Avainsana-arkisto: ultramatka

Hajar 100 km Arabiemiraateissa 16.2.2018

”Challenge yourself on the beautiful ultra-trail UTH50 or UTH100 trail run through the mountain passes, along jeep tracks, through boulder ravines and over spectacular sand dunes of Ras Al Khaimah” sanottiin järjestäjän, Urban Ultran sivuilla. Check, sinne! Arabiemiraatit on kiinnostanut minua maana jo jokusen vuoden. Pari vuotta sitten olin saman järjestäjän kaksiosaisessa aavikkojuoksutapahtumassa ja olin jo silloin myyty. Reilu vuosi takaperin Hajar 100 houkutteli ensimmäisen kerran, mutta silloin Dubain reissuni ajoittui eri ajankohtaan. Aloin puhumaan tapahtumasta Samille, joka innostui heti ajatuksesta.

Reissun lähestyessä minun ja Samin viimeistelytreenit olivat olleet enemmän tai vähemmän läpi räpiköityjä johtuen sairastelusta. Muutamat pitkäkestoiset täsmätreenit tehtiin syksyn kuluessa. Pari viikkoa juoksematta ennen h-hetkeä vähän jännitti, mutta pohjat olivat kuitenkin kunnossa. Lisäksi mäkitreenien (tunkkaus) vähyys askarrutti: niitä taisi olla syksylle tehtynä vain pari.

To-la 15.-17.2. Ras Al Khaimah
Golden Tulip Khatt Springs -kisahotellille Ras Al Khaimahiin saavuttiin torstaina 15.2. Omanin kolmen päivän visiitin jälkeen. Sattumalta törmättiin hotellin aulassa suomalaisjuoksijaan ja vaihdettiin muutama sana.

IMG_1156

Kisahotelli

Nukkumaan yritettiin mennä ajoissa, mutta pyyhe-episodi (= puuttuvat pyyhkeet ja niiden odottelu) viivästyttivät sitä. Herätyskello laitettiin soimaan puoli kahdelta yöltä, kun juoksun check-in oli yöllä klo 2.00-3.00. Nukahdinko? No en. Ennen starttia oli infotilaisuus hotellilla, jonka jälkeen siirryimme (noin 40 min) busseilla lähtöpaikalle. Infotilaisuudessa varoitettiin haastavasta säästä sekä vaativasta osuudesta checkpointien (CP) kolme ja neljä välillä.

Matkoina oli valittavana joko 50 km tai 100 km. Matkaan lähti 110 juoksijaa. Molempien lähtö oli samaan aikaan klo 5.30. Matkaan lähdettiin otsalampun valossa.

IMG_1162

Lähtötunnelmissa

Olimme päättäneet Samin kanssa edetä yhtämatkaa tai oikeastaan se oli meille selvä asia ilman miettimistä. Ensimmäiset seitsemän kilometriä oli juostavaa ylämäkeä. Pieni pummi tuli heti kättelyssä koko joukolle. Reitti oli merkitty heijastein sekä päiväsaikaan pinkeillä reittimerkeillä. Ilmeisesti joku oli siirtänyt reittimerkin jostain syystä väärään paikkaan. Päivä valkeni suht nopeasti ja lämpotila nousi.

CP1 (checkpoint) oli 7,5 km kohdalla. Se käytännössä tarkoitti yhtä henkilöä ohjaamassa kulkua. Tässä pisteessä ei ollut tarjolla mitään. Siitä alkoi ensimmäisen vuoren (Janas Mountain) ylitys. Se sujui leppoisissa merkeissä.

Vuoren päällä oli CP2 noin 17 kilometrin kohdalla. Huoltopisteellä oli tarjolla pähkinöitä, banaania, appelsiiniä, vettä ja urheilujuomaa sekä aurinkorasvaa (suojakerroin 50), jota lisäilin itseeni aina pullon nähdessäni. Samaa settiä oli tarjolla kaikilla muilla huoltopisteillä paitsi CP5:lla.

CP2:lta lähdettin laskettelemaan vuorta alas kohti CP3 (cut-off klo 11.00), joka oli Jebel Yibir vuoren juurella, 32 kilometrin kohdalla. Perussetin lisäksi siellä oli tarjolla geelejä ja energiapatukkaa, joka maistui pahimmalle koskaan syömälleni patukalla, mutta söin sen tietämättä edelleenkään, että mikä maku siinä oli. Tankkaukseen käytettiin hetki aikaa.

CP3 jälkeen edessä oli reissun haastavin osuus. Tässä vaiheessa lämpötila oli jo yli kolmekymmentä ja se jatkaisi vielä nousuaan. Tästä osuudesta varoiteltiin infotilaisuudessa kolmeen otteeseen, että riittävästi vettä mukaan (pakollisena varusteena oli vettä 1,5 litraa), kun tulee olemaan reitin haastavin osuus yhdistettynä kuumuuteen. Turhaan ei varoiteltu. Minulla oli vettä mukana 1,5 litraa sekä 0,5 litraa valmista, juotavaa geeliä, niin siitä huolimatta jouduin aloittamaan nesteen säännöstelyn, vaikka koen pärjääväni suht vähäisellä nesteellä. Nestehukka olisi typerin syy keskeytykseen. Jebel Yibir vuori tuntui loputtoman pitkältä nousulta: ilma seisoi eikä varjopaikkoja ollut ja aurinko paistoi täydeltä terältä lämpötilan ollessa k-u-u-m-a. Omat fiilikset olivat kuin saunassa olisi ollut. Siinä matkan varrella Samin kanssa taas siunailtiin, että mihin sitä ollaan taas lähdetty mukaan. Kuumuus yllätti, mutta henkisesti olin päättänyt, että se ei ole minulla syy keskeytykselle. Päämäärätietoisesti jatkettiin kapuamista kohti CP4, joka oli 44 kilometrin kohdalla, vuoren päällä. Sinne saapuminen oli henkinen voitto. Pahin oli takana. Siellä tankattiin nestettä ja syötiin huoltopöydän antimia. Taisin kevyesti juoda 1,5 litraa nestettä kerralla. Banaanit ja pähkinät alkoivat jo maistua jo pahalta, mutta energian saamiseksi niitä vedettiin vaikka väkisin. Matkalla toki nautittiin omia eväitä (geeliä, energiapatukoita tms.) aina puolen tunnin välein. Suklaita ei sattuneesta syystä varattu mukaan…

Matka kohti puoliväliä ja CP5 jatkui. Siellä meitä odottaisi dropbag ja isompi huolto ruokineen. Järjestäjä oli tehnyt CP4-5 välisestä reitistä haastavamman verrattuna edellisvuosiin, ja lisäsi cut-off aikaa tunnilla (se vaihtui klo 17.30 -> 18.30). Muutos oli etapin haastavin sekä henkisesti vaikein kohta: se oli reitin loppupäässä, vuoren juurella. Näit huoltopisteen loppuvaiheessa koko ajan, mutta reitti tuli siksakkia vuorta alas ikuisuuden. Reitti oli niin kivinen ja mutkitteleva, ettei sitä uskaltanut näillä taidoilla juosta alas. Lisäksi rakot jalkapohjissa tuntuivat ikäviltä, samoin isovarpaiden kynnet huusivat hoosiannaa. Reippaasti yli tunti huoltopiste oli siinä nenän edessä odottamassa meitä. CP5 oli 52 kilometrin kohdalla. Samalla se oli myös Hajar 50 km juoksijoiden maali.

