Dial-A-Battery Desert Stinker 2015 – Dubai, Yhdistyneet Arabiemiraatit

Olipa todella mahtava reissu Dubaissa: paljon tuli nähtyä ja koettua F1-kisoista aavikkojuoksuun ja kaikkea siltä väliltä! Lähdin yksin reissuun ja sain uusia tuttavuuksia, joihin tuskin olisin tutustunut porukkareissulla.

Paikallinen Urban-Ultra järjesti Dial-A-Battery Desert Stinker 2015 -juoksutapahtuman 27.-28.11.2015 Dubain aavikolla, noin tunnin ajomatkan päässä Dubain ytimestä.

Tapahtuma oli kaksiosainen: illalla juostiin ensimmäinen osa ja aamulla toinen. Matkavaihtoehdot olivat 5 km, 10 km ja 20 km. Olin ilmoittautunut etukäteen ja matkaksi valinnut 20 km, joka juostiin siis 2 x 20 km.

Perjantaina saavuin paikalle juuri sopivasti tekemään check-inin/ilmoittautumisen. Olin varannut itselleni teltan ja vähän jännitti, että millainen se olisi, mutta se oli onneksi valmiiksi koottu ja ”umpinainen”.

 

Teltta, jossa yövyin aavikolla.

Perjantai-illan juoksu alkoi klo 19. Check-in tehtiin noin tunti ennen lähtöä ja noin puoli tuntia ennen oli infotilaisuus mahdollisista vaaroista yms. Koko päivän oli tuullut, mutta onneksi tuuli oli laantunut. Osallistujia oli noin sata. 2 x 20 km oli miesten suosituin matka (n. 30 osallistujaa), mutta naisten vähiten suosituin (5 osallistujaa). Suurin osa juoksijoista oli ”paikallisia” eli ulkomaalaisia, jotka olivat töissä Dubaissa. Jenkkejä ja brittejä oli paljon. Monet olivat tulleet perheineen lasten kanssa ja yöpyivät omissa teltoissaan. Olin ainoa suomalainen. Juoksusää oli hyvä illalla: varmaan n. 20 astetta tai vähän alle.

Valmiina lähtöön!

Meille kerrottiin, että toinen osa juoksusta on huomattavasti hitaampi ja vaativampi kuin ensimmäinen, joten illan juoksussa otin sen huomioon ja etenin rauhallisesti. Lyhyemmän matkan juoksivat erkanivat reitiltä melkein heti alussa. Suurimman osan matkasta alkua lukuunottamatta juoksin yksin aavikon pimeydessä täyden kuun paisteessa yrittäen löytää 50 metrin välein olevia heijastavia lippuja. Ensimmäiset 10 km ei ongelmaa, ja nautin aavikon hiljaisuudesta ja rauhallisuudesta, mutta sen jälkeen juoksin aina n. 25 metriä välillä tietämättä varmuudella seuraavasta lipusta/suunnasta, koska liput eivät yksinkertaisesti vaan näkyneet. Hiekkapöly näkyi samanlaisena otsalampussa kuin pieni tihkusade. Reitin varrella, loppupuolella, oli kaksi check-in pistettä, jossa sai juotavaa ja pientä purtavaa kuten appelsiinia, banaania ja geeliä. Ensimmäiselle osalle matkaa kertyi n. 19 km.

Maaliin päästyäni minua odotti barbeque-annos.

Kyseessä oli aavikkoleiri, joten suihkuja ei ollut. Yritin parhaani mukaan vähän siistiytyä puhdistusliinoilla. Juostessani en pelännyt skorpioneja, käärmeitä, hämähäkkejä tms. ja nukkumaan mennessäkään en vaivautunut tutkimaan telttaa niiden varalta (ambulanssi tulisi viidessä minuutissa paikalle eikä siinä ajassa olisi ehtinyt kupsahtaa ja tuskin sinne olisi lapsia otettu mukaan, jos olisi vaarallista..). Yöllä lämpötila laski varmaan 14 asteeseen, mutta kylmä ei tullut missään vaiheessa.

Aamulla oli aikainen herätys ja check-in piti olla tehtynä puoli seitsemään mennessä lähdön ollessa klo 7.

Let’s go!

Aamu valkeni pilvisenä, mikä oli hyvä juoksun kannalta. Taas lyhyen ja pidemmän matkan juoksijat erkanivat toisistaan. Edellisenä iltana olin juossut jonkin matkaa jenkki-/brittiystävysten kanssa ja nyt päädyin taas heidän seuraansa juoksemaan. Oli mukava kuulla heidän kokemuksiaan aavikosta ja juoksusta: he olivat polkujuoksijoita, jotka kävivät säännöllisesti kerran viikossa juoksemassa aavikolla, myös kesällä 50 asteen helteessä. Toinen ystävyksistä hyytyi jossain vaiheessa ja keskeytti, joten jatkoin matkaa britin kanssa maaliin asti.

Aavikolla ei juostu dyynien suuntaisesti vaan ylös ja alas, mikä oli todella raskasta, mutta kaiken sen vaivan arvoista! Hienoa aavikkomaisemaa silmänkantamattomiin! Kengät vetivät itseensä hiekkaa kuin vettä vaan. Säärystimet estivät hiekkaa menemästä kenkiin yläosasta, mutta se oli yhtä tyhjän kanssa, kun sitä hiekkaa meni kaikkialta muualta. Vähän sama fiilis, kun astut vesilätäkköön, mutta veden tilalla kengät täyttyvätkin hiekasta. Täytyy kyllä sanoa, että kengät painoivat paljon ja juoksu tuntui samalta kuin pistäisi pari kokoa liian pienet kengät jalkaan.. Muutaman kerran tyhjensin kengät, mutta se tuotti vain lyhytaikaista iloa. Sen lisäksi myös sukat olivat imeneet itseensä hiekkaa. Reitin loppupuolella (n. 10,5 km ja 16 km) oli check-in/huoltopiste ja niin ihana tietoisuus lähestyvästä maalista. Toisen päivän juoksulle tuli mittaa puolimaratonin verran. Lämpötila oli lienee jotain 28 astetta, mutta se ei haitannut ollenkaan. Tämä oli kyllä ikimuistoinen juoksu aavikolla yöpymisineen! Suosittelen! Urban-Ultralla oli muitakin mielenkiintoisia juoksutapahtumia, joihin haluaisin osallistua jatkossakinn. Desert Stinker 2015 oli aivan mahtava, hyvin järjestetty tapahtuma ja taisinpa tulla kolmanneksi omassa viiden juoksijan sarjassani. 😀 Suomeen päästyäni täytyi purkaa matkatavaroita imurin kanssa, kun sitä hiekkaa löytyi edelleenkin joka paikasta..

N. minuutin minivideo aavikko”juoksusta” (laatu ei ole kovin erikoinen ja latautuminen voi kestää):

Leiri illalla

Lähtötunnelmissa illalla

Aamu valkenee

Paikan ainoa mukavuuslaitos: WC

”WC” sisältä.

Kokit

Iltatunnelmissa

Jonkin sarvipään pääkallo. Ensin luulin käärmeeksi..

Hiekkaa joka paikassa

Huoltopiste, jee!

Upeita dyynejä!

Sorkan jäljet hiekassa

Finisher-mitali