koko ajan Mikon kanssa! Siinä kohtaa unohtui orastava vessahätä kokonaan. Järjestäjät saivat tilanteen haltuun ja juoksutietoni ajantasalle. Huh helpotusta!  Vuoron perään Mikon kanssa keulittiin ja jarruteltiin menoa. Homma toimi hyvin! Juoksu tuntui takareisissä heti alkuun, mutta en välittänyt siitä enkä enää oikeastaan kiinnittänyt siihen lopussa mitään huomiotakaan. Noin 60 km asti edettiin samaa matkaa ja sitten tiemme erosivat ja jatkoin matkaa yksin. Hetki sen jälkeen oli startannut klo 15 maraton 2, josta Mika oli alustavasti lupautunut peesiavuksi. Hetken jolkottelin yksin ja sain uutta intoa nähdessäni Mikan liittyvän seuraani. Uusi vaihde päälle! Siis ihan käsittämättömän paljon sain uutta virtaa tuntemattomalta ihmiseltä, jonka kanssa vaihdoin muutaman sanan ennen klo 9 lähtöä ja, joka lähti maratonillaan peesaamaan ja tsemppaamaan minua, täysin tuntematonta ihmistä!

juoksukuva

Hyvällä fiiliksellä mentiin!

 

Juoksun edetessä kerroin Mikalle, että edellisillä ultramatkoilla oli yleensä tapahtunut jonkinasteinen romahdus vauhdissa/kunnossa siinä 70-80 km paikkeilla ja pelkäsin sen odottavan kohta edessäni, mutta sitten alkoi ilmestyä tuttuja ihmisiä kannustusjoukkoihin ja ei tullutkaan mitään romahdusta vaan sitten mentiin henkisillä voimavaroilla! Askel oli ihmeen kevyt, mutta juttukaveriksi minusta ei enää ollut. Huomaamatta ilta oli pimentynyt ja järjestäjät sytyttelivät ulkotulia reitin varrelle. Seuraavana hetkenä tapahtui jotain odottamatonta: Mika vaihtoi juoksun kävelyyn ja käski minun jatkamaan matkaa. Jatkoin matkaani hieman epäuskoisena ja mietin, että kuinka tästä selviän YKSIN loppumatkan. Kannustusjoukot huutelivat perääni, että olen kolmantena ja kierros kierroksen jälkeen ”blokkasivat” minut pois omasta huoltopisteestä tarjoamalla geelin lennosta. 😀 Loppua kohden vähensin kävelyä huoltopisteen kohdalla: käytännössä nappasin geelin Marjukalta lennosta ja muutaman kävelyaskeleen otin yleisen huoltopisteen kohdalla juodessani. Ajattelin, että olen jo niin voiton puolella taipaleellani, että nyt viime metreillä en halua höllätä vauhtia enkä luopua kolmossijasta. Samaa ajatteli omakin huolto tarjoamalla geelin mukaani. 🙂 Kauaa ei tarvinnut yksin juosta, kun nonstopilla juokseva Kalevi lähti tsemppariksi. Toiseksi vikalle kierrokselle hän jäi jälkeeni. Omille huoltoporukoilleni hihkaisin, että nyt saatte kyllä lähteä vetureiksi viimeiselle kierrokselle! Ässät lähtivät peesaamaan ja juttelivat, että kuinka mukavaa täällä pimeässä, ulkotulien loisteessa on juosta. Siinä vaiheessa esitin asiasta eriävän mielipiteeni lähes sata kilsaa juosseena. Ihmetys oli suuri, kun näin Mikan selän viimeisellä kierroksella, kun hänen piti olla maratoniltaan kierros ennen minua maalissa. Samaan aikaan huomasin myös Kalevin odottavan minua reitin varrella. Otin loppukirin. Maalissa aikaan 11.02:35! Naisten 100 km SM-pronssi!

maalissa

Maalissa!

pokaali

Pokaali ja mitali

 

 

 

 

 

 

 

 

Juoksuun mahtui parit vessakäynnit, mutta muuten energiat imeytyivät hyvin ja energiansaanti meni nappiin. Joka kierroksella söin ja join jotakin yleisestä huoltopöydästä. Alkuun tarjoilu oli kevyempää: rusinoita, suolakurkkua tms., mutta iltaa kohden löytyi runsas valikoima purtavaa. Välillä otin omia geelejä ja suolatabletteja. Kahteen kertaan jäin syömään ruokaa huoltoon.

Omat eväät: geeliä ja suolatablettia. Osan geeleistä kaadoin juomapulloon.

Omat eväät: geeliä ja suolatablettia. Osan geeleistä kaadoin juomapulloon.