IMG_1197

Puolivälin (CP5) huollossa

Meillä olisi vielä puolet matkaa edessä. Huoltopisteellä tankattiin itsemme uuteen nousuun ja hoidettiin rakkoja. Matkaan lähtiessä aurinko alkaisi kohta laskemaan, joten olo helpottuisi. Loppumatka olisi suht tasaista.

CP6 olisi 66 kilometrin kohdalla. Sinne mentiin hölkäten-kävellen -metodilla. Kellosta katsottiin tietty matka, joka edettiin hölkäten, ja sitten vaihdettiin kävelyksi ja sitten sama uusiksi, mutta voiko olla ärsyttävämpää kuin, että tämän pilaa virran loppuminen molempien Spartan Ultrista 66 kilometrin kohdalla (reilu 14 tuntia). Sen jälkeen seurasi epämääräisiä hölkkä-/kävelypätkiä vailla suunnitelmallisuutta. Virran loppuminen kelloista suorastaan vi***tti.

CP7:lle päästyämme matkaa maaliin oli jäljellä noin 22 kilometriä. Välillä mentiin asfalttitien reunaa. Pitkät hitaat kilometrit olivat edessä yön pimeydessä. Askel oli raskas ja jalkapohjiin sattui, mutta etenimme hitaasti ja varmasti. Takanamme näkyi yhteen lyöttäytyneen porukan valot, jotka jotenkin jäivät aina vain kauemmaksi meistä, vaikkemme mekään vauhdikkaasti edenneet. Minua motivoi eteenpäin ajatus, että mehän ei niitä ohi päästetä. 😂 Pimeydessä kulkiessa jäi vähän välillä epäselväksi, että missä oikein mentiin. Veikkaisin, että päiväsaikaan olisi ollut kurja yllätys maisemien suhteen. CP7-CP8 välillä tiesi, että nyt ollaan jo niin lähellä maalia, että loppu häämöttää.

CP8 oli 91,5 kilometrin kohdalla. Siellä kaveri kertoi, että tästä on mennyt ohi vasta noin 14 juoksijaa. Sadalle kilometrille oli siis ilmoittautunut 52 juoksijaa, joista 21 selvisi maaliin asti. Cut-offit ja kuumuus olivat verottaneet juoksijoita. CP8:n huollossa oli jo voittajafiilis, kun kuului siihen harvalukuiseen joukkoon, joka on ylipäätään selvinnyt sinne asti. Enää olisi alle kymmenen kilometriä maaliin, jes! Siis ehkä tai yli, mutta sitä ei nyt tiedetä, kun kelloista loppui virta. CP8:lta matka taittui maaliin kävellen. Viimeiselle pätkälle osui hiekkadyynit. Maali ylitettiin Samin kanssa käsikädessä juosten. ❤ Aikaa hikisellä taipaleella kului 20.54.32 ja sillä tuloksella tulin naisten sarjan kolmanneksi.  ”Palkintopokaaliksi” sain kiven. Kiva idea, ja pidin kivestä, mutta se painoi jo saman verran kuin nykyiset käsimatkatavarani (siitä huolimatta päätyi kotiin asti käsimatkatavaroissa)… Lisäksi sain lahjakassin, jossa oli mm. Runderwear-lahjakortti (sen annoin Dubaissa asuvalle kaverilleni, jonka vieraana olimme pari yötä) ja pari muuta pienempää palkintoa.  Niin, ja muuten miesten kolmannen sijan vei myös suomalainen, Tony. 💪 Olihan hienoa, että me suomalaiset sinnittelimme maaliin niiden harvojen joukossa, ja päädyimme vielä podiumille naisten ja miesten sarjassa!

Maalissa saatiin Finisher-hupparit, mitalit ja ruokaa, joka maistui taivaalliselta sekä cokista. Lopuksi bussi kuljetti meidät takaisin hotellille (noin 30 minuutin matka).

Nousuksi oli ilmoitettu eri paikoissa 3300 tai 2500 metriä. 66 kilometrin kohdalla nousumetrit olivat 2549, mutta todellinen määrä jäi arvoitukseksi.

Tämä oli haastavin ultra, jolle olen osallistunut. Haastavaksi sen teki kuumuus, mutta me selvittiin, yhdessä Samin kanssa. Olihan tämä vähän eriluokan trippi kuin makoilu altaalla/rannalla auringosta, juomasta ja ruoasta nauttien. Taas yksi ikimuistoinen kokemus lisää!

Samin lempparislogania lainatakseni: ”If you want to run fast, run alone, if you want to run far, run together”.

Tulokset 2018.

Lämpimästi suosittelen Urban Ultran juoksutapahtumia Arabiemiraateissa. Niistä löytää tietoa heidän sivujensa lisäksi Premier Onlinesta, jonka kautta voi ilmoittautua juoksuihin.

Huoltopisteet ja reittiprofiili:
Capture

Pakolliset varusteet vielä loppuun listattuna:
• 1.5 ltr Hydration – (Nathan/Salomon/Camelbak, bottles etc) full to capacity at the start line.
• Headtorch (NOT supplied)
• Cell phone Fully charged with pre-programmed number of Race & Course Directors – only operational on race day.
• Water Pouch (SUPPLIED) Drinks are pumped, NOT given in bottles or disposable cups – in your race pack there will be a pouch to use
for water and energy drinks, please take it with you on your run.
• Whistle
• Small Pocket Knife
• Survival Blanket
• Empty ziplock – please take rubbish home, please do not drop any litter, however small along the course.
• Course MAP PRINTOUt
• First aid kit: Contents to include the following: 4”x4” gauze pads, medical tape, Antibacterial cream, 3” wide Ace Bandage, Painkiller
tablets, Anti-inflammatory tablets (Voltaren, Ibuprofen etc.) NOTE: The list is a guideline to the content of a first aid kit. We trust that your first
aid kit would include any specific medication you require personally, and be comprehensive enough to deal with most medical situations.
OPTIONAL/RECOMMENDED GEAR Sand gaiters, Sunglasses, Peaked hat with or without neck flap, Sunscreen, Small scissors, Spare Duct
Tape, Energy Gels/Nutrition, Hand sanitizer/wet wipes, Toilet roll, Camera/extra battery, Warm evening clothes, spare socks, Rain jacket.

Kuvia reitin varrelta:

NUTS Pallas 134k 14.-15.7.2017

Toukokuun lopun Karhunkierroksen 160k DNF 140 kilometrin kohdalla jäi harmittamaan, mutta fiilikset NUTS Pallaksen 134k läpäisemisestä tuntuivat täysin mahdolliselta. Näiden välillä oli vain seitsemän viikkoa ja palautuminen otettiin varman päälle. Muutama täsmätreeni tuli tehtyä, mutta muuten lenkit olivat kevyttä ”höntsää”.

Team Satu ja Sami lähtivät ajelemaan pohjoista ja NUTS Pallasta kohti edeltävänä sunnuntaina. Matkalla poikkesimme Tahkolla, Saariselällä ja Levillä. Levillä meitä odotti NUTS Pallas fiilistelyä Kirsin ja hänen ystävänsä kanssa. Kirsiin tutustuimme Suomen Ladun polkujuoksuohjaajakurssilla, jossa hän kutsui meidät spontaanisti kylään Leville ja hetken mietittyämme olimme intopiukeina jo sopimassa kyläilyä. Kiitos Kirsi!

NUTS Pallas ei oikeastaan jännittänyt juuri yhtään ja juoksemaan oltiin vain menossa ihan kuin minne muualle tahansa. Automatkalla Sami jutteli puhelimessa, että ”majoituksemme on Hetassa, josta lähdemme bussilla Ylläkseltä”. Sana ”bussi” särähti korvaani: olin unohtanut hommata bussilipun ja varmasti lukenut puolihuolimattomasti saamani NUTSin meilit. Ostin NUTS Pallaksen osallistumisen NUTS Köykkyristä ja bussilippu olisi pitänyt ostaa erikseen, mutta olin autuaasti unohtanut koko asian. Onneksi Jokke myi minulle sellaisen supernopeasti, ettei ehtinyt vielä paniikki iskemään!

Ultramatkan valmistelut tehtiin aamulla Levillä Kirsin luona ja siihen ei liittynyt enää samanlaista säätämistä kuin Karhunkierroksella, kun mentiin suht samoilla säädöillä (lue: varusteilla ja energioilla). Nyt päädyimme käyttämään vain yksiä kenkiä, Salomon Sense Ultria. Muistan varmasti ikuisesti, kun teippasimme rakkoalttiita kohtia jaloista ja Sami laittoi kantapäähän teipit, johon totesin, ettei mulla ole koskaan ollut rakkoja kantapäissä. Virhe, virhe, virhe. Karhunkierroksella ei ollut rakkoja ollenkaan, mutta tällä kertaa niitä siunattiin ties kuinka monella teippauksista huolimatta. Taas sitä oppi uutta, ettei olettamuksia voi tehdä vaan kaikki on mahdollista. Samoin hiertymät: ikinä en ole kärsinyt niistä, mutta tällä kertaa jouduin käymään Samin Linola-tuubilla useaan otteeseen. Jos yksin olisin ollut liikkeellä, niin ”en mä ikinä ole tarvinnut” -rasvat olisivat jääneet kotiin.

Perjantaina klo 14.25 hyppäsimme Hetasta bussiin kohti Yllästä. Bussimatka sujui mukavasti ja siinä jutusteltiin kanssajuoksijoiden kanssa sekä syötiin viimeiset eväät. Lähdöstä haimme tarvittavat numerolaput yms. ja veimme dropbagit paikoilleen. Minä sain gps:n, mutta Sami ei. Klo 18 starttasimme kohti Ylläksen huippua. Seikkailu oli alkanut!

Kilometri kilometriltä etenimme suunnitelmien mukaan: ylämäet kävellen ja puolen tunnin välein energiaa. Joka toinen puoli tuntia geeli, ja joka toinen muuta naposteltavaa. Huolloissa nautimme huoltopöydän antimista ja täytimme vesipulloja mukaamme. Rauhalan jälkeen alkoi tulemaan selkiä vastaan ja aika moni oli oksennellut, mutta meillä Rauhala-Pallas väli sujui kivasti. Tähän asti olimme edenneet Samin kanssa pääosin kahdestaan. Otimme huonovointisen heimolaisen, Kaijan peesiimme ja hidastimme tahtia, jotta joukko pysyy koossa. Muutama kilometri ennen Pallaksen huoltoa pidimme pisutauon, joka päätyi siihen, että minä ja Sami seisomme suu auki toisiamme tuijottamassa: joku vetäisi housut jalkaan ja lähti raketin lailla liikkeelle sanomatta sanaakaan. Reissun hämmentävin tilanne. Matka jatkui kahdestaan.

Ennen Pallaksen huoltoa puhuimme Samin kanssa, että siellä maistuisi puuro, mutta jostain syystä tilasin pizzan. No, onhan siinä samaa se ensimmäinen p-kirjain.. Mikä lienee aivopieru. Pallaksen huollossa taisi vierähtää puolituntinen. Edistystä: Karhunkierroksella siihen meni tunti! Siitä sitten kohti Pallaksen valloitusta!  Matkalla Pallaksen huipulle oli sumua ja reittimerkkien kanssa sai olla tarkkana. Yksi onneton oli jo ehtinyt eksymään reitiltä, mutta oli onneksi löytänyt takaisin.

Pallakselta taapersimme hissukseen eteenpäin. Välillä satoi vettä ja välillä ei. Rihmakurun kohdalla Sami piti huussitauon. Odotellessa itsellä tuli heikoin hetki ja ärsytti, kun tuntui, että vaikka kuinka yritimme reippaasti edetä, niin matka ei edennyt kuin matelemalla. Siinä kohtaa siskokset ohittivat meidät. Matkamme jatkui hitaanoloisesti, mutta jotenkin onnistuimme saavuttamaan reippaasti askeltavat supersiskokset. Sitten alkoi 55k-juoksijoita ohittamaan meitä. Reitin varrella oli vanha työkaverini Jan tsemppaamassa meitä ja hän jäi meidän kävelyseuraksi Hannukuruun asti. Siistiä! Siskosten kanssa matka jatkui välillä samaa matkaa ja välillä eri matkaa, kunnes Hannukurun huollossa tiemme erkanivat. Jossakin kohtaa ennen Hannukurua Jukka liittyi joukkoomme. Samin kanssa välillä yritimme juosta, mutta Jukan reipas kävelyaskel sai meidät aina kiinni. Tässä vaiheessa juoksuyritykset koskivat enää pitkospuita. Ja sitten alkoi matka kohti Pyhäkeron huippua: loputtoman pitkän oloinen pätkä, jota 55k juoksijat etenivät niin tuorein askelein ja kevyen näköisesti samalla kun itseä harmitti etanavaihde. Fiilistä nosti kuitenkin se, että pirtsakoita 55k juoksijoita jäi juttelemaan ja tsemppaamaan meitä. Odotin Pyhäkeron huoltoa kuin kuuta nousevaa: siitä olisi maaliin enää vain 13 kilsaa! Pieni rutistus ja se olisi siinä! No, ei ollut pieni rutistus. Rakot jaloissa tuntuivat joka askeleella. Ensin loputonta hiekkatietä jokunen kilometri ja sitten päättymätöntä asfalttia 5 kilometriä, mutta me selvitettiin sekin yhdessä Samin kanssa! Päästiin maaliin ajassa 27:52:08! Maalissa meitä odotti Mikko onnittelemassa. Maalialueelta suoriuduttiin sopalle ja kuin taivaan lahjana Ali haki meille keitot, jotta kenkiä ei tarvinnut riisua pois, ja samoin dropbagit. Siinä vaihdettiin tuttujen kanssa kuulumisia, ja väsyneinä, mutta onnellisina käveltiin läheiseen Jussan Tupaan. We did it!

Jos vertaan Karhunkierroksella menemäämme 140 kilsaa Pallaksen 134 kilsaan, niin Karhunkierros tuntui ”piece of cake” DNF:stä huolimatta. Niin, ja kuulemma en ole ikinä kiroillut niin paljon kuin loppureissusta. Kuka? Minäkö kiroillut..? O:) Vatsa toimi kaikin puolin ok ja energiakin imeytyi hyvin. Matkan isoin ongelma oli rakot ja kipeät jalkapohjat. Sukat ja kengät kastuivat vähän väliä, joten rakot eivät olleet mikään ihme.