Entä ne vauriot juoksun jälkeen?
Saldona yksi rakko jalkapohjassa, irtoava varpaankynsi, urheiluliivien hiertymät edessä ja takana. Liivivauriot oli tiedossa ja odotettavissa, vaikka yritin ehkäistä edestä sitä urheiluteipillä. Selkääni en yltänyt teippiä laittamaan, joten liivit käytännössä nirhautuivat selkänahastani läpi yhdestä kohtaa (kuvakin löytyy, mutta se on vähän liian rujo julkaistavaksi).

Kengät: Asics Gel Nimbus.

Ajatuksia juoksun jälkeen:
Ylitin itseni paremmin kuin olisin ikinä uskonutkaan! Vuosi sitten juoksin ensimmäisen sataseni Wihalla aikaan 13:32:30. Nyt vuosi sen jälkeen 2,5 tuntia nopeammin! Elokuisesta Masokistin Unelmastakin (12:14:11) aikani parani yli tunnilla! Tällä kertaa kaikki meni putkeen ja treenit ovat tuottaneet tulosta! Juoksukin oli suht tasaista vauhdin suhteen eikä kävelyaskeleita tarvinnut ottaa muutoin kuin huollossa. Seuraava tavoite onkin alittaa 11 h.

kierrosajat

Kierrosaikani löytyvät kuvaa klikkaamalla. Ne on jaettu kierroksittain (3,3 / 6,7 / 10 / 13,3 / 16,7 km..)

Mikan blogipostaus löytyy täältä:
http://kevyetkilometrit.blogspot.fi/2016/10/wihan-kilometrit-2016-maraton-huoltajan.html

Kiitos teille kaikille, jotka olivat/ovat mukana kuvioissa!
Kannustajat, tsempparit, kanssajuoksijat, huoltojoukot yms. yms.! ❤ Te olitte mahtavia! You made my day!

Sorvan Satku 9.4.2016

Ilmoittauduin Sorvan Satkuun muutama päivä ennen h-hetkeä, viimeisenä mahdollisena ilmoittautumispäivänä, kun en ollut varma osallistumisestani polven takia. Matkavaihtoehtoja oli maraton, 50 km  ja 100 km, joista valitsin 50 km. 5 km reitti oli pääosin asfalttia ja sitä juostiin edestakaisin. Lievästi kumpuilevaa reittiä tasamaan juoksija voisi kutsua mäkiseksi. Sorvan Satku juostiin Nokialla ja sen järjesti Team Rahola. Juoksun huolto oli 2,5 km välein. Satasen juoksivat starttasivat klo 8 ja muut klo 11. Tuntia ennen lähtöä piti olla ilmoittautumassa. Lauantaiaamuna lähdettiin ajamaan kohti Nokiaa puoli yhdeksän aikaan aamulla. Juoksukeli oli oikein sopiva, vaikka välillä tulikin muutama tippa vettä. Lähtöalueella oli mukava huomata tuttuja naamoja!

sorvansatku3.jpg

Minä ja konkarijuoksija Kalevi Montela

Tunnelma oli lämminhenkinen ja rento, vähän sellainen vanhan kylätapahtuman fiilis. Tykkäsin kovasti! Juostessa meno oli rentoa, juoksijat tsemppasivat toisiaan ja tilaisuuden tullen juteltiin. Ei siis mitään ”tiukkapipomeininkiä”. Oma juoksu kulki helposti enkä juuri kelloa tai vauhtia katsellut vaan nautin menosta. Maaliin päästyäni yksi asia harmitti, vaikken aikaa lähtenytkään juoksemaan, ja se oli metsäinen vessakäynti: ilman sitä matka olisi taittunut alle viiteen tuntiin. Oma kelloni näytti juoksumatkaksi 50,72 km eikä ”vessareissuni” toivottavasti ollut 700 metriä.. 😀

sorvansatku

Lähtöviivalla

Omassa sarjassani naiset 50 km oli neljä osallistujaa ja näistä tulin ensimmäisenä maaliin ajalla 5:02,06. Yllätyin positiivisesti juoksuni helppoudesta ja virtaa riitti enemmän kuin hyvin loppuun asti. Kehitystä on siis tapahtunut! Treenit jatkuvat ja huomenna lähden juoksuleirille Janakkalan Janan kanssa Portugalin Monte Gordoon! Olá!

sorvansatku2

Maalissa!

Ohi on! Endurance 24 h 2016

 

Olihan kokemus, positiivinen sellainen! Toista sataa juoksijaa juoksemassa Esport Arenan 400 metrin mittaista juoksurataa 24 h! Hienosti järjestetty tapahtuma, josta jäi hyvä fiilis!

Lauantaiaamuna huoltojoukkoni Hanna ja Tiina nappasivat minut kyytiinsä puoli kymmenen aikoihin ja suuntasimme Espooseen.