Kiitokset järjestäjille ja kaikille mukana olleille sekä ihanille tsemppareille matkan varrella!

Samin blogi löytyy täältä.

maalipusu nuts pallas

Maalipusu! Kuva: ONEVISION.fi

”Polkujuoksunoviisin” eka polkujuoksukisa Suomessa 26.-27.5.2017: NUTS Karhunkierros 160k

Nyt on hyvä aika kaivaa popparit esille: tämä on pitkä stoori alkaen taustoista. Kutsun itseäni noviisiksi, koska olen aloittanut juoksemisen vuonna 2013, ensimmäisen lenkin tein Tawastia Trail Clubin kanssa poluilla reilu vuosi sitten maaliskuussa 2016, jolloin polkulenkki vei sydämeni. Tätä aiemmin olin käynyt yhdellä pitkällä seikkailupolkulenkillä vuonna 2015 Mikkelissä, josta syttyi pieni kipinä. Lisäksi kokemusta on joistakin (maantie)ultrista. Viime vuoteen ”kisa”ultria mahtui mm. E24h helmikuussa 120k, Sorvan Satku 50k huhtikuussa, Masokistin Unelma 100k elokuussa ja Wiha 100k lokakuussa.

Karhunkierroksen ilmoittautumisen avauduttua olin onnekas ja sain paikan 80 kilometrille. Matka kohti Karhunkierrosta (80k) alkoi NUTS Köykkyrin kautta marraskuussa 2016. Olin ilmoittautunut neljän tunnin tunkkaussarjaan tarkoituksena hakea mäkikokemusta. Kuuden tunnin sarja ei ollut realistinen johtuen edelliskuun Wihan satasesta ja siihen liittyvästä palautumisesta sekä joulukuussa Dubaissa juostavasta maantiepuolikkaasta, jossa oli tarkoitus juosta enkka. ”Sosiaalisen paineen alaisena” muutin kisaa edeltävänä iltana NUTS Köykkyrin sarjan neljästä tunnista kuuteen. En ole kehdannut sanoa ääneen, että elämäni ainoa siihen mennessä tehty tunkkaus on ollut juuri vähän ennen Köykkyriä, Jättärillä (Malminkartanonhuippu) 45 minuuttia. Suureksi yllätyksekseni tunkkasin itseni naisten kuuden tunnin sarjassa kolmossijalle, Super-Saaran viereen podiumille. Treeni kohti Karhunkierrosta oli alkanut!

Kaverisuhde Sundtrömin Samin kanssa syveni seurustelusuhteeksi ja Sami alkoi ylipuhua minua seurakseen Karhunkierroksen ”perusmatkalle”, 160k. Tammikuussa tein päätöksen ja laitoin NUTS poppoolle viestin matkan vaihtamisesta 80k → 160k. Samassa yhteydessä se tarkoitti, että minun on peruttava osallistumiseni helmikuiseen E24h-juoksuun, koska siitä palautuminen olisi syönyt liikaa Karhunkierroksen treeniaikaa.

Tammikuussa 2017 minulla oli tiedossa parin viikon reissu Teksasiin, jossa osallistuin Big Bend Ultraan 50 kilometrin matkalle, Chihuahuan autiomaassa. Tämänkin mielsin treenilenkiksi Karhunkierrosta ajatellen. Kaikissa treeneissä, kisoissa yms. päällimmäisenä on ollut mielessä Karhunkierros. Palauduttuani Big Bend Ultrasta on treenattu niin paljon kuin se vaan ikinä on ollut mahdollista pitäen mielessä ylikunnon välttämisen ja paikkojen hajoamisen. Samin kanssa tehtiin huhtikuun lopussa viikon reissu Slovenian Alpeille, jossa tunkattiin mäkiä, patikoitiin sekä juostiin.

Sitten itse asiaan eli Karhunkierrokseen. 160+ km on kunnioitettava matka, jolla voi sattua ja tapahtua paljon, mikä aiheuttaa keskeyttämisen: loukkaantuminen, rakot, energian imeytysongelmat, pään ”hajoaminen” tms. Lisäksi lumitilanteen spekulointi toi lisäjännitystä/haastetta olosuhteisiin. Kaiken spekuloinnin jälkeen päädyimme ostamaan vedenkestävät sukat juuri ennen reissuunlähtöä tietoisella riskillä. Suunnitelma oli, että vedenkestävät sukat jalassa (kenkäni olivat Salomon S-Lab Sense 5 SG) lähdemme liikkeelle ja vaihdamme sukat merinovillaisiin Basecampin huollossa, noin 24 kilometrin kohdalla. Toimiva ratkaisu. Huollot hoidettiin ajan kanssa ja suunnitelmallisesti. Hautajärven 80k huollossa vaihdettiin kuivat sukat ja paremmin vaimennetut kengät, Salomon Sense Ultrat. Loistoratkaisu sekin. Hautajärven huollon jälkeen olo oli loistava ja tossu nousi. Parhaat ja helpoimmat kilometrit aamuauringon paisteessa. Välillä kolotti nilkkaa, välillä takareittä, välillä säärtä jne., mutta kaikki kiputilat menivät minulla ohi. Suurta huolta aiheutti Samin akillesjänne, joka alkoi oireilla. Se oli viime kesänä vienyt Samin telakalle juuri ennen osallistumista NUTS Pallaksen perusmatkalle ja samaa ei haluttu toistuvaksi tänä kesänä.

blogi-kkSäännöllisesti puolen tunnin välein tankattiin. Minulle upposi kaikki syötäväksi kelpaava, mutta jossakin vaiheessa Samilla alkoi olemaan imeytymisongelmia ja paha olo. Pariin kertaan jouduinkin sanomaan tiukasti, että energiaa nassuun tai reissu katkeaa. Paluumatkalla Oulangassa, n. 110 km kohdalla oltiin vielä aikataulussa ja maaliin pääsy oli aikarajojen (36 h) puitteissa mahdollista, mutta sitten alkoi vauhtia hiipua edelleen ja taaempana tulleet Paalijärven veljekset liittyivät seuraamme. Laskeskelimme, että kuuden tunnin aika ei riitä, jos Basecampin/Juuman huollossa ollaan cut-offin aikaan kuudelta, 30 tunnin kuluttua lähdöstä. Laskimme, että seitsemän tuntia pitää varata väsyneille jaloille välille Juuma-Ruka. Laskelmien jälkeen vauhti hidastui entisestään, kun tavoitteena oli enää päästä Juuman Basecampiin ja raatotaksin kyytiin. Cut off ja voimien väheneminen keskeytti matkan. Dnf:stä huolimatta oltiin tyytyväisiä: enkkakilometrit, reilut 140 kilsaa ja noin 30 tuntia. Upea seikkailu!

Heti seuraavana päivänä alettiin suunnittella NUTS Pallasta ja miettimään, että mitä tehtäisiin toisin. Positiivista oli myös se, että oloni oli seuraavana aamuna loistava: paikat vähän kankeat, ei rakkoja, ei irtoavia kynsiä ja raputkin pystyin kävelemään alas normaalisti. Polvet olivat vähän arat, samoin sääriluu, mutta eivät enää. Nyt vaan on levättävä riittävästi NUTS Pallasta, 134k, varten! Siellä nähdään!

Kiitokset NUTSin poppoolle ja talkooväelle: aivan supermahtava tapahtuma! Kiitokset myös kaikille ihanille tsemppareille! Ja erityiskiitos rakkaalleni, joka kulki vierelläni.

Ai niin, ja päästiin Samin kanssa myös useampaan Koillissanomien juttuunkin mukaan:

  • Video: Parisuhde todelliseen testiin – muutaman kuukauden seurustelleet Satu ja Sami lähtivät juoksemaan 160 kilometriä Kuusamon lumisiin vaaroihin

http://www.koillissanomat.fi/uutisetkoillismaa/video-parisuhde-todelliseen-testiin–muutaman-kuukauden-seurustelleet-satu-ja-sami-lahtivat-juoksemaan-160-kilometria-kuusamon-lumisiin-vaaroihin-6.226.243737.5d3bb31f19

  • Polku­juok­su­har­rastus on myös tätä: nännien teippausta ja sushi­pal­le­rojen pakkausta – H-hetken lähestyessä mieleen hiipi epäilys, onko kaikki tehty tarpeeksi hyvin:

http://www.koillissanomat.fi/urheilu/polkujuoksuharrastus-on-myos-tata-nannien-teippausta-ja-sushipallerojen-pakkausta-hhetken-lahestyessa-mieleen-hiipi-epailys-onko-kaikki-tehty-tarpeeksi-hyvin-6.226.244328.05668b23df

  • Näin pitkälle jaksaminen riitti:

http://www.koillissanomat.fi/urheilu/nain-pitkalle-jaksaminen-riitti-6.100.244326.bf2a6fa4ca (vain tilaajille)

  • Hullut juoksivat kahlasivat hangessa (kuvagalleria):

http://www.koillissanomat.fi/kuvagalleria/hullut-juoksijat-kahlasivat-hangessa–katso-kuvat-6.232.243777.0d6796e5fe

Wihan kilometrit 15.10.2016

Tätä juoksutapahtumaa olin odottanut kuin kuuta nousevaa! Edellisestä vuodesta jäi niin hyvät fiilikset tapahtumasta: ensimmäinen satasen juoksuni, hyvin järjestetty tapahtuma ja kaikki ne ihmiset, joihin siellä tutustuin! ❤

Wihan kilometrit juostiin Pirkkahallin ympäristössä 3,33 km kierroksella, mikä tarkoittaa 100 kilometrillä 30 kierrosta. Juoksumatkavaihtoehtoja oli puolimaraton, maraton, 50 km, 100 km sekä nonstop.

Flunssakausi jylläsi niin lasten koulussa kuin töissäkin, joten tunsin itseni pöpökauhuiseksi ja jotain pientä yrittikin tulla juoksua edeltävällä viikolla, mutta tällä kertaa selvisin pelkällä säikähdyksellä ja taisin juoda määrällisesti lopputalven teet kyseisellä viikolla ja viihtyä infrapunasaunassani enemmän kuin suositus on..

Lauantaiaamuna klo 5.30 soi herätyskelloni. Hitto, mikä päänsärky! Aamupalaksi oli puuroa Panadolilla höystettynä. Se auttoi. Kamppeet auton kyytiin ja Hämeenlinnan motarin varteen odottamaan kyytiä. Sen jälkeen poimittiin muitakin kyytiin.  Takarontin tavaramäärää katsoessamme nauroimme, että ollaanko tässä lähdössä jonnekin pidemmällekin reissulle. Tavallaan joo, kun jokaisella kyytiläisellä oli toiveena selvittää 100 km.

Perille päästyämme haimme numerolaput ja pystytimme omat huoltopöytämme. Tawastia Trail Club oli isolla porukalla liikkeellä eri matkoilla.

Tawastia Trail Club

Tawastia Trail Clubin innokkaita juoksijoita

Klo 9 lähtölaukaus kajahti ja lähdettiin juoksemaan.

Kohta mennään!

Kohta mennään!

Mikko jäi juoksukaverikseni. Juostessa seurasin sykkeitä, että pysytään pk-alueella. (Seuraavalla kerralla asetan sykerajan hälyttämään, jottei tarvitse kelloa koko ajan vilkuilla..). Joitakin kierroksia juostuamme huoltajat huusivat perääni, että nyt puuttuu tulostaulusta kierroksiani ja he jäivät selvittämään tilannetta. Onneksi olin siihen mennessä juossut koko ajan Mikon kanssa! Siinä kohtaa unohtui orastava vessahätä kokonaan. Järjestäjät saivat tilanteen haltuun ja juoksutietoni ajantasalle. Huh helpotusta!  Vuoron perään Mikon kanssa keulittiin ja jarruteltiin menoa. Homma toimi hyvin! Juoksu tuntui takareisissä heti alkuun, mutta en välittänyt siitä enkä enää oikeastaan kiinnittänyt siihen lopussa mitään huomiotakaan. Noin 60 km asti edettiin samaa matkaa ja sitten tiemme erosivat ja jatkoin matkaa yksin. Hetki sen jälkeen oli startannut klo 15 maraton 2, josta Mika oli alustavasti lupautunut peesiavuksi. Hetken jolkottelin yksin ja sain uutta intoa nähdessäni Mikan liittyvän seuraani. Uusi vaihde päälle! Siis ihan käsittämättömän paljon sain uutta virtaa tuntemattomalta ihmiseltä, jonka kanssa vaihdoin muutaman sanan ennen klo 9 lähtöä ja, joka lähti maratonillaan peesaamaan ja tsemppaamaan minua, täysin tuntematonta ihmistä!

juoksukuva

Hyvällä fiiliksellä mentiin!

 

Juoksun edetessä kerroin Mikalle, että edellisillä ultramatkoilla oli yleensä tapahtunut jonkinasteinen romahdus vauhdissa/kunnossa siinä 70-80 km paikkeilla ja pelkäsin sen odottavan kohta edessäni, mutta sitten alkoi ilmestyä tuttuja ihmisiä kannustusjoukkoihin ja ei tullutkaan mitään romahdusta vaan sitten mentiin henkisillä voimavaroilla! Askel oli ihmeen kevyt, mutta juttukaveriksi minusta ei enää ollut. Huomaamatta ilta oli pimentynyt ja järjestäjät sytyttelivät ulkotulia reitin varrelle. Seuraavana hetkenä tapahtui jotain odottamatonta: Mika vaihtoi juoksun kävelyyn ja käski minun jatkamaan matkaa. Jatkoin matkaani hieman epäuskoisena ja mietin, että kuinka tästä selviän YKSIN loppumatkan. Kannustusjoukot huutelivat perääni, että olen kolmantena ja kierros kierroksen jälkeen ”blokkasivat” minut pois omasta huoltopisteestä tarjoamalla geelin lennosta. 😀 Loppua kohden vähensin kävelyä huoltopisteen kohdalla: käytännössä nappasin geelin Marjukalta lennosta ja muutaman kävelyaskeleen otin yleisen huoltopisteen kohdalla juodessani. Ajattelin, että olen jo niin voiton puolella taipaleellani, että nyt viime metreillä en halua höllätä vauhtia enkä luopua kolmossijasta. Samaa ajatteli omakin huolto tarjoamalla geelin mukaani. 🙂 Kauaa ei tarvinnut yksin juosta, kun nonstopilla juokseva Kalevi lähti tsemppariksi. Toiseksi vikalle kierrokselle hän jäi jälkeeni. Omille huoltoporukoilleni hihkaisin, että nyt saatte kyllä lähteä vetureiksi viimeiselle kierrokselle! Ässät lähtivät peesaamaan ja juttelivat, että kuinka mukavaa täällä pimeässä, ulkotulien loisteessa on juosta. Siinä vaiheessa esitin asiasta eriävän mielipiteeni lähes sata kilsaa juosseena. Ihmetys oli suuri, kun näin Mikan selän viimeisellä kierroksella, kun hänen piti olla maratoniltaan kierros ennen minua maalissa. Samaan aikaan huomasin myös Kalevin odottavan minua reitin varrella. Otin loppukirin. Maalissa aikaan 11.02:35! Naisten 100 km SM-pronssi!