20160227_110943

Minä ja huoltojoukot

 

Seuraavaksi laitettiin huoltopöytäni kuntoon. Nesteitä en ottanut mukaan, koska niitä oli tarjolla järjestäjän toimesta, samoin hyvä valikoima muuta purtavaa kuten kuvista käy ilmi.

Sitten vaihdettiin muutaman sananen kanssajuoksijoiden Juuson ja Jannen kanssa, jonka jälkeen olikin jo ohjelmassa lähtö.

yhteiskuva

Valmiina lähtöön! Kuvalähde: Saukkonen

Pauli Kiuru ampui lähtölaukauksen lauantaina klo 12.

20160227_115629

Suunnitelmanani oli pitää huoltotauko aina puolen tunnin välein: ensimmäisen tauon aikana join nestettä järjestäjän huoltopisteeltä ja toisen tauon aikana söin geelin omalta huoltopisteeltä ja siihen päälle noin puoli kierrosta kävelyä. Ensimmäiset 80 km sujui ongelmitta, jonka jälkeen polvet alkoivat kiusaamaan: lattiapinta oli kova. Tiesin sen olevan kova, mutta silti yllätyin kovuudesta. Lämpö ja kuivuus eivät haitanneet minua. Lenkkarivalinta ei mennyt nappiin ja vaihdoin lenkkarit kolmeen kertaan, mutta ensimmäisen vaihdon yhteydessä oli jo liian myöhäistä polvien kannalta. Pahin vaihe oli 80 kilometristä sataan kilometriin, jonka kävelin polvikipuineni. Yksi juoksijoista vinkkasi lääkäristä, joka oli auttanut hänen ongelmaansa. Sadan kilometrin jälkeen menin ensiapuun, jossa sain kylmähoitoa polvilleni ja kinesioteippaukset. Olin ottanut Buranan kipuuni ja ensiavussa sanottiin, että ei saa ottaa Buranaa. Ensiapukäynti oli hyvä palauttava hetki, jonka jälkeen maistui myös muukin kuin geeli. Siitä uuteen nousuun ja juoksu sujui mukavasti kunnes 110 km kohdalla alkoi olla ongelmia energian imeytymisen kanssa. Kaikkia syötäviä kohtaan tuli inhoreaktio. Nesteet valmiiksi sisältäviä geelejä pystyin syömään/juomaan, mutten juurikaan mitään kiinteää ja geeleistä vatsa kiitti.. Vatsa oli kuin kivikova pallo ja vessa alkoi tulla tutuksi. Oksentaa ei kuitenkaan tarvinnut kisan aikana. Imeytymisongelmien tullessa mukaan kuvioihin päätin juosta 120 km ja sitten lopettaa. Ehdin näkemään viimeisen, kolmannen suunnan vaihdoksen kuuden aikaan aamulla, jonka jälkeen lopetin. Reilu 18 tuntia ja 120 kilometriä ja 308 kierrosta.

tulos

Kokonaissijoitukseni oli 85/115.

Tällä kertaa lonkat/lonkakoukistajat eivät menneet lukkoon, mikä on positiivinen asia. Hiertymiä ei tullut paitsi jalkoihin parit rakot kiitos epäonnistuneen kenkävalinnan. Lisäksi yksi kynsi tulee irtoamaan varpaasta. Juostessa oli mahtava lukea lähetettyjä tsemppausviestejä, joita järjestävät toimittivat juoksijoille.

20160228_135708-1

Saamani tsemppausviestit! Iso kiitos näistä!

 

20160228_125612

Huoltojoukoille kiitos tästä ja loistavasta huollosta!

Juoksun päätteeksi otin jaloilleni kylmä-kuuma-suihkun ja tein kevyet venytykset sekä laitoin lihaskipua helpottavaa voidetta. Suosittelen! Huoltojoukkojen pakatessa autoon tavaroita odottelin ulkosalla. Yhtäkkiä iski huono olo ja seuraavana hetkenä tyhjensin vatsalaukun sisältöä ulkona.. Kotona olin sunnuntaiaamuna kahdeksan pintaan, jonka jälkeen parin tunnin tirsat ja sitten infrapunasaunaan tunniksi ”palautumaan”. Olo on kyllä ollut poikkeuksellisen loistava 18 tunnin urakkaan nähden ja parin tunnin unilla. Huoltojoukkoni muistivat minua vielä kaiken lisäksi pullolla!