maalissa

Maalissa!

pokaali

Pokaali ja mitali

 

 

 

 

 

 

 

 

Juoksuun mahtui parit vessakäynnit, mutta muuten energiat imeytyivät hyvin ja energiansaanti meni nappiin. Joka kierroksella söin ja join jotakin yleisestä huoltopöydästä. Alkuun tarjoilu oli kevyempää: rusinoita, suolakurkkua tms., mutta iltaa kohden löytyi runsas valikoima purtavaa. Välillä otin omia geelejä ja suolatabletteja. Kahteen kertaan jäin syömään ruokaa huoltoon.

Omat eväät: geeliä ja suolatablettia. Osan geeleistä kaadoin juomapulloon.

Omat eväät: geeliä ja suolatablettia. Osan geeleistä kaadoin juomapulloon.

Entä ne vauriot juoksun jälkeen?
Saldona yksi rakko jalkapohjassa, irtoava varpaankynsi, urheiluliivien hiertymät edessä ja takana. Liivivauriot oli tiedossa ja odotettavissa, vaikka yritin ehkäistä edestä sitä urheiluteipillä. Selkääni en yltänyt teippiä laittamaan, joten liivit käytännössä nirhautuivat selkänahastani läpi yhdestä kohtaa (kuvakin löytyy, mutta se on vähän liian rujo julkaistavaksi).

Kengät: Asics Gel Nimbus.

Ajatuksia juoksun jälkeen:
Ylitin itseni paremmin kuin olisin ikinä uskonutkaan! Vuosi sitten juoksin ensimmäisen sataseni Wihalla aikaan 13:32:30. Nyt vuosi sen jälkeen 2,5 tuntia nopeammin! Elokuisesta Masokistin Unelmastakin (12:14:11) aikani parani yli tunnilla! Tällä kertaa kaikki meni putkeen ja treenit ovat tuottaneet tulosta! Juoksukin oli suht tasaista vauhdin suhteen eikä kävelyaskeleita tarvinnut ottaa muutoin kuin huollossa. Seuraava tavoite onkin alittaa 11 h.

kierrosajat

Kierrosaikani löytyvät kuvaa klikkaamalla. Ne on jaettu kierroksittain (3,3 / 6,7 / 10 / 13,3 / 16,7 km..)

Mikan blogipostaus löytyy täältä:
http://kevyetkilometrit.blogspot.fi/2016/10/wihan-kilometrit-2016-maraton-huoltajan.html

Kiitos teille kaikille, jotka olivat/ovat mukana kuvioissa!
Kannustajat, tsempparit, kanssajuoksijat, huoltojoukot yms. yms.! ❤ Te olitte mahtavia! You made my day!

Ajatuksia ensimmäisen ultramatkan jälkeen

Nyt on kulunut noin kaksi viikkoa Wihan satasesta. Nämä viikot olen ottanut kevyemmin: aktiviteetteina ollut crosstraineria ja sulkapalloa. Eilen oli eka lenkki noin 12 km, jonka uskaltauduin juoksemaan porukkalenkillä. Jonkinasteinen ”lihaslukko” jäi satasesta pakara-/lonkankoukistaja-akselille ja sen verran lihaskireyttä oli vielä, että askelpituutta sai rajoittaa ja juoksu tuntui töpöttämiseltä, mutta suunta on kuitenkin oikea eli helpottamaan päin.

Tässä havaintoja/ajatuksia ekasta ultramatkasta:

  • Sormet ja ranteet turposivat, vaikken käsillä juossutkaan. 😀 Juoksemaan lähtiessä mietin, että miten jalat mahtuvat lenkkareihin ja olin varautunut kenkien vaihtoon, mutta mielestäni jalat eivät juurikaan turvonneet, mistä yllätyin. Seuraavana päivänä pystyi jo käyttämään korkkareita..
  • Löysällä oleva juoksukellokin voi aiheuttaa mustelman.
  • Yllätyin, kun selvisin vain yhdellä rakolla varpaassa ja ilman hiertymiä. Odotin irtoavia varpaankynsiä ja kipeitä rakkoja.
  • Ei vatsaongelmia. Nesteytys ja energiansaanti onnistuivat.
  • Odotin henkistä taistelua itseni kanssa, mutta missään vaiheessa sellaista ei tullut eteen. Lisäksi ei ollut mitään ärtymystä tai erilaisia tunneskaaloja.
  • Yleensä juostessa tulee välillä vaikeampia ja välillä helpompia hetkiä, mutten kokenut mitään vaikeuksia kuin lopussa, kun iski jonkinasteinen lihaskramppi, mikä teki etenemisestä haasteellista.
  • Itselläni juoksu lähti pitkälti pään sisältä: olin asennoitunut juoksemaan 100 km. Yhtään ei ajatuksena puuduttanut 30 kierroksen juokseminen. Alku meni rattoisasti jutellessa ja lopussa kuuntelin musiikkia ja keskityin juoksemiseen, joten samat maisemat eivät haitanneet.
  • Tiesin vauhdin hidastuvan loppua kohden.
  • Opin, että se lihas, jonka kanssa kuvittelet pärjääväsi ongelmitta, niin voikin olla se, joka alkaa temppuilemaan.

Kaiken kaikkiaan eka virallinen ultramatka oli ikimuistoinen kokemus. 🙂

Wihan 100 km selvitetty!

Ensimmäinen virallinen ultramatka on nyt juostu! Olen niin iloinen ja onnellinen, että selvitin 100 km! Kahden ja puolen vuoden juoksukokemuksellani olen ylpeä saavutuksestani!

Wihan kilometrit 2015 juostiin lauantaina 24.10. Tampereen Pirkkahallin ympäristössä. Matkoja oli puolimaraton, maraton, nonstop-juoksu, 50 km  ja  100 km. Yksi kierros oli  3333,33 metriä eli satasella juostiin 30 kierrosta. Siellä rikottiin myös Suomen ennätyksiä, lisää aiheesta täältä.

Aamulla startattiin seitsemän maissa kohti Tamperetta. Keliksi oli luvattu hienoa, aurinkoista syyssäätä. Varustauduin pitkähihaisella teknisellä paidalla, juoksutakilla ja kompressiotrikoilla sekä hanskoilla. Jalkaani laitoin jo parhaat päivänsä nähneet Asics Gel Nimbukset, joissa tuskin oli enää vaimennusta jäljellä, mutta tiesin, että niillä pääsisin pienimmillä vaurioilla rakkojen suhteen ja niin kävikin: saldona yksi pieni rakko varpaassa. Minulla oli yhdet isommat varalenkkarit mukana, jos jalka sattuisi turpoamaan enemmänkin. Kylmenevää iltaa ajatellen olin varannut juoksuliivin lisälämmikkeeksi. Pirkkahallille päästyämme haettiin juoksunumerot, pystytettiin huoltopöytä ja sitten mentiinkin jo lähtöalueelle, jossa startti oli klo 9.

Lähtöalueella

Lähtöalueella

Heti alkuun löytyi porukka, joka juoksi minulle sopivaa vauhtia, joten lyöttäydyin heidän seuraansa ensimmäisille kymmenille kilometreille. Seuraavan kerran törmäilläänkin sitten E24:ssa!

Kiitokset juoksuseurasta! Kuvalähde: www.facebook.com/mogulin.blogi

Kiitokset alkumatkan juoksuseurasta! Kuvalähde: http://www.facebook.com/mogulin.blogi

Huoltopiste (oma ja järjestäjän) oli aina kierroksen lopussa ja joka kierroksella söin ja join jotakin ja kävelin kaikessa rauhassa tankatessani.

40-50 km kohdalla eli kolme kierrosta meni niin, että kaikki syöminen ja juominen tuntuivat pahalta, mutta vessareissu 50 km kohdalla pelasti tilanteen. Oikeastaan ainoa, mikä upposi, oli geelit ja erityisesti sellaiset, joissa oli neste valmiina. Lisäksi napsin silloin tällöin suolatabletin. Ei ollut pelkoakaan, että suklaa tai muu makea olisi maistunut, vaikka mukaan ottamani arsenaali oli aika laaja (kaikki ei ole edes tässä kuvassa). Vatsa toimi kuitenkin kiitettävästi.

Huoltopöytäni

Huoltopöytäni

Päivällä aurinko paistoi ja vähän oli jopa liian kuumakin juostessa, mutten halunnut riisua juoksutakkiakaan, koska silloin olisi tullut jo liian kylmä. Vähän ennen kello kolmea katsoin ensimmäisen kerran kelloa ja ajattelin, että kohta on toisen maratonin startti.

60 km eteenpäin juoksin yksin ja siinä vaiheessa aloin kuuntelemaan musiikkia.

Huippukeli! Kuvälähde: Pete Jokela

Huippukeli! Kuvälähde: Pete Jokela

Missään vaiheessa ei tullut mitään ”tunteiden vuoristorataa” tai ajatuksia keskeyttämisestä. Aika tasapaksuilla fiiliksillä mentiin koko matka ja olin päättänyt, että selvitän koko matkan, jollei tule mitään ylitsepääsemätöntä estettä kuten loukkaantuminen. Lopussa suurin huolenaiheeni oli, että olin tilannut paluukyydin kymmeneksi, mutta ennusteen mukaan olisin maalissa vasta puoli yksitoista.

Vaikeimmat kilometrit olivat 80 ->, jolloin nivuset alkoivat sanomaan sopimusta irti ja vauhti hidastui merkittävästi. Koskaan aikaisemmin ei ole sattunut nivuksiin juostessa, joten sellainen kipuvaihtoehto ei tullut mieleenkään. Jossain vaiheessa en ollut varma, että pääsenkö eteenpäin nopeammin kävellen kuin hitaasti hölkäten. Viimeiset kaksi kierrosta vauhti oli sitä luokkaa, että etanakin olisi ryöminyt ohi ja olin aivan jäässä toiseksi viimeisellä kierroksella. Viimeiselle kierrokselle sain järjestäjiltä takin lainaksi ja järjestäjä tuli vastaan varmistamaan maaliin pääsyni.

Vielä kaksi kierrosta jäljellä! Kuva: Werner Franzén

Vielä kaksi kierrosta jäljellä! Kuva: Werner Franzén

Tähän suoritukseen meni 13,5 tuntia, joten ei se tuleva helmikuinen 24 tuntia tunnu mitenkään ylitsepääsemättömältä varsinkaan, kun tuossa ajassa ei vielä ehtinyt tulemaan ajatuksia keskeyttämisestä tai mitään muitakaan negatiivisia fiiliksiä. 🙂

Kotiinpäästyäni lapset auttoivat lenkkareiden irrottamisessa, kun äiti ei taipunut ja taisi ne voimatkin olla niin vähissä, että yläkerran rappuset tuntuivat ylitsepääsemättömiltä ja sohva oli kutsuvin vaihtoehto.. Rakon lisäksi saldona on juoksukellon aiheuttama mustelma ranteessa. Sormet ja ranteet turposivat matkan aikana, joten löystin kelloa, mutta se jäi liian löysäksi ja hakkasi mustelman ranteeseen.

No, ei se oma raja tullut vielä vastaan sadan kilometrin kohdalla! Hieno kokemus! Nyt pieni juoksutauko, jotta paikat paranevat.

Jaiks, lauantain ohjelmassa Wihan sata kilometriä..

Kylläpä on ollut mukavia syksyisiä juoksukelejä! Kesä ja alkusyksy ovat menneet yhdessä hujauksessa! Heijastinliivi, pipo ja hanskat on kaivettu jo esille. Pakko muistuttaa heijastimen tärkeydestä tässä yhteydessä! Ajan paljon autolla ja selvästikin heijastimet ovat vielä jemmassa kaapeissa ja henkilökohtaisesti en paljon luottaisi pelkkiin takeissa oleviin pieniin heijastimiin.

-

Sunnuntai-lenkki syksyisissä fiiliksissä!

Mutta, mutta, nyt ihan toiseen asiaan.. ..jännittää ja paljon! En ole jännittäjä-tyyppiä, mutta nyt on pakko tunnustaa, että tulevan lauantain (24.10.) Wihan kilometrien 100 km matka aiheuttaa perhosten sijaan lepakoita vatsaan. Se onkin minulle pisin juostava matka, jota on tarkoitus lähteä yrittämään. Mitään aikatavoitetta en ole asettanut vaan ensisijainen tarkoitus on selvitä maaliin ilman suurempia vaurioita. Yhtään en tiedä, että mitä odottaa muuta kuin, että haasteita tulee olemaan matkan varrella. Tässä vaiheessa ei enää auta mitkään viime hetken treenitkään vaan otan rauhallisesti loppuviikon (riittävästi lepoa) ja teen pientä energiatankkausta sekä juon normaalia enemmän. Seuraavina päivinä aion myös venytellä joka päivä. Se on valitettavasti jäänyt vähemmälle, mutta toivottavasti se edes vähän auttaisi tulevassa koitoksessa.

Lauantaiaamuna on tiedossa aikainen herätys ja suunta kohti Pirkkahallia. Se on toivoakseni pitkä päivä juoksun merkeissä. Alkuvauhdin kanssa on muistettava pitää malttia ja juostessa on huolehdittava riittävästä energiansaannista. Lisäenergiaksi on suunnitelmissa ottaa mm. geelejä, pähkinöitä, Snickersiä, energiapatukoita, vihreitä kuulia, mustikkakeittoa, jotain suolaista ja oikeastaan vähän kaikenlaista, kun en tiedä, että miten vatsa reagoi. Koskaan ei ole ollut juostessa vatsan kanssa ongelmia, mutta siihenkin pitänee varautua. Pahin pelko on kai se, että syystä tai toisesta joutuisi keskeyttämään alkumetreillä tai ihan loppumetreillä (epäonnistuminen), ja miten tunnistaa se tilanne, että milloin on järkevä keskeyttää / missä kohtaa menee se todellinen kipuraja. Toisaalta sitä myös miettii, että miten oma fysiikka kestää. Toivon vaan maaliin pääsyä ”ehjin nahoin”. Okei, rakot jossain määrin sallittakoon, muttei toivottavasti sen isompia vaurioita. Niin, ja kai se on myös varauduttava mahdollisesti irtoaviin varpaankynsiin, jolta olen toistaiseksi välttynyt. Kirjoittelen sitten lauantain jälkeen kuulumisia joko onnistumisesta tai epäonnistumisesta.