 

 

 

Tuloksia:

miesten3parasta

Miesten kolme parasta

naisten3parasta

Naisten kolme parasta

Oksentaminen on suhteellisen yleistä ultrajuoksukisoissa, mutta se kuuluu asiaan. Ihan uskomatonta, että miten roskapytyn halailun jälkeen lähdetään huojuvin askelin uudelleen juoksuun. Huonovointiset tai väsyneet juoksivat lepuuttivat välillä itseään penkeillä istuen tai maaten, mutta sieltäkin vaan lähdettiin uuteen nousuun! Uskomatonta tahdonlujuutta!

Kyllä se 24 tuntia vedetään läpi vielä jokin kerta! Nyt jäi puuttumaan vain 6 h.

Lauantaina se alkaa: Endurance 24h 27.-28.2.2016

Jännittää ja paljon. Tulevana viikonloppuna juostaan Esport Arenalla Endurance 24h 2016 yhdeksännen kerran. Se on sisäradalla juostava ultrajuoksukisa. Lueskelin äsken osallistujaluetteloa ja esittelyjä juoksijoista. Osallistujalistalla on 35 naista ja 92 miestä. Niin on kovatasoista porukkaa, että hatunnosto heille! Samalla iski lievä kauhunsekainen paniikki huikeista juoksusuorituksista, vaikken ketään vastaan olekaan kisaamassa. Samoin mietityttää noviisitaustani  ja noin kolmen vuoden juoksukokemukseni, kun pikaisen yhteenvedon perusteella siellä on paljon kokeneita ja monen vuoden ultrajuoksukokemuksen omaavia juoksijoita. Hienoa kuitenkin päästä samalla katsomaan kokeneiden ultrajuoksijoiden menoa!

Rata on noin 400 metriä pitkä ja suuntaa vaihdetaan kuuden tunnin välein. Kisapäivä alkaa lauantaina klo 9, jolloin jaetaan numerot. Lähtö tapahtuu klo 12 ja kilpailu päättyy sunnuntaina klo 12. Tarkempi aikataulu löytyy täältä.

Järjestäjän toimesta on tarjolla kattava juoma- ja ruokahuolto. Juomina on mm. urheilujuomaa, vettä, kahvia, mehua, colaa jne. sekä syötävänä mm. lihapullia, shipsejä, makeisia, suklaata, erilaisia keksejä, banaania yms. yms. Lisäksi tarjolla on pasta-ateria klo 19 ja 01 sekä kaurapuuro sunnuntaiaamuna klo 7. Näiden lisäksi varasin itselleni mukaan mm. mustikkakeittoa, Domino-keksejä, suolapähkinää, Snickersiä, energiapatukoita, suolatabletteja ja muuta pientä purtavaa, mutta erityisesti geelejä. Omaa huoltoa varten minulla on huoltopöytä varattuna mukaan. Huoltajikseni ovat lähdössä Hanna ja Tiina.

geelit.jpg

Mukaan pakkasin myös esimerkiksi makuupussin (jota toivottavasti en tarvitse), varavaatteita, laastareita, varalenkkarit, varavirtalähteen, kuulokkeet musiikkia varten, Ice Power -suihkeen, tiikeribalsamia, särkylääkettä (jota toivottavasti en myöskään tarvitse), urheiluteippiä.. Hakiessani apteekista suolatabletteja nappasin mukaani myös kofeiinitabletteja, jotka ovat uusi tuttavuus. Mitään uutta ei pitäisi kokeilla, mutta jos niiden läsnäolo toisi edes henkistä tukea.

Edeltävällä viikolla vaivasi flunssa, joten toivon, ettei sillä ole suurta vaikutusta. Nyt vaan pitää toivoa, että kaikki menee kohdilleen eikä tule ikäviä yllätyksiä vatsan, lihasten, lenkkareiden tms. kanssa. Lenkkariasiaan heräsin liian myöhään: koko talven olen juossut joko nasta- tai maastolenkkareilla. Nyt siis pitäisi käyttää lenkkareita, joita en ole kuukausiin käyttänyt. Oikeastaan minulla on vain tällä hetkellä alelaarista joskus aikoikaan ostetut New Balancen  ei-omaa-silmää-miellyttävät ”kotitossut”, joita olen käyttänyt kotilenkeillä, mutta ne ovat ainoat kengät, joihin luotan eniten tällä hetkellä. Otan varalle mukaan juoksumatolla käyttämäni Hoka One One -juoksukengät, mutta ne painavat yhdestä kohtaa ikävästi, joten matolla olen pärjännyt hyvin niiden kanssa  lyhyissä suorituksissa. Jos olisin herännyt lenkkariasiaan aiemmin, niin olisin valinnut toisin.

Nyt vaan loputkin tavarat kassiin ja huomenna aamulla suunta kohti Espoota! Tsemppausviestejä voi lähetellä juoksijoille IX Endurance 24h – greetings to runners kautta.

Ennakkotietoa löytyy ultrajuoksu.fi-sivuilta.