Lisätietoja Wihasta.

Tsemppiä tulevan viikonlopun juoksutapahtumiin itse kullekin!

Seikkailupolkujuoksu Mikkelissä 11.7.2015

Heinäkuu on melkein puolivälissä ja tässä tulee heinäkuun ensimmäinen postaus. Pahoittelut postausten vähäisyydestä: huhti-, touko- ja kesäkuu menivät enemmän tai vähemmän puolikuntoisena ja harjoitteluihin oli lyötävä jarrua hetkeksi, joten ei ollut mitään uutta kerrottavaa. Kesäkuiseen Vuokatin Trail Challengeen ehdin ilmoittautumaan, mutta kaksi päivää ennen sitä iski jonkinasteinen hengitystietulehdus. Heinäkuussa yritän päästä normaaliin juoksurytmiin, jota ei ole ollut kolmeen kuukauteen. Juokseminen on tuntunut nyt hyvältä ja huomasin ilmoituksen harjoituskisasta Mikkelissä, joten uskaltauduin lähtemään mukaan Antin Tallin järjestämään Etelä-Savon ensimmäiseen ultrajuoksuun, seikkailupolkujuoksuun:

”Seikkailupolkujuoksu n. 50-55km. Ei virallinen tapahtuma. Jokainen omalla vastuulla. Mahdollisuus myös 25km juoksuun. Etelä-Savon ensimmäinen ultrajuoksu. Ei osallistumismaksua. Ei viitoitusta. ”Tarkastuspisteillä” (25kpl) kuitunauha. Osallistujille reittikartta. Muut varusteet itse. Puhelin ja juomavyö tai reppu pakollinen. Pieni lamppu, eväitä ja vaihtovarusteita suositeltava. Osallistujan täytyy olla 18v täyttänyt. Maali sulkeutuu klo 1:00 yöllä. Reitti sisältää asvalttia, polkua ja metsää sekä yhden vesistön ylityksen (ei hukkumisvaaraa mutta kastuu varmasti). Suuret korkeuserot. Ajallinen kesto n. 4 x White Night Trail. Miesten sarjan ihanneaika 6 tuntia, naisten sarjan 7 tuntia. Puolimatka tulee ohittaa 4 tunnissa päästäkseen jatkamaan. Sisältää Barkley marathon tyyppisiä elementtejä joskaan ei yhtä vaativa. Tämän jälkeen Vaarojen maraton tuntuu helpolta!”

Lähtö ja maali Mikkelin urheilukentällä (Urski)

Lähtö ja maali Mikkelin urheilukentällä (Urski)

Pientä jännitysmomenttia aiheutti rastit, joille ei ollut viitoitusta, sillä eksymisen mahdollisuus Mikkelin metsiin ei houkutellut, mutta tämähän oli ”seikkailupolkujuoksu”, joten jätin sen asian pohtimisen minimiin. Suunnistuskokemusta minulla ei ollut ja tämän jälkeen täytyykin nostaa hattua kaikille suunnistajille! Myönnettävä, että ihan hetkeen en ole lähdössä uudestaan juoksemaan ei-viitoitettuja, tuntemattomia reittejä.. ..mutta välillä voi ottaa rennosti ilman suurempaa pingottamista ja poistua omalta mukavuusalueelta.

Meitä oli neljä naista ja kaksi miestä, jotka lähtivät matkaan Urskista. Naisten sarja eteni yhtenä porukkana. Minä olin koko porukan ainoa, jolla ei ollut paikallistuntemusta. Maastokartoista ja paikallistuntemuksesta huolimatta harhauduttiin reitiltä muutamaan otteeseen. Reitti oli haastava.

Auts, olkapää/hartiat

Auts, olkapää/hartiat!

Huoltopisteitä ei ollut, joten kaikki tarpeellinen piti kantaa mukana repussa. Pari litraa nestettä, eväät/energiat, varavirtalähde, ensiapuvälineet yms. ja reppu painoi aivan liikaa ja siinä sivussa hankasi olkapäätä! Kerran kompastuin polulla, joten toinen polvi on ruvella, toinen mustelmilla ja kaatumista otin vastaan kämmenellä, joten kämmenkin on vähän ruvella, mutta mitäpä pienistä. Energian kanssa jouduin säännöstelemään, kun olin varannut niitä mukamas liian vähän mukaan.. ..arvatkaapas, oliko kiva löytää niitä (suklaapatukkaa, geelejä, energiapatukkaa, pähkinöitä) jälkikäteen repun pohjalta ja todeta kantaneensa niitä lisäpainona?

Rasti

Seikkailupolkujuoksua Mikkelissä 7/2015. Yksi rasteista.

Tämä oli ensimmäinen oikea polkujuoksukokemus! Mahtavaa touhua ja ainakin näin kokemattomalta vaati paljon: energiaa paloi ja maasto oli haasteellista. Nousua riitti 700 metrin edestä. Mäkitreeni olisi jatkossa paikallaan ja muulla porukalla oli kyllä vahva polkujuoksukokemus ja mäkitreenit tehtynä, joten valitettavasti hidastin kyllä porukan tahtia. Juoksukeli oli täydellinen! Muutaman kerran ripotti vettä pari pisaraa, mutta se vain virkisti mukavasti. Hieno ja vähän erilainen kokemus tämäkin! Mikkelistä löytyy kyllä hyviä juoksupolkuja, suosittelen. 🙂 Kiitos juoksuseurasta/vetoavusta Mia, Satu ja Minna! Olette te kovia menijöitä! Ilman teitä varmaan vieläkin etsisin niitä rasteja.. Iso KIITOS järjestäjille ja toimitsijoille: mahtava juttu tällaisen järjestäminen! Lisää näitä ultraharjoituskisoja tai jos niitä on, niin lähettäkää tieto ultrajuoksu.fi kilpailukalenteriin, josta tämänkin tapahtuman huomasin.

Ja loppuun lainaus järjestäjän kisaraportista/-tuloksista:

”Antin Talli Adventure Ultra Run results: naiset 46km (nousua 700m, 14 rastia) 1) Minna Leikas, Satu Soivanen, Mia Tuoriniemi, Satu Uusivirta 6:44:52, miehet 40km (nousua 600m, 14 rastia) 1) Niko Kilpeläinen 4:17:04, miehet 60km (nousua 1000m, 29 rastia) 1) Antti Nisonen 6:47:18. Tässä kilpailussa oli siis vain voittajia, 6 lähtijää ja 6 maaliin tulijaa.”

P.s. Tänään juoksuohjelmassa oli tunnin palauttava lenkki, mutta jalat tuntuivat sen verran pökkelöiltä, joten juoksumatto tuntui optimaaliselta ankkatyyliseen vaappumiseen. Siinä sitten puolisen tuntia kevyttä hölkkää ja lopuksi vielä kevyempi puolituntinen crosstrainerin kanssa ja viimeiseksi kunnon venytykset